Sivut
▼
torstai 4. huhtikuuta 2013
Märta Tikkanen: Kaksi - kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta
Märta Tikkanen: Kaksi. Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta.
Två. Scener ur ett konstnäräktenskap, suom. Liisa Ryömä.
Piirrokset ja aforismit Henrik Tikkanen.
Tammi 2004, 350 sivua.
Ilman häntä ja hurjia hulluja lapsia joilla on hänen geeninsä minulla olisi ollut enemmän aikaa ja rauhaa kirjoittaa, olisin luultavasti aloittanut kymmenen vuotta aiemmin, kenties kirjoittanut enemmän. Ja aivan varmasti eri lailla.
[--]
Pitkään molemmat olivat tyytyväisiä. Kunnes se ei voinut jatkua enää päivääkään. Kunnes istahdin ja aloin naputtaa omalla kirjoituskoneellani, ei enää pikku tuherruksia vaan aivan vakavissani.
Kaksi Hufvudstadsbladetin toimittajaa lähtee yhdessä juttukeikalle, rakastuu päätäpahkaa ja aloittaa suhteen, vaikka mies ja myöhemmin nainenkin ovat tahoillaan naimisissa. Vuosien salasuhteen jälkeen molemmat eroavat ensimmäisistä liitoistaan. Alkaa taiteilija-avioliitto, jossa miehen luovuus pulppuaa pidäkkeettömästi ja vuolaasti kuin laava ja naisen luovuus etsii pieniä uomia päästäkseen esille puolison suuren egon, taiteellisen mustasukkaisuuden sekä lapsiperhearjen ja ansiotyön asettamien paineiden varjosta. Yhteisiin vuosiin, jotka päättyivät miehen kuollessa leukemiaan vuonna 1984, mahtui rakkautta, intohimoa, luovaa työtä, lapsia, yhteiskunnallista vaikuttamista ja räiskyviä yhteenottoja.
Märta Tikkasen Kaksi. Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta on ihana, tärkeä, viisas ja samaa aikaa sekä viiltävä että lempeä kirja. Se kertoo jälleen yhden tarinan Märta ja Henrik Tikkasen avioliitosta, jossa oli halu elää yhdessä ja tuhannen tuhatta vaikeutta jotka kärjistyvät yhteiskunnallisessa myllerrysvaiheessa. Tuosta avioliitosta Märta oli kirjoittanut aiemmin muun runoteoksessaan Vuosisadan rakkaustarina sekä romaanissaan Punahilkka, Henrik puolestaan muun muassa niin kutsutussa osoitesarjassaan, ennen muuta romaaneissa Mariankatu, Yrjönkatu ja Henrikinkatu. Punaisena lankana Kaksi-teoksessa kulkee Märtan halu kirjoittaa, senkin uhalla, että kirjoittaminen repii juopaa hänen ja Henrikin välille, sekä yleinen pyrkimys saada naisten ääntä kuuluville yhteiskunnassa, jossa näiden toivottiin vain hymyilevän taustalla ja vaikenevan epäkohdista.
Tuntuu uskomattomalta, että sekä kirjailijana että kuvataiteilijana lahjakas ja menestyvä Henrik Tikkanen suhtautui nuivasti ja kateellisesti vaimonsa kirjalliseen työhön, mutta niin asia Märtan mukaan selvästi oli. Taitelija-avioliitossa oli paljon inspiroivaa, kehittävää ja hiovaa keskustelua, mutta myös toisen työn mitätöimistä, keskeneräisten töiden varjelua toisen arvostelevilta sanoilta ja jopa mustasukkaisuutta "materiaalista" – Märta ei pitänyt siitä, että Henrik tahtoi ammentaa teoksiinsa myös Märtan suvun historista ja persoonallisuuksista, muun muassa isovanhemmista, joista Märta Tikkanen itse vuosia myöhemmin kirjoitti elämäkertaromaanin Emma ja Uno – rakkautta tottakai.
Märta Tikkanen kuvaa paisuttelematta varsin raadollista perhearkea, jota kuormittivat muun muassa Henrikin alkoholismi, Märtan vaativa päivätyö Arbiksessa, puolisoiden väliset riidat ja nuorimman lapsen, Sofian, MBD ja lievä kehitysvammaisuus. Lapset oireilivat voimakkaasti ja ainakin yksi, Märtan mukaan herkin, kävi vuosia psykoterapiassa. Nykynäkökulmasta on hämmentävää, että perhe ei saanut juuri mitään tukea yhteiskunnalta. Vielä uskomattomampaa on Märtan jaksaminen; hän on todellinen leijonaemo, joka pitää lastensa puolta – toisinaan näiden omaa isää vastaan: vaikka (tai koska) Henrik rakastaa lapsiaan palavasti, hän muun muassa vastustaa Sofian diagnosointia, masentuneen lapsensa terapiaa ja hankkii alaikäiselle mopon. Märta asettaa lastensa tarpeet etusijalle ja kirjoittaa öisin, varastaa hetken sieltä täältä voidakseen kirjoittaa edes jotakin.
Aloitin aivan pienillä asioilla, vain sellaisella minkä saatoin tehdä kotona, miettiä valmiiksi yhdessä lasten kanssa, niitä saatoin koetella, kirjoittaa minuutissa samalla kun hämmentelin patoja ja vaihdoin vaippoja.
Märtalla ja Henrikillä elämä ja taide limittyivät tiukasti toisiinsa; molemmat kirjoittivat elämästään, avioliitostaan ja suvustaan. Märtan kohdalla voi sanoa, että arki ja kirjoittaminen limittyivät; Henrik ei arkeen juuri osallistunut vaan hänellä oli ensin oma työhuone, myöhemmin kokonainen pihamökki omalla alueellaan. Ennen kaikkea Henrikillä oli vaimo, joka paimensi lapset pois taiteilijaisän jaloista, hoiti kodin, kestitsi vieraita (joiden viihdyttämisestä Henrik kyllä huolehti vuolaalla puhetulvallaan), luki ja kommentoi Henrikin käsikirjoituksia. Ainoa vika vaimossa oli, että hän halusi itsekin kirjoittaa, jopa silloin, kun mies olisi halunnut käydä yhdessä vuoteeseen. Kuten Märta toteaa kirjan alkusanoissa:
Jollen olisi alkanut kirjoittaa, hän ja minä ja rakkaus olisimme eläneet onnellisina kuolemaan asti.
Tämän kirjan haluaisin omaan hyllyyni. Haluan myös lukea lisää Tikkasia, ennen kaikkea Märtaa mutta myös Henrikiä. Lukemistaan odottaa Henrik Tikkasen osoitetrilogia ja Märta Tikkasen Yötäpäivää.
Lukuhaasteet: Avioliittojuonia
Kirjasta ovat bloganneet myös ainakin Jaana, Liisa ja Karoliina.
Onpa hauskaa, että sinäkin pidit tästä paljon. Niin vähän etukäteen uumoilinkin.
VastaaPoistaMinäkin lainasin kirjan kirjastosta ja olen yrittänyt sitä metsästää omaan hyllyyni. Toistaiseksi turhaan.
Lue myös Vuosisadan rakkaustarina, se on tämän kirjan runollinen sisarteos. Kaunis ja koskettava kirja.
Jaana, selailinkin Vuosisadan rakkaustarinaa tällä viikolla kirjastossa, mutta jätin vielä hyllyyn kun on niin paljon muuta. Muutama runo kirjasta onkin jo tullut tutuksi, mutta ei koko teos. Pitää varmaan ensi viikolla napata kirja lainaan!
PoistaMinä luin tämän Henrikin osoitesarjan (juuri nuo mainitsemasi kolme osaa olen lukenut) jälkeen. Oli todella mielenkiintoista vertailla Märtan ja Henrikin näkemyksiä elämästään.
VastaaPoistaMinäkin haluaisin tämän omaan hyllyyni, samoin kuin Jaanan vinkkaaman Vuosisadan rakkaustarinan, joka on myös hieno.
Pitäisikin taas lukea jompaakumpaa Tikkasta. Ainakin ennen näytelmää. :)
Tintti, kiinnostavaa tosiaan -- vähän jo luin Henrikin versiota (hyppäsin suoraan Märta-osuuksiin) ja täytyy sanoa, että pidän enemmän Märtan tavasta kirjoittaa, sekä tyylistä että sisällöstä.
PoistaVoi, tuota näytelmää odotellessa... :)
Mulla on tämä luettavien listan kärkipäässä. Suomenruotsalaisen kirjallisuuden kurssilla aikanaan luennoitsija kyllä käski enemmän tai vähemmän suoraan meidän parikymppisten opiskelijatyttösten odottaa parikymmentä vuotta ennen tähän kirjaan tarttumista, mutta kukapa moisia kuuntelisi. ;)
VastaaPoistaVuosisadan rakkaustarina on parhautta.
Olen ehkä "syntymäkeski-ikäinen" (ja perustanut perheen aika nuorena), mutta rakastin ja ymmärsin tätä kirjaa syvästi vaikka en ole vielä täyttänyt kolmeakymmentä ;). Varmasti vielä kypsemmällä iällä tästä avautuisi eri asioita, ja siksi haluaisinkin tämän omaan hyllyyn että voisin palata... Pelkäsiköhän luennoitsija, että ihanteet ja illuusiot karisevat liian varhain? :)
PoistaTätä en ole lukenut, mutta suhteen alkusyytä en tiennyt, mutta selvisi minulle nyt.
VastaaPoistaJokke, en minäkään tiennyt aiemmin, missä olosuhteissa Tikkaset tapasivat. Moni muukin asia oli uutta.
PoistaKaksi on niin hieno kirja. Jo pelkkä sisältökin on äärettömän mielenkiintoista, ja kun siihen vielä lisää Märtan ihanan tavan kirjoittta, niin kirja on lähestulkoon täydellinen. Muistan kirjaa lukiessani itkeneeni ja nauraneeni ja huokailleeni ihastuksesta.
VastaaPoistaJossain vaiheessa pitäisi lukea myös Henrikin tulkintaa aiheesta.
Liisa, juuri niin! Märtan kirjoitustyyli on omanlaisensa, ihana.
PoistaKiinnostaa kovasti, ja huh minkä kuuloinen elämä/tarina!
VastaaPoistaSannabanana, Tikkasten perheellä on tosiaan ollut rankkaa. Märta osaa kertoa vaikeista asioista dramatisoimatta mutta kuitenkin ilman kaunistelua.
PoistaTikkasten perheestä ja heidän tuotannostaan kiinnostuneille suosittelen myös Johan Wreden viime syksynä ilmestynyttä "Tikkanens Blick" (2012, Svenska Litteratursällskapet), jossa on paljon mielenkiintoista Henrikin kirjallisesta tuotannosta ja elämästä. Henrik oli mukana jatkosodassa, sitä en esim. aikaisemmin tiennyt. Luin Märtan "Tvåanin" (siis ruotsiksi) jo useita vuosia sitten. Viehätyin erityisesti siitä, että hän kertoo heidän kyläilleen meidän naapurissamme Tapiolassa (Bo Carpelanin luona). Varhaisessa nuoruudessa vierailin minä puolestani Haukilahdessa heidän naapurissaan Wredeillä. Emme koskaan kohdanneet (paitsi minä Märtan, kerran, Henrikin kuoleman jälkeen, ollessani töissä Akateemisessa Kirjakaupassa) mutta maisemat ja elämät sivuavat toisiaan erityisellä tavalla.
VastaaPoistaKiitos kirjavinkistä, Sanna! Kiinnitin huomiota tuohon mainitsemaasi kohtaan, Tikkasten vierailuun Leppäkertuntiellä...
PoistaMahtavan kuuloinen kirja, josta kiinnostuin jo aikaisemmin ja tämä vain vahvisti käsitystä, joten kiitos muistutuksesta.
VastaaPoistaKirjanainen, sinun pitää lukea tämä ja liittyä mukaan kirjabloggaajien syksyksi suunnitellulle Kansallisteatteri-vierailulle! :)
PoistaHei Maria, tuo vierailu kiinnostaa, kukahan sitä on suunnittelemassa?
PoistaTikkasten kirjat ja myös elämä on kyllä tosiaankin kovin mielenkiintoista! Luin yksi kesäyö Henrik Tikkasen ensimmäisen Helsinki-kirjan ja tosiaan en malttanut nukkua yhtään. Keräsin Tikkasen Helsinki-kirjoja, ja ne ovat tulossa lukuun.
VastaaPoistaMyös Märta Tikkasen kirjoja olen lukenut joitain, pitäisi ehdottomasti ottaa järjestelmällisesti lukuun nuo Tikkasten kirjat.
Mari a, en tiennytkään, että myös sinä (kuten mm. Kirjainten virran Hanna) olet kerännyt ja lukenut osoitesarjaa! Tai taisit sanoa siitä fb:ssa? Mielenkiinto osoitesarjaa kohtaan nousi entisestään, ehkä minä valvon Henrikin kanssa ensi kesänä ;)
PoistaKaksi ja Vuosisadan rakkaustarina ovat parhautta. Palaan niihin aina uudelleen. Punahilkka tarttui juuri mukaani, joten se pitäisi lukea myös. Tykkäsin Henrik Tikkasen osoitesarjasta, mutta Märtan kirjoittamisen tapa, jotenkin liikuttaa enemmän. Emman ja Unon tarinan lopussa kerrottu pala Märtan omasta elämästä on huikea.
VastaaPoistaAnonyymi, olen lukenut Henrikiä vasta tosi vähän, mutta minuakin koskettaa enemmän Märtan tapa kirjoittaa. Ja kyllä, Emmassa ja Unossa eri sukupolvien kohtalot kietoutuvat kiehtovalla tavalla toisiinsa!
PoistaLuin aikanaan "Kaksi" ahmien, sen jälkeen halusin lukea kaiken mitä Märta oli kirjoittanut, ja sitten vielä Henrikin osoitesarjan. Luin ne sellaisessa elämänvaihessa jossa omassa elämässä oli turbulenssia ja koin arvokkaana eri sukupolven naisen näkökulman. Välilä tuli se olo kuin olisin istunut Tikkasilla koko talvenselän... - Minua jäi silti mietityttämään kaikesta Märtan rehellisyydestä huolimatta, että oliko siellä jokin sokea piste sittenkin, jokin itsestäänselvyys siinä miten nainen asettuu kirjoittavan miehen elämään niin että mies silti jää etualalle... Tämän jälkeen tartuinkin Aila Meriluodon ja Tuula-Liina Variksen muisteluksiin kirjoittavista miehistään ja jäin tätä asiaa jotenkin kummastelemaan. En oikein tiedä sainko siitä ihan kiinni. - Tällä tavalla vertaillen ja lukien huomasin myös että Märtan sukupolvi ei "suorittanut" äitiyttä samalla tavalla kuin omani, tai näin muistan tuumanneeni.
VastaaPoistaSanna, kiinnostava tuo ajatuksesi siitä, miten nainen asettuu kirjoittava miehen elämään! Pitäisi lukea lisää Meriluodosta ja Viidasta sekä Saarikoskesta ja Variksesta. Ja vertailla myös nykyisten kirjailija/taiteilijapariskuntien kuvauksiin elämästään; ovatko asiat muuttuneet myös ajatusten (ei vain päivähoitojärjestelmän!) tasolla vai vaikuttaako tuo kuvio yhä...
PoistaVarmastikaan työssäkäyvät äidit (eivätkä ehkä ajan "kotiäiditkään", maatalon emännistä puhumattakaan) voineet panostaa äitiyteen ja "suorittaa" sitä samalla tavalla kuin nykyään, eikä se olisi varmaan tullut heille edes mieleen. Joskus mietin, täytyykö äitiyteen ja kodinhoitoon käytettävän ajan ja vaivan oltava vakio; sitä mukaa, kun kodinkoneet ja varhaiskasvatuspalvelut kehittyvät, myös vaatimustaso kasvaa ;)