Sanna Pelliccioni: Onni-poika saa uuden ystävän
Minerva 2012.
Onni-pojasta kertovat kuvakirjat ovat tulleet vuosien myötä tutuiksi meidän perheessä. Meidän ensikosketuksemme sarjaan taisi olla Onni-pojan kierrätyskirja, jota ennen olivat ilmestyneet Onni-pojan puuhakas päivä ja Onni-pojan mahtava matka. Kenties juuri tuo ensimmäinen lukemani Onni-kirja, jossa järjestettiin pihakirppiksiä ja lajiteltiin jätteet omiin lokeroihinsa, sai minut kiinnittämään huomiota opettavaisuuteen myös muissa Onni-kirjoissa. Myös juuri ilmestyneellä kirjalla Onni-poika saa uuden ystävän on selkeä sanoma: ystävystyä voi ilman yhteistä kieltä, kaikissa kulttuureissa on jotain yhteistä ja uuteen maahan on mahdollista sopeutua hyvinkin.
Onni-pojan naapuriin muuttaa iranilainen perhe, jossa on suunnilleen Onnin ikäinen poika. Heti ensimmäisenä iltana poika, Aram, tuo Onnin perheelle kanelintuoksuista vanukasta. Seuraavana päivänä Onni ja pikkuveli Olavi leipovat äitinsä kanssa uusille naapureille tiikerikakkua, ja niin lasten kuin vanhempienkin ystävystyminen voi alkaa. Kun Onnin perhe tekee pääsiäisaskarteluja, naapurin äiti Bahar alkaa kaivata kotimaahansa, jossa tehtiin samanlaisia koristeita persialaisen uudenvuoden juhliin.
Minussa tämä kirja herätti muistoja ajalta, kun asuimme helsinkiläislähiön opiskelija-asunnossa ja yläkerran pakistanilainen rouva toi meille spontaanisti maistiaisia tekemistään herkuista, ja minä vuorostani vein heille suomalaisia leipomuksia. Myös iranilaisen äidin kanssa juttelin leikkipuistossa, ja muutenkin naapurustossa tutustui eri kulttuureista kotoisin oleviin ihmisiin. Varsinkaan lapsia ei yleensä kauan haittaa, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan, ja ainahan voi opettaa toiselle omaa kieltään, kuten Onni ja Aram: polkupyörä on persiaksi docharkhe ja Aram puolestaan piti suomalaisesta perinneherkusta niin paljon, että halusi oppia sanan karjalanpiirakka.
Kirjan tarina on varsin yksioikoinen eikä sisällä mitään negatiivisia tunteita tai ongelmatilanteita - ennen nukkumaan menoa Onni tosin huolehtii, saako suomenkielentaidoton Aram kavereita ja lopussa hieman jännitetään, saako Bahar hakemansa työpaikan. Onni-kirjat ovatkin selkeästi hyvänmielen lastenkirjoja, lempeän opettavaisia ja aurinkoisia. Kuvittajana Pelliccioni on yksi suosikeistani, ja tässä kirjassa on aivan ihana värimaailma: violettia, oranssia, pinkkiä, syvänvihreää ja keltaista. Kuvituksen pienet yksityiskohdat ankkuroivat tarinan arkeen ja aikaan: aamiaispöydässä on liotettu teepussi, pääsiäiäispöydässä pajunkissoja ja isän ostoskassissa mämmiä.
Tuollaisista opettavaisista kirjoista lapset oppivat sadunomaisesti hahmottamaan maailmaa:)
VastaaPoistaHanne, pieni opettavaisuus (jos sanoma on hyvä, kuten tässä) ei tosiaan ole pahitteeksi :).
PoistaOi että, näyttää tosiaan kivalta! Onni-poikaan ei meidän perhe vielä olekaan tutustunut. Laitanpa nimen muistiin seuraavaa kirjastoreissua varten.
VastaaPoistaElma Ilona, kuinka olettekaan onnistuneet välttymään! :) Sulle lähti muuten tänään postia!
PoistaKiinnostava! Pidetään mielessä! Olisiko myös alakoulun kansainvälisyyskasvatukseen sopiva?
VastaaPoistaViivi, tän kirjan otollisinta kohderyhmää taitaa kyllä olla alle kouluikäiset. Muuten sopisi kyllä aiheeseen.
PoistaTämä on minulle ihan uusi tuttavuus, oli kiva lukea esittely.. Opettavaisuus on kai aina ollut yksi osa lastenkirjoja eikä se aina haittaa.
VastaaPoistaKirjanainen, no onpa hyvä, että kirjoitin tästä - luulin "kaikkien" tietävän Onni-kirjat mutta eipäs se niin olekaan. Tarjontaa on lastenkirjoissakin niin paljon, että jotain menee väkisinkin ohi.
PoistaBlogiarvioiden myötä mekin löysimme aikoinamme Onni-pojan maailmasta lueskelemaan. Tämänkin aiomme lukea. Meiltä nämä kirjat olisivat muutoin todennäköisesti menneet ohi (näitä ei oikein markkinoida missään vai tuntuuko vain minusta siltä?). Pelliccionin kuvituksesta tulee jotenkin mukavan nostalginen 70-luvun fiilis (vaikken ollut edes syntynyt vielä silloin, heh). :)
VastaaPoistaPihi nainen, mä rupesin kans nyt tän keskustelun myötä miettimään, että eipä näitä ole juuri markkinoitu! No kirjastotädit on markkinonu nostamalla Onni-kirjoja näkyville :). Pienehköllä kustantamolla ei varmaan ole budjettia kovin suureen markkinointiin. Onneksi on blogit; muistan ainakin Susan esitelleen Onni-kirjoja Järjellä ja tunteella -blogissaan.
VastaaPoistaMä en ole kanssa kuullut koskaan Onni-kirjoista ja nyt taitaa olla jo lapset vähän yli-ikäisiä näihin. Ehkä selaan tämän kirjan, jos tulee vastaan messuilla, että voin jyrähtää mielipiteeni =O
VastaaPoistaMari A., joo, näiden kirjojen otollisinta kohderyhmää on varmaan 1-4 -vuotiaat (meillä tätä kyllä kuunteli/katseli kaikki).
Poista