Agneta Rahikainen: Edith - Runoilijan elämä ja myytti

Agneta Rahikainen: Edith. Runoilijan elämä ja myytti
Kampen om Edith. Biografi och myt om Edith Södergran.
Suomentanut Jaana Nikula.
Schildts&Söderströ 2014, 463 sivua.

Kaikki elämäkerrat koostuvat aineistovalinnoista ja tulkinnoista, mikä antaa pohjaa fokuksen ja suuntalinjojen valintaan. Kaiken aikaa tarvitaan siis uusia tulkintoja, jotta aineistolle tehtäisiin oikeutta uudessa yhteydessä ja uutena aikana. Kukin elämäkerta kertoo aina jotakin omann aikansa tavasta ottaa kirjailijan tuotanto vastaan. Siksi sopii kysyä, voiko elämäkertojen kautta ymmärtää tuotantoa vai pitävätkö ne vain yllä illuusiota jostakin mkä voisi valaista kirjailijan työtä paremmin. Virginia Woolf, joka oli kiinnostunut elämäkertagenrestä sen kaikissa muodoissa, väitti olevan mahdotonta kirjoittaa elämäkertaa, joka olisi täysin totta. Hänen mielestään fakta, fiktio ja myytit sekoittuvaat tahattomaan väärinymmärrykseen, vääristelyyn ja suoranaisiin valheisiin ja ne ovat niin kietoutuneet toisiinsa, että koko totuuden kertominen on mahdotonta. Mutta elämäkerta voi tietenkin myös tarkoituksellisesti argumentoida kohdehenkilönsä elämän uskottavimman tulkinnan puolesta.

Rahikainen kyseenalaistaa kuvan Edith Södergranista kärsivänä, eteerisenä nerona ja osoittaa aikalaislähteisiin - muun muassa Edithin ja muiden kirjeisiin - tukeutuen, että Edith oli itse asissa hyvinkin elämäniloinen ja rohkea nainen, joka ei tuberkuloosista huolimatta elänyt vain runon maailmassa vaan nautti myös seuraelämästä, ulkomaanmatkoista ja kesäpäivistä huvilalla Kannaksen Raivolassa. Rahikainen vastustaa myös yleistä käsitystä, että Södergranin runojen minä olisi yhtä kuin runoilija itse - Södergran ei suinkaan aina ammentanut runoihinsa suoraan omista tunnoistaan.

Södergran julkaisi esikoiskokoelmansa Dikter vuonna 1916, aikana, jolloin suomenruotsalainen lyriikka eli kukoistuskauttaan mutta suomenruotsalaisen kirjallisuuden kenttä kirjailijoista tutkijoihin ja kriitikoinhin oli pitkälti miesten hallitsemaa. Runokokoelmasta ilmestyi lukuisia arvosteluja, joista monet olivat kiittäviä mutta joukossa myös avoimen ilkeitä ja pilailevia kirjoituksia, osa niistä nimimerkin takaa. Vapaamuotoiset runot herättivät hämmennystä ja epäluuloa perinteisen runon mittoihin ja rytmiin tottuneille, ja epävarmuus purkautui usein pakinan tai mielipidekirjoituksen pilkkaaviin lauseisiin asiantuntevan kritiikin sijasta.

On erikoista, miten ystävyys, sukulaisuus tai joskus jopa vain tuttavuus edesmenneen lahjakkaan ihmisen kanssa voi laukaista joissakin ihmisissä omistushaluisen reaktion, halun hallita ja kontrolloida tämän henkistä perintöä. Etenkin jos tuon perinnön vaalija vaikuttaa samalla taidekentällä, kuten Edithin ystävät kirjailija Hagar Olsson ja runoilija Elmer Diktonius, on hyvin mahdollista, että elämäkerrat, muistokirjoitukset, kirjekokoelmien kommentit ja ja kirjallisuuskritiikki kertoo enemmän kirjoittajastaan kun kohteestaan. Rahikainen ei tyydykään kirjassaan ainoastaan purkamaan myyttiä vaan kerii auki myös motiiveja ja syiden ja seurauksien vyyhtiä, joka on saanut aikaisemmat Södergran-elämäkerturit korostamaan tiettyjä puolia runoilijan persoonassa ja tuotannossa ja häivyttämään toisia.

Edith - Runoilijan elämä ja myytti syntyi rinnakkain Rahikaisen kirjallisuustieteellisen väitöskirjan Poeten och hennes apostlar kanssa, joka löytyy kiinnostuneille myös elektronsena julkaisuna (klikkaa julkaisun nimeä). Yleistajuisessa Edith-elämäkerrassa Rahikainen on onnistunut jäsenämään runsaan tietoaineksensa nautittavaksi teokseksi, jota lukee paikoin kuin jännityskertomusta - millaisen arvion Södergranin tuorein runoteos saa, miten käy Edithin kirjeille maailman ja tunteiden myrskyssä, millaiseen suuntaan aikalaiset alkoivat viedä kuvaa ja tulkintaa runoilijasta ja tämän teoksista.

Edith muissa blogeissa: Leena Lumi (joka hurmaantui Rahikaisen elämäkerrasta kuten jo nuorena Södergranin runoista), Kirjojen kamari (joka vertaa kirjan lähtökohtia osuvasti Minna Maijalan tuoreeseen Minna Canth -elämäkertaan Herkkä, hellä, hehkuvainen, jossa niin ikään puretaan aiemman tutkimuksen jähmettämää kirjailijamyyttiä)