Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet.
Matkoja aikaan ja taiteeseen.
Kirjapaja 2011. 176 sivua.
Tällainen kelluva ihminen, homo fluctuaris, on joko tahtoen tai tahtomattaan irti kaikesta klassisesta sivistyksestä sekä uskonnosta ja sen merkityksistä. Hän kelluu tiedon valtameressä tyytyväisenä, ajelehtien sattumanvaraisesti tuulten mukana. Hänen tietoisuuttaan hallitsevat populaarikulttuurin sisällöt ja arvot, erilaiset kaupalliset vertaisryhmät ja niin sanottu nopea tieto, joka päivittyy lähinnä internetistä ja lehtien sivuilta.
Rakastan kirjoja, joissa kirjoittaja kirjoittaa kirjallisuudesta ja taiteesta, avaa lempikirjojaan ja suosikkiteoksiaan, rakentaa yhteyksiä ilmiöiden välille, peilaa omaa elämäänsä taiteeseen ja historiaan. Hannu-Pekka Björkmanin Kadonneet askeleet on tällainen kirja. Björkmanin esseeteos ei ole ajankohtainen, se on ajaton: Luulen, että jos joutuisin elämään vain tässä ajassa ja tästä ajasta, menettäisin elämänhaluni ja kykyni luoda. Kadonneet askeleet kulkevat renessanssista nykyaikaan, Venetsiasta pohjoisille lakeuksille - seudulle, jossa hämärän voi tuntea ihollaan ja jossa se hallitsee ihmisen elämää puolet vuodesta.
Taiteen ja kirjallisuuden kautta Björkman puhuu valosta ja varjosta, ilosta ja kärsimyksestä. Omat lapsuudenmuistot limittyvät Antti Hyryn novelliin Kivi auringon paisteessa, Paavo Rintalan romaani Minä, Grünewald johdattaa unohdetun taiteilijan jalanjäljille. Avausessee, joka on myös kokoelman laajin, käsittelee Mathias Grünewaldin antoniittojen luostarin kirkkoon maalaamaa alttaritaulua, joka kertoo kipeästi paitsi Raamatun tapahtumista, myös aikakauden (1500-luvun) ihmisten kärsimyksistä torajyvämyrkytyksen kourissa.
Taiteen tehtävä on kuohkeuttaa sielujamme ja auttaa meitä kantamaan ristejämme. Grünewaldille taide oli myös uskon ilmaus. Hän luotti maalauksen voimaan. Siihen, miten se järkyttäisi katsojaa kutsuen hänet parannukseen ja katumukseen. Mutta hän kuvasi myös voiton pahuudesta ja kuolemasta. Grünewaldin kärsimyksen takaa loistaa lohdutuksen ja armon valo.
Björkman kirjoittaa viisaasti, nöyrästi ja lämpimästi. Hän siteeraa paljon muita taiteilijoita, ajattelijoita ja Raamattua, ja minun tekisi mieleni siteerata tähän Björkmanin tekstiä vähän joka toiselta sivulta. Vaikka teoksen pääpaino onkin siinä, mitä Björkman on matkoillaan nähnyt ja kirjoista lukenut, hän sivuaa kirjassa myös omaa elämäänsä ja näyttelijäntyötä, jota hän pitää eräänlaisena hengellisenä harjoituksena.
Entä, oma valoni? Onko sitä? - En osaa vastata? Tunnistan valon tiloja, jotka vaikuttavat elämässän. Lapsuuteni kuulaan valon lakeuksilla. Joen pinnan heijastukset. Tunnistan näyttämön valot. Niiden lämmön ja vaatimukset. Tunnistan näyttämöltä myös toisenlaista valoa. Harvinaista, satunnaista. Usein tavoittamatonta. Joskus se on pudonnut minuun. Ja silloin en ole kyennyt kuin ihmetykseen.
Kadonneet askeleet on täydellinen adventinajan kirja. Haluan ehdottomasti lukea myös Björkmanin aiemman teoksen Valkoista valoa (Kirjapaja 2007), jossa hän kirjoittaa pitkälti samoista teemoista kuin Kadonneissa askelissakin: uskosta, taiteesta ja valosta.
Kadonneita askeleita ovat etsineet myös Minna, anni.M ja Marissa ihanassa Café pour les idiots -kulttuuriblogissaan.
Ihanaa että poimit tämän kirjan. Olisi saattanut jäädä jopa huomaamatta. Valkoista valoa on hieno kirja, vaikuttaa siltä että tämä on vielä kypsempi.
VastaaPoistaLiisa, ihana kuulla että löysit kirjan täältä! Tässä on tosiaan paljon sinulle. Luin Valkoisesta valosta muutaman netistä löytämäni arvion ja sain sen kuvan, että se olisi ikään kuin johdantoa Björkmanin ajatteluun, tässä teemoja ehkä vähän syvennetään?
VastaaPoistaOlen tästä aiemminkin lukenut ja nyt sinä viimeistään sait minut vakuuttuneeksi, että kirja on luettava. H-P on hieno näyttelijä ja olen aina pitänyt hänen tavastaan elää ja ajatella, sellaisena kun olen siitä lehdistä lukenut.
VastaaPoistaJa tuo lainaus, "...että jos joutuisin elämään vain tässä ajassa ja tästä ajasta, menettäisin elämänhaluni ja kykyni luoda" on monilta osin kuin oman ajatteluni peiliä.
Kiitos, Maria hieno arvio.
Voi että, Maria! Kirjoitit tästä niin hienosti, että sykähdytti. Kiitos myös linkityksestä ja upeasti valituista sitaateista.
VastaaPoistaLuulen, että tämä Björkman on aika pienen piirin kirja, mutta minullekin kävi samoin: haluan lukea tuon vanhemmankin teoksen.
Kiitos Jaana! Ja tuo lainaus on tosiaan niin totta...
VastaaPoistaMinna, kiitos itsellesi, tämä olisi mennyt minulta ohi ilman sinun anni.M:n kirjoituksia. Pitää tosiaan etsiä tuo Valkoista valoa luettavaksi!
Tämä on taas yksi kirja, jonka haluaisin lukea. Kuuntelin kirjamessuilla Björkmania pienen hetken ja vaikutuin. Sitten luin Minnan, Annin, Marissa ja nyt sinun mietteitäsi kirjasta. Uskoisin pitäväni tästä.
VastaaPoistaKatja, olisipa kiva kuulla joskus Björkmania livenä! Pidät varmasti!
VastaaPoista