Märta Tikkanen: Emma ja Uno - Rakkautta tottakai (Avioliittojuonia -haaste)

Märta Tikkanen: Emma ja Uno - Rakkautta tottakai
Ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta Emma och Uno - visst var det kärlek
suomentanut Liisa Ryömä.
Tammi 2010, 250 sivua.
Kirja on luettu osana Avioliittojuonia-lukuhaastetta.

Jos Unolla on alusta lähtien taka-ajatuksia - minkä hän jyrkästi kieltää - niin ainakaan Emma ei tiedä niistä mitään, ei myöskään osaa kuvitella muuta kuin molemminpuolista rakastumista. Uno kantaa häntä käsivarsillaan, hän ei ole koskaan elämässään ollut yhtä onnellinen kuin tuona kesänä. 

Kirjailija Märta Tikkanen, joka on kirjoittanut paljon myös omasta myrskyisästä avioliitostaan Henrik Tikkasen kanssa, on kirjoittanut romaanin äidinpuoleisten isovanhempiensa avioliitosta. Kansanopiston rehtori Uno Stadius ja kartanontytär Emma Sjödahl avioituivat vuonna 1898 lyhyen kihlauksen jälkeen Emman ollessa yhdeksäntoista ja Unon noin kahdeksan vuotta vanhempi. Pariskunta sai kuusi lasta, joista vanhimman tytär Märta Tikkanen on. Varsinaista yhteiselämää Emma ja Uno viettivät vain lyhyitä aikoja kerrallaan, sillä Unoa kutsuivat maailman poliittiset ja yhteiskunnalliset myrskyt, ja nuorimman lapsen syntymän jälkeen pariskunnan tiet erkanivat lopullisesti.

Teosta voisi ehkä parhaiten luonnehtia elämäkertaromaaniksi, sillä siinä esiintyvät henkilöt, nimet, vuosiluvut ja tapahtumat ovat tosia, mutta Tikkanen on tehnyt jonkin verran tulkintoja esimerkiksi henkilöiden tunteista ja motiiveista. Pääosin kirjan kertoja kuitenkin kyselee, mistä kahden hyvin erilaisen, eri taustoista tulevan ihmisen suhteessa oli kysymys - rakkautta totta kai? Vai oliko Unon puolelta puhdasta laskelmointia mennä naimisiin kartanon tulevan perijättären kanssa, joka on läpikotaisin terveen ja kestävää ainesta.

Märta Tikkanen sai tuntea isoäitinsä kunnes tämä kuoli Märtan ollessa seitsemäntoistavuotias, ja ihmettelee, eikö Uno kiinnittänyt mitään huomiota Emman musikaalisuuteen, älykkyyteen ja hymykuoppiin - ainakaan Unon vaimolleen tai omille sukulaisilleen lähettämissä kirjeissä ole sanakaan rakkaudesta. Unoa kiinnostivat ennen muuta hänen omat, korkealentoiset hankkeensa ja haaveensa, perheen elatuksesta hän ei jaksanut huolehtia, puhumattakaan että olisi ollut läsnä ja osallistunut arkeen. Uno oleskeli paljon ulkomailla, etupäässä Ruotsissa. Miehestä piirtyy loputtoman itsekäs ja itserakas kuva, ja kaikki myötätunto on suoraselkäisen ja lapsistaan hellästi huolehtivan Emman puolella.

Emmasta tuli lopulta kuuden lapsen yksinhuoltaja. Hän opiskeli lastentarhanopettajaksi ja teki töitä, sillä  isän kartano jäi Porkkalan miehitysalueelle ja muutkin varat olivat vuosien mittaan huvenneet. Vaikka Emma on loputtoman kärsivällinen ja haluaa vakaasti tukea ihailemaansa miestä tämän unelmissa, niin lopulta jokin - erimielisyydet raha-asioista tai mahdollisesti toinen nainen - saa pariskunnan päätymään 1900-luvun alun Suomessa vielä harvinaiseen ratkaisuun, avioeroon.

Paitsi tarina eräästä avioliitosta ja kahdesta kiinnostavasta persoonsasta, Emma ja Uno on myös kiehtovaa ajankuvaa 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten Suomesta. Pian Emman ja Unon avioitumisen jälkeen Venäjältä annettiin keisarillinen Helmikuun manifesti ja ilmapiiri Suomessa kiristyi. Myöhemmin, Emman ja lasten asuessa ja käydessä koulua Helsingissä, Suomi itsenäistyy.

Tikkanen kirjoittaa ihanasti, Emmaa ja Unoa tekee mieli lukea kauan. Tekstistä henkii kirjailijan elämänviisaus, syvä ymmärtäminen ja eläytyminen sekä rakkaus edesmennyttä isoäitiä kohtaan. Toivottavasti Tikkanen kirjoittaisi sukunsa menneisyydestä vielä lisää - minua jäi kiehtomaan Unon äidin, lastenkirjoja ja lehtijuttuja kirjoittaneen Julia Tavastjernan tarina.

Emman ja Unon tarinaan ovat eläytyneet myös Jaana, Mari A., Erja, Kirsi, Sanna, Jenni ja Ilse. Erityisesti avioliittonäkökulmasta kirjasta on kirjoittanut psykologi Vuokko Malinen Väestöliiton sivuilla.