Sirpa Kähkönen: Rautayöt

Sirpa Kähkönen: Rautayöt
Otava 2008 (Seven-pokkari, nidotun laitoksen 3. painos)
Sivuja 289.

Mutta kun hän kesän alkaessa alkoi ryömiä ulos siitä lumisesta luolastaan, kun maito ehtyi ja kuutit tahtoivat kömpiä liikkeelle, niin silloin hän säikähti omaa tilaansa. Hän tunsi olevansa takkuinen ja verotettu, hän tunsi että mieli oli täynnä sellaisia asioita, jotka hän oli sysännyt pois ja piiloon, aina kun niitä oli tullut vastaan, koska hän ei ollut ehtinyt niitä ruveta pohtimaan - eikä voinutkaan, jos tahtoi jaksaa joka yö nousta, jos tahtoi jaksaa jynssätä ne pyykkivuoret ja keittää puurot ja vaihtaa kapalot.

Kuopio-sarjan toisessa osassa, romaanissa Rautayöt, kertoo välirauhan ajasta. Mustista morsiamista tuttu Anna Tuomi joutuu huolehtimaan pienistä kaksosistaan, sairaasta anopistaan ja Tammisaaren vankilan ja sodan traumatisoimasta miehestään Lassista puutteen keskellä: kaikki elintarvikkeet ovat kortilla, perunoita on varjeltava hallalta ja syyskesällä soudettava saariin marjoja ja sieniä keräämään. Hautaan saatetaan niin appi kuin sodassa kadonnut miehen veljenpoika, rakas Jalmari. Lehdistä saa lukea, että Balttian maat liitetään Neuvostoliittoon, ja uuden sodan uhka aihettaa levottomuutta Kuopionkin kaduilla. Kaupunki täyttyy myös Karjalan evakoista, jotka eivät opi puhumaan kuin immeiset, ja heidän joukostaan löytyy Annalle uusi ystävä, Helvi.

Kaiken keskellä Anna miettii, mitä hän itse haluaa, millaista elämää haluaisi elää: Jos hän oli tarpeellinen ja tärkeä henkilö, hän ajatteli ja suoristi hiukan selkäänsä, niin kaipa hän saisi vähän omaakin elämäänsä määrätä. Ja kun hän ajatteli niitä, jotka olivat hänen elämäänsä kuljetelleet tahtonsa mukaan, häntä räsynukkena perässään töytyyttäen, niin hän tajusi, että niilä oli ollut jokin aate kaikilla, niin Lassilla ja muilla Tuomilla kuin ohranallakin. Sisintään tutkiskellessaan Anna toteaa, että hän toivoo ennen kaikkea rauhaa, paitsi valtioiden, myös yksittäisten ihmisten välille. Hän haaveilee myös paluusta sairaanhoitajantyöhön, vaikka näkeekin sen mahdottomaksi, kun hoidettavia on oma tupa täynnä. Eräs arkinen, mutta suuri unelma kuitenkin toteutuu: Anna saa sian.

Kähkönen kuvaa tapahtumia ja tuntoja milloin Hildan, milloin Lassin, Serafiinan tai kaksosten näkökulmasta, mutta Rautayöt on ennen kaikkea Annan tarina. Se on myös avioliittoromaani, kuvaus sodan vammauttamasta parisuhteesta ja Lassin kokemasta mustasukkaisuudesta, joka ei ole aivan aiheetonta. Sotien sekä vankila-ajan traumat ovat kuitenkin se, mikä on todella tuhonnut miehen ja vaimon yhteyden. Anna jaksaa uskomattoman paljon työtä ja vastuuta, mutta kaikkia asioita hänkään ei halua kohdata.

Hän olisi tahtonut olla muutoinkin, jos se olisi ollut helppoa ja yksinkertaista. Olisi tahtonut istahtaa miehensä viereen ja heittää kädet sen kaulalle ja haistaa sen niskan tuoksua, jonka hän kyllä vielä muisti. Se niskan tuoksu kullä sopi, ja nuo käsivarret, ja tuo vahva hiusraja, johon olisi ollut mukava sormensa työntää. 

Mutta se kaikki muu oli monimutkaista, eikä hän halunnut sitä. Hän halusi väistää sitä hetkeä, jolloin mies makasi hänen rinnallaan hämärässä huoneessa ja avaisi suunsa, sillä silloin hänkin tulisi osalliseksi siihen, mitä mies oli nähnyt sodassa, eikä hän jaksanut sitä. Ei jaksanut, vaikka tiesi sen takia olevansa huono vaimo. 

Rautayöt kertookin mitä suurimmassa määrin sodasta, vaikka siinä välirauhaa eletäänkin. Puute ruuasta, ihmisten pelot, painajaiset, miesten "hulluus", suru menetetyistä rakkaista, salakähmäinen toiminta ja evakkojen syrjintä ovat kaikki seurausta sodista ja ennakoivat uutta sotaa. Pidänkin Kähkösen Kuopio-teosta merkittävänä paitsi kaunokirjallisessa, myös lähihistoriaa dokumentoivassa mielessä, ja on selvää, että teoksesta (ajattelen kirjasarjaa, jonka kuudes osa, Hietakehto, ilmestyy syksyllä, kokonaisuutena enkä yksittäisinä kirjoina, vaikka ne ovatkin ilmestyneet erillisinä niteinä) tulee klassikko.

Kurkkaa myös, mitä Kiiltomadossa, Sallan lukupäiväkirjassa ja Kirjojen keskellä kirjoitetaan Rautaöistä.