keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Lauren Child: Nämä juhlat ovat oikeasti minun


Lauren Child: Nämä juhlat ovat oikeasti minun
Charlie and Lola: This is Actually My Party, suom. Riitta Oittinen.
Wsoy 2009.

Lauren Childin luomat suurisilmäiset, reippaat Samu ja Salla -hahmot tulivat meidän lapsille varmaankin ensin tutuksi tv-sarjasta, ja sen innoittamana sarjan kirjoja alkoi kulkeutua kotiin kirjastosta. Samu ja Salla -kirjoissa on suuret ja värikkäät kuvat ja suhteellisen vähän teksiä, joten niitä jaksavat kuunnella perheen pienimmätkin, mutta parhaiten tarinoiden maailma ja jännitteet avatuvat varmaankin noin viskari- tai eskari-ikäisestä eteenpäin. Sisarukset Samu ja Salla ovat melko klassinen parivaljakko: toinen (kertojanakin toimiva isoveli Samu) on järkevä ja harkitsevainen, nuorempi (pikkusisko Salla) vilkas ja tempperamenttinen. Kirjassa Nämä juhlat ovat oikeasti minun Samulla on syntymäpäivä, mutta joka paikkaan ehtivä ja usein vasta jälkeenpäin ajatteleva Salla haluaisi kovasti pistää näppinsä juhlakeitokseen.

Kirja kuvaa hyvin sisarusten eroja, joihin niin ikä kuin sukupuolikin tuovat omat mausteensa. Samu haluaa juhlia hirviösynttäreitä, mutta Sallan mielestä synttäreillä pitää olla vaaleanpunaista. Se varmaan vielä menisi, että Salla päällystää kuppikakut pinkillä kuorrutteella, mutta kun hän vielä avaa sekä Samun synttärikortit että tämän saamat lahjat ja puhaltaa vielä kakkukynttilätkin, on Samun mitta täynnä. Väistämättömän "räjähdyksen" jälkeen sisarukset saavat konfliktin selvitettyä onnellisesti keskenään, ja Samun synttärivieraiksi saapuneet kaveritkin ovat enemmän kuin tyytyväisiä (vanhempia tai muita aikuisia ei kirjassa näy).

Tarina etenee pitkälti dialogina, varsin huudahtelevana sellaisena. Repliikeistä välittyy lasten innostus, jännitys ja riemu: synttärit ovat vaan niin hauskoja, varsinkin kun niitä saa puuhata myös itse!

Muistan Karoliinan joskus kirjoittaneen Samu ja Salla -kirjoista perusteellisemmin Kirjavassa kammarissaan ja maininneen, että vain harvat Samu ja Salla -kirjat ovat oikeasti Lauren Childin itsesä kuvittamia. Nämä juhlat ovat oikeasti minun -kirjassa lukeekin, että "hahmot on luonut Lauren Child", joten tämän kirjan kuvitus ei ole Childin käsialaa, vaikka hahmot on toki piirretty hänen tyylillään.

Kuten Salla Savolaisen kuvittaman Vesta-Linnea ja hirviöäiti -kirjan kohdalla mainitsin, en erityisemmin pidä Savolaisenkin joskus (ei kuitenkaan Vesta-Linnea -kirjoissa) käyttämästä tyylistä, jossa silmät ylittävät kasvojen rajat. Minulla oli muistikuva, että myös Lauren Childin kuvituksissa, esimerkiksi juuri Samuissa ja Salloissa, silmät "laajenevat" kasvojen ulkopuolelle, mutta joko muistan kokonaan väärin tai sitten näin käy vain Samu ja Salla -animaatiossa, joita olen saattanut joskus sivusilmällä vilkaista. Joka tapauksessa Samun ja Sallan silmät pääsevät armoihin, sillä ne ovat vain hauskasti kuikuilevia mutta eivät liian kohosteisia.

Hahmojen ilmeet ovat kuvaavia; kasvoilla näkyy "perusmuikean" ilmeen lisäksi näissä kuvissa ainakin surua ja harmia, haaveellisuutta, "idealampun syttymistä" ja iloa. Kuvituksessa iehättävät myös kollaasimaiset elementit: Samun synttärikorteissa on valokuvia, lahjapakettien naru on valokuvista peräisin ja synttärikakusta pistävät esiin "oikeat" kynttilät.

8 kommenttia:

  1. Samut ja sallat ovat meidän perheen suosikkeja. Sisarukset ovat niin päin kuin meillä, ja useimmiten luenkin lasten omilla nimillä nämä tarinat. Varsinkin kun tyttöni on samalla tavalla vähän hassu niin kuin Salla =)

    Itse pidän tarinoista, ja lapsia on aiemmin viehättänyt kirjojen kirjoitustekniikka: kirjaa pitää välillä käännellä tekstin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, ihana kun teillä on omat "samu ja salla" siellä kotona :). Mullekin tuli tätä lukiessa sellainen oma tulkinta, että kuka tai ketkä meidän lapsista vois käyttäytyä tuolla lailla "sallamaisesti".

      Poista
  2. Eli lieneekö kirjaa kirjoittanutkaan Child? Tämä kyllä selittäisi minulle miksi Salla ja Samu kirjojen taso vaihtelee hurjasti... Jotkut ovat oikeinkin hauskoja ja toiset tylsiä.
    Minua jäi kiinnostamaan, että osaatko sanoa tarkemmin mikset pidä sellaisista päänylittävistä silmistä? Näissä kirjoissa kun on realistisia kuvia esim tavaroiden kuvat jne mutta ihmiset piirrettyjä, sotketaan montaa asiaa, mikä on hauska juttu (ja kertoo vaivannäöstä), niin onko se silmäjuttu tämmöisessä vähän niinkuin rajanylitys? Entä mitä mieltä olet magnatyylistä, joka perustuu isoihin silmiin ja ilmeiden ylilyönteihin?
    Kiva kun kirjoitit lastenkirjasta taas, minä tykkään :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, todennäköisesti myös teksti, ja varmaan tarinan ideakin, on jonkun toisen kuin Childin kynästä. Tuossa linkittämässäni Kirjavan kammarin postauksessa Karoliina sanoo myös, kuten sinäkin, että taso vaihtelee ja jopa paperin laadussa saattaa olla eroja... (Karoliina esittelee tuossa postauksessa kirjan "Himpun verran näkymätön", joka on Childin itsensä piirtämä) Itse en olisi asiaa varmaankaan huomannut, sillä olen lukenut kirjoja vain muutaman ja ne kaikki ovat olleet kirjastosta, yleensä yksi kerrallaan lainattuja ja palautettuja, joten ei ole tullut vertailtua.

      En osaa sanoa, miksi en pidä noista "kasvojen rajat ylittävistä silmistä". Mutta se ei liity muihin kuvituksen osatekijöihin, esim. tuohon kollaasitekniikkaan mitenkään. Varmaan se liittyy siihen, että silmät ovat tärkein osa kasvoja, siis esim. toisen tunteiden tulkinnan kannalta, ja siksi tykkään nähdä ne kuvissakin mahdollisimman "realistisina" tai perinteiseen tapaan "kaunisteltuina" eli isompiana ja "pyörempinä". En ole mangafani, mutta suurisilmäiset hahmot ovat kyllä mielestäni söpöjä.

      Varmaan kaikista eniten tykkään Ilon Wiklandin ja Maija Karman tavasta kuvata lapsia, melko perinteisestä ja "realistisesta" siis. Uudemmista suosikkejani ovat esim. Salla Savolainen (mainituin varauksin :D) ja Laura Valojärvi.

      Poista
    2. Kiitos pohdinnasta :). Tämä oli mielenkiintoista lukea. Ja pitääpä katsastaa vinkkaamasi blogi!

      Poista
  3. Minusta nämä toimii paremmin tv-sarjana, vaikka toisaalta lapset voivat olla eri mieltä, kun mielellään näitä lainailevat. Kuvituksessa hyödynnetään sitä, että teksi menee välillä kaarelle. No, ei se lukemista helpota, vaikka voi olla visuaalisesti hauskaa leikittelyä.

    VastaaPoista
  4. Kirjanainen, animaatiossa on tosiaan jujuja, joita ei pysty siirtämään kirjaan. Kiva että näitä on kuitenkin kirjoinakin.

    VastaaPoista
  5. Karmeaa, en tiennytkään, että Child ei itse teekään koko hommaa.

    Meillä Charlie and Lola on yksi suosikeista (kiitti, muuten en tiennytkään, että ne ovat suomeksi Samu ja Salla). Mitenkähän on sattunut niin, että meille on osunut vain kirjoja, jotka ovat kaikki tosi hauskoja ja kiinnostavia. Mitään eroja en ole niiden välillä huomannut. Teksteistä pidän erityisesti sen vuoksi, koska niissä opetetaan mukavalla tavalla vaikeampia sanoja, muiden teemojen lisäksi.

    VastaaPoista