Helmi Kekkonen: Vieraat

Helmi Kekkonen: Vieraat
Siltala 2016, 195 sivua.

Senja huokaa, nousee ylös, ja samalla hetkellä iltapäivän kohinan leikkaa voimakas, matala tuhahdus. Hän astuu avonaisen ikkunan äärelle ja näkee kaksi kuumailmapalloa pilvettömällä taivaalla, kattojen lähellä, liian lähellä. Tai mistä hän tiesi mikä oli liian lähellä ja mikä ei, ei hän tiedä kuumailmapalloista yhtään mitään, mutta hän ei tahdo niiden häilyvän tuolla tavalla vaativina hänen yllään.

Pariskunta on kutsunut muutamia läheisiä – ystäviä, sukulaisia ja naapureita – illalliselle lämpimänä elokuun iltana. Senja ottaa vastaan vieraita, mutta odottaa ennen kaikkea miestään Lauria, joka on lähtenyt ostamaan lisää kukkia. Senja odottaa, toivoo, pelkää ja suree paljon muutakin, kuten myös hänen vieraansa. Helmi Kekkonen kuljettaa taidokkaasti nämä ihmiset läpi episodiromaanin Vieraat, jonka tapahtumat sijoittuvat muutaman helteisen tunnin ajalle. Tuossa illassa on monia loppuja ja monia alkuja.

Jo alun tiheään vaihtuvat näkökulmat ja valkoisten ruusujen ostaminen ennen juhlia tuovat mieleen Virginia Woolfin Mrs. Dallowayn, ja Vieraiden loppupuolella Woolfin romaaniin viitataankin ihan suoraan. Kekkosen romaanissa on myös sellaisia kohtauksia ja tematiikkaa, joka tuo mieleen Michael Cunninghamin niin ikään Mrs. Dallowayhyn viittaavan romaanin Tunnit.

Vieraiden kerronta on tiheää ja tiivistä ja samaan aikaan kevyttä ja ilmavaa. Luin romaania hitaasti; halusin nauttia kielestä ja tunnelmasta, mutta vedin myös välillä henkeä. Niin latautuneita ovat romaanin henkilöiden väliset suhteet, niin kipeitä heidän lapsina saamansa haavat, niin vääriä valintoja he usein tekevät. Toisaalta luin nopeasti, romaanin jännite on vahva alusta loppuun.

Romaanissa on tietysti muitakin aikatasoja kuin mainittu elokuun ilta, muistoja ja takaumia, hetkiä ja ajatuksia. Kaikki keskeiset henkilöt kasvavat moniulotteisina lukijan silmien eteen, jokaisella sivuhenkilölläkin on paikkansa, jokainen tarinanpalanen kohdallaan.

Helmi Kekkosen esikoisteos, novellikokoelma Kotiin, oli ihana, samoin sitä seurannut pienoisromaani Valinta. Kolmas teos, romaani Suojaton, oli edellisiä viiltävämpi ja tavattoman hieno, sekin. Mutta tämä Vieraat, tämä on ihana ja kipeä ja kaunis ja taidokas ja lohduton ja toiveikas. On palkitsevaa seurata tiettyjen lempikirjailijoidensa tuotantoa vuodesta toiseen, kenties alusta asti, ja huomata, kuinka teemojen ja kerronnan keinojen paletti laajenee ja henkilöhahmot syvenevät, jo alusta asti upeaa tekstiä julkaissut kirjoittaa aina vain paremmin, niin että lukija on ihan pakahtua.

Toivoisin mahdollisimman monen löytävän Vieraat ja Kekkosen tuotannon muutenkin. Helmi Kekkonen kuuluu Joel Haahtelankin kotimaisiin suosikkeihin, ja suosittelen Kekkosen proosaa niille, jotka pitävät Haahtelan ja Johan Bargumin tiiviistä kerronnasta ja tunnelmista. Ja ennen kaikkea Kekkonen kirjoittaa aivan omalla tyylillään, kuvaa uskomattoman hienovireisesti arkeen punoutuvia merkityksellisiä hetkiä ja kaikin aistein välittyviä kokemuksia.

Vieraat on esineenäkin kaunis kuin helmi. Elina Warsta on todellinen taiteilija, ja Vieraiden kansiin on panostettu erityisen paljon: kauniiden kansipaperiden alla on yhtä ihanat ylivetokannet, joissa toistuu kuva kahdesta kuumailmapallosta – tällä kertaa erilleen ajautuneina.