Annika Sandelin: Yokon yökirja

Annika Sandelin: Yokon yökirja
Yokos nattbok, suom. Liisa Ryömä.
Kuvitus Liisa Bondestam.
Teos 2015, 148 sivua.

Olen itselleni vihainen kun en tohtinut puhua Danielin kanssa koko loppupäivänä, vaikka hän näytti surulliselta. Anna ja minä mentiin yhdessä kotiin ja puhuttiin siitä mitä oli tapahtunut. Me ei oltu koskaan ennen ajateltu että saduissa on ilkeitä kääpiöitä ja että Daniel luultavasti juuri siksi ei halua että häntä sanotaan kääpiöksi. Meistä molemmista Tove on varsinainen idiootti ja me päätettiin ettei enää koskaan käydä kirjastossa. Sitten me mentiin meille ja leikattiin keittiösaksilla kirjastokorttimme tuhansiksi palasiksi.

Illalla meilä oli kriisikokous siitä, miten estetään äitiä hakemasta kuviksenopettajan työtä. Salvadorkin sai osallistua. Hän esitti vain typeriä ideoita kuten että meidän pitäisi sytyttää postilaatikko tuleen, ja ennen kuin me keksittiin mitään parempaa, äiti kutsui meitä syömään. 

Yoko on kymmenvuotias tyttö, jolla on kaksi salaista kirjaa: Yökirja, johon hän kirjoittaa päivän tapahtumista sekä omista ajatuksistaan ja tunteistaan, ja vakoiluvihko, johon kirjataan yhdessä parhaan ystävän Annan kanssa havainnot epäilyttävistä henkilöistä, vaikkapa herrasmiehestä, joka kantaa kadulla kukikasta kassia, tai vanhasta rouvasta, joka kävelee turhan vetreästi tarvitakseen todella rollaattorilla ja jolla on varaa ostaa kahvilasta useita leivoksia.

Yokon perhe on vähän boheemi, sillä äiti on taiteilija, joka on nimennyt lapsensakin taiteilijoiden mukaan, on kiukkuinen ennen näyttelyä ja leikkaa sanomalehden silpuksi, jos näyttely on saanut huonon kritiikin. Pikkusisarukset Salvador ja Frida ovat useimmiten rasittavia, mutta on niistä joskus iloakin. Psykologi-isä pysyy useimmiten rauhallisena, kaikesta huolimatta. Vakoiluvihkoa on paras säilyttää Yokon huoneessa, sillä Annan perheen yläkerrassa sijaitsevassa asunnossa on niin siistiä, että sinne ei voi piilottaa mitään. Annan kotona on Yokon mielestä ihanan rauhallista, sillä siellä ei ole ärsyttäviä pikkusisaruksia tai temperamenttista äitiä, mutta kun tytöt vaihtavat koteja yhdeksi viikonlopuksi, tulee Yokolle äkkiä koti-ikävä.

Ja sitten on tietysti vielä luokka, 4B, jossa sattuu ja tapahtuu. Ja kun tapahtuu, niin Kimmo kantelee kaikesta Malin-opelle, se on varma.

Annika Sandelinin lastenromaanissa on ihanasti rosoa, joka näkyy myös Linda Bondestamin mainiossa kuvituksessa. Kirjan huumori on sopivan vaivihkaista. Kaikki ei ole vaaleanpunaista ja ihanaa, vaan myös negatiiviset tunteet ja isommat ja pienemmät surut kuuluvat kymmenvuotiaan elämään. Silti arki on perusturvallista ja ennakoitavaa. Kuten Yoko itse sen ilmaisee:

Minä en oikein tiennyt mitä vastata, sillä oikeastaan minusta on mukava tietää mitä päivittäin tapahtuu. Jos kaikki päivät olisivat aivan erilaisia, minä varmaan hermostuisin kovasti.


Yökirjasta toisaalla: Lumiomena, Mari A.:n kirjablogi, Lastenkirjahylly, Lapsen maailma.