Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta.
Fallout, suom. Marianna Kurtto.
Otava 2015, 419 sivua.

Rakastuminen toi hänen mieleensä kompastumisen; ikään kuin kompastuisi tiilenmurikkaan ja putoaisi rotkoon. 

Neljä nuorta – Luke, Nina, Leigh ja Paul – tekevät teatteria, nauttivat taiteesta ja elämästä, rakastavat, kärsivät, kasvavat, epäonnistuvat ja ponnistelevat eteenpäin 1960–1970 -lukujen Lontoossa. Jokaisella heistä on taustansa, taakkansa ja traumansa, jotka heijastuvat elämänkulkuun ja ihmissuhteisiin.

Ehkä rakkaus oli totta on Sadie Jonesin neljäs romaani, ja ensimmäinen suomennettu. Se tuo mieleen Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin -romaanin ja Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhia. Niissäkin tunnelmoidaan taiteen ja luomisvimman äärellä, koetaan nuoruuden (tai keski-iän) kasvukipuja, kompastellaan ihmissuhteissa, rakastetaan palavasti ja kohtalokkaasti.

Sadie Jones tarjoilee lukijalleen huikaisevia hetkiä ja kirpeänkauniita tunnelmia: Luke mielisaaraalasta salakuljettamansa äidin kanssa taidemuseossa, askelia sateen kastelemilla mukulakivillä, teatteriharjoituksia, suudelmia kuin kuilun reunalla. Ja kuitenkin, vaikka nautin lukemisesta, jäin jotenkin etäälle romaanin maailmasta ja henkilöistä, vieraannuin, katsoin kuin näytelmää vaikka olisin halunnut uppoutua.

Toisaalla: Reader, why did I marry him; Lumiomena, Kirjojen kamari, Kaisa Reetta T., Amman lukuhetki, Leena Lumi, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjapolkuni, Mari A., Tuijata, Kirsin Kirjanurkka, Kirjakaapin kummitus, Pilkkuun asti, Rakkaudesta kirjoihin,