 |
| Kirjablogien dekkariviikon logo: Yöpöydän kirjat -blogi. |
Arnaldur Indriðason: Hyytävä kylmyys
Harðskafi, suom. Seija Holopainen.
Blue Moon 2008, 279 sivua.
Erlendur tiesi että elämään kuului sattumia jotka tuottivat ihmisille joskus ikäviä yllätyksiä, joskus iloa. Sattumat olivat kuin sade, joka valui taivaalta yhtä lailla epäoikeudenmukaisten kuin oikeudenmukaistenkin ihmisten päälle. Joskus ne olivat hyväksi, toisinaan taas pahaksi. Ne muokkasivat enemmän tai vähemmän ihmisten niin kutsuttua kohtaloa. Niitä tuli tyhjästä: odottamattomia, kummallisia ja selittämättömiä sattumia.
Blue Moon 2008, 279 sivua.
Erlendur tiesi että elämään kuului sattumia jotka tuottivat ihmisille joskus ikäviä yllätyksiä, joskus iloa. Sattumat olivat kuin sade, joka valui taivaalta yhtä lailla epäoikeudenmukaisten kuin oikeudenmukaistenkin ihmisten päälle. Joskus ne olivat hyväksi, toisinaan taas pahaksi. Ne muokkasivat enemmän tai vähemmän ihmisten niin kutsuttua kohtaloa. Niitä tuli tyhjästä: odottamattomia, kummallisia ja selittämättömiä sattumia.
Erlendur oli tarkka, ettei sekoittanut niitä johonkin muuhun. Hän jos kuka tiesi, että sattumia saattoi ohjaillakin. Niitä saatettiin sopivasti järjestää pahaa aavistamattomalle ihmiselle. Silloin niistä ei enää käytetty sanaa sattuma. Nimityksiä oli monia, mutta Erlendurin työssä niille oli vain yksi sana: rikos.
Islantilaisen Arnaldurin Erlendur-dekkareissa tutkinnan alla oleva henkirikos paljastuu usein pikaistuksissa tehdyksi tapoksi, hätävarjelun liioitteluksi tai tavalla tai toisella alentuneesti syyntakeisen henkilön ajattelemattomaksi teoksi. Hyytävässä kylmyydessä sen sijaan tutkitaan nelikymppisen naisen itsemurhaa, jonka taustalta paljastuu hyvin julmia ja harkittuja tekoja. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun Arnaldurin dekkarin lukeminen keskellä yötä sai minut vähän säikyksi – eikä ihme, sillä tapahtumia kuvataan ajoittain juonittelujen uhriksi joutuneen hauraan ja jo lapsuudessaan traumatisoituneen ihmisen näkökulmasta.
Vaikka Arnaldurin dekkarit ovat pääosin hyvinkin realistisia, niin kieltämättä välillä sattumat – jotka ovat komisario Erlendurin tutkimuksista ja elämästä kertovan sarjan teema yleisemminkin – ovat välillä aika uskomattomia. Tällä kertaa Erlendur saa ratkaisevan vihjeen vuosikymmeniä vanhaan katoamistapaukseen tutkiessaan vastikään sattunutta itsemurhaa. Lopulta kaikki liittyy järviveden hyytävään kylmyyteen.
Osa Erlendur-tarinoiden realistisuutta on se, että kaikkiin kysymyksiin ei löydy vastausta, kaikkia kadonneita ei koskaan löydetä, pahoille teoille ei aina löydy selitystä ja paikalle ei välttämättä ehditä elokuvatyyliin juuri viime hetkellä. Hyytävän kylmyyden loppu on kyllä harvinaisen lohduton monella tapaa. Seuraavaksi luen Sameissa vesissä ja toivon välillä vähän vähemmän raadollista tarinaa.
Osallistun tällä postauksella Kirjablogien dekkariviikkoon, jota emännöi Yöpöydän kirjat.
Islantilaisen Arnaldurin Erlendur-dekkareissa tutkinnan alla oleva henkirikos paljastuu usein pikaistuksissa tehdyksi tapoksi, hätävarjelun liioitteluksi tai tavalla tai toisella alentuneesti syyntakeisen henkilön ajattelemattomaksi teoksi. Hyytävässä kylmyydessä sen sijaan tutkitaan nelikymppisen naisen itsemurhaa, jonka taustalta paljastuu hyvin julmia ja harkittuja tekoja. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun Arnaldurin dekkarin lukeminen keskellä yötä sai minut vähän säikyksi – eikä ihme, sillä tapahtumia kuvataan ajoittain juonittelujen uhriksi joutuneen hauraan ja jo lapsuudessaan traumatisoituneen ihmisen näkökulmasta.
Vaikka Arnaldurin dekkarit ovat pääosin hyvinkin realistisia, niin kieltämättä välillä sattumat – jotka ovat komisario Erlendurin tutkimuksista ja elämästä kertovan sarjan teema yleisemminkin – ovat välillä aika uskomattomia. Tällä kertaa Erlendur saa ratkaisevan vihjeen vuosikymmeniä vanhaan katoamistapaukseen tutkiessaan vastikään sattunutta itsemurhaa. Lopulta kaikki liittyy järviveden hyytävään kylmyyteen.
Osa Erlendur-tarinoiden realistisuutta on se, että kaikkiin kysymyksiin ei löydy vastausta, kaikkia kadonneita ei koskaan löydetä, pahoille teoille ei aina löydy selitystä ja paikalle ei välttämättä ehditä elokuvatyyliin juuri viime hetkellä. Hyytävän kylmyyden loppu on kyllä harvinaisen lohduton monella tapaa. Seuraavaksi luen Sameissa vesissä ja toivon välillä vähän vähemmän raadollista tarinaa.
Osallistun tällä postauksella Kirjablogien dekkariviikkoon, jota emännöi Yöpöydän kirjat.
Arnaldurin kirjat ovat hyviä, mutta niin ankeita, että olen päättänyt olla lukematta niitä lisää. Saa nähdä, pysynkö päätöksessäni.
VastaaPoistaMargit, Arnaldurin kirjat ovat tosiaan synkkiä, mutta kuitenkin jotenkin lohdullisia. Ja Erlendurin elämässä on tapahtunut myös hyviä asioita Ääni kuin enkelin -kirjasta lähtien :).
PoistaOlen pitänyt sekä Arnaldurin rauhallisesta ja selkeäsävyisestä tyylistä
VastaaPoistaettä Erneldurin päämäärätietoisesta "hapuilusta". Kirjailija ottaa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja yksilöiden tarinat huomioon sekä antaa tilaa sattumuksille.
Takkutukka, "päämäärätietoinen hapuilu" kuvaa hyvin Erlendurin elämää! Yhteiskunnallisuus ja pienen ihmisen puolella oleminen ovat näiden kirjojen ydintä.
PoistaTämä on kauniisti kerrottu dekkari. Ihmisten katoaminen on aihe, josta Arnaldur kirjoittaa yhä uudestaan ja hyvin koskettavasti.
VastaaPoistaElina, niin on, vaikka samalla todellakin hyytävä! Katoamisista kerrottaessa kirjailija – ja Erlendur – ovat herkimmillään.
Poista