Ria Nyman: Yövieras
Kuvat Sampsa Pärnänen
Graafinen ilme Folk / Kimmo Kivilahti
Taitto Tuuli-Helinä Huotari
Reseptiikasta vastaava chef Akseli Herlevi
Paasilinna 2014, 211 sivua.
Yksinkertainen on kaunista, ylellistä. Usein brunssit karkaavat käsistä, kuka jaksaa kaikki buffet ja lämpimät annokset. Aikaa tarvitaan kyllä, kiireetön hetki ja ainakin aavistus siitä ihmisestä, jonka kanssa jakaa maut ja elämä.
Ria Nymanin Yövieras on hurmaava ruoka- ja fiilistelykirja, jossa kokataan kaikenlaista, mitä syödään yöllä ja sen liepeillä: aasialaistyylistä nyhtöpossupatonkia pikkutuntien pikkunälkään, "uunin pussaamia tomaatteja" hiukopalaksi ennen teatteri-iltaa, "Suomen vanhinta take awayta" eli lanttukukkoa ja omenamunakasta hitaisiin aamuihin.
Karitsatartarnäkkäriä. Resepti Ville Rainio, Yövieraan kuvitusta. |
Kunnon lifestyle-kirjan tapaan Yövieras on kaunis ja miellyttävä sellailla ja katsella. Tykkään mattapintaisesta paperista, vaikka se ehkä himmentääkin ruokakuvien hehkua. Tukevat pahvikannet ja selkämyksestä "irrallaan" oleva sidos tekevät kirjasta helpon selailla ja sivut pysyvät halutusta kohdasta auki keittiön pöydällä reseptejä kokkailun lomassa vilkuillessa. Ainoan miinuksen kirjan visuaalisuudessa tai oikeastaan käytettävyydessä annan reseptien fontista, joka ei paksuudessaan ja koukeroisuudessaan ole erityisen mukavalukuista. Yövieraassa ystävät ja ihmissuhteet ovat yhtä tärkeitä kuin ruoka, ja valokuvaaja Sampsa Pärnänen otokset ruokapöydän ääressä nauravista ja ilta-auringon kultaamalla kalliolla istuvista ystävyksistä luovat osaltaan kirjan lämmintä ja välitöntä tunnelmaa.
Katja Tukiainen ja letut. Yövieraan kuvitusta. |
Kasvissyöjille saati vegaaneille en kirjaa suosittele, sillä useimmissa resepteissä hyödynnetään lihaa, kalaa tai maitotuotteita. Tällaisessa ruokakirjassa, jonka sivuilla häärii monta kokkia, olisikin vaikea vetää mitään tiettyä linjaa. Reseptit ovat tekijöidensä näköisillä; yhden ruokalajin ytimessä on kyytön etuselkää ja lähimetsistä poimittuja villiyrttejä, toinen tekee lettutaikinan soijamaidosta ja luomukananmunista. Yksi ammentaa suomalaisesta ruokaperinteestä, toinen marokkolaisesta, monet reseptit ovat todellista fuusiokeittiötä. Yhteistä kaikille kohtaamisille vallilalaisessa keittiössä on kuitenkin rentous ja elämänilo.
Näyttääpä mielenkiintoiselta. Tuollaisia pitää "keittokirjojen" nykyään olla. Kuka haluaa reseptilistoja kirjahyllyynsä, kun niitä on netti pullollaan ?
VastaaPoistaMinna, niinhän se menee. Tämä on kyllä ihana kirja, vaikka vieläkin enemmän pidin ruokareseptejä ja kaunokirjallisuutta yhdistävästä kirjasta Lautasellinen iloa.
PoistaLienee sukua Pensselit padassa -kirjalle.
PoistaLienee sukua Pensselit padassa -kirjalle.
Poista