Viime tiistaina kirjoitin kirjoista, jotka oli pakko lukea yläasteen tai lukion äidinkielen tai yliopiston kirjallisuuden kurssilla ja jotka olivat jääneet mieleen joko iloisina yllätyksinä tai erityisen vastenmielisinä lukukokemuksina. Postauksen kommenteissa moni kertoi saaneensa valita koulussa luettavat kirjat vapaasti esimerkiksi koulun kirjastosta. Mieleeni alkoi tulvia muistoja "elämäni koulukirjastoista".
1. Ala-asteen kirjasto: Aloitin koulutieni "parakissa", melko pienessä koulurakennuksessa, joka oli tarkoitettu väliaikaiseksi mutta oli minun siellä aloittaessani jo parikymmentä vuotta vanha ja taitaa olla paikallaan vieläkin. Koulukirjaston muodosti yksi tai kaksi hyllyllistä kirjoja jonkin luokan (ehkä englanninluokan) perällä. En muista, oliko kirjastossa uusiakin kirjoja - luultavasti ei ainakaan kovin paljon - mutta valtaosan kokoelmista taisivat muodostaa noin viisikymppisten opettajiemme lapsuuden kirjat. Tästä hyllystä lainasin ja luin ensi kertaa Anni Swanin eksoottisesti Australiaan sijoittuvan Arnellin perheen sekä Helga Nuorpuun Ruusulan tytöt ja Aili Konttisen nuortenromaanin hymyile, Krisse, jotka jättivät jäljen sydämeeni.
2. Ala-asteen kirjasto uudessa koulurakennuksessa: kun olin viidennellä luokalla, muutimme uuteen hienoon koulurakennukseen. Jostain syystä muistikuvani tämän uuden rakennuksen koulukirjastosta ovat paljon hämärämmät kuin varhaisempien ala-astevuosien kirjastosta. Mieleeni muistuu kuva suuresta, valoisasta tilasta, jota sanottiin kirjastoksi, mutta joka palveli enemmän ryhmätyötilana (ja ehkä jonkinlaisena pienimuotoisena tietokoneluokkana?) kuin kirjalainaamona. En muista lainanneeni tuosta kirjastosta kotiin mitään, lähinnä kai hyödynsimme tietokirjoja koulutehtävien teossa.
Ilman kaunokirjallisuuta ei toki tarvinnut tulla toimeen tai pärjätä oman hyllyn tai vähän pidemmän kävelymatkan päässä sijaisevan lähikirjaston varassa. Kunnallinen kirjastoauto pysähtyi joka toinen perjantai koulullamme, ja oi sitä riemua, kun sai lähteä viikonlopun viettoon reppu täynnä Neiti Etsiviä, Enid Blytonin kirjoja ja milloin mitäkin!
3. Yläasteen koulukirjasto taisi toimia samalla periaatteella kuin edellä mainittu - tai ainakin muistikuvani ovat yhtä hämäriä. Muistelen koulukirjaston toimineen erillisessä huoneessa, jossa teimme joskus ryhmätöitä ja käytimme hakuteoksia. Emme tainneet juurikaan hyödyntää kirjastoa äidinkielen tunneilla, ainakaan niin, että olisimme saaneet valita sieltä luettavaa.
4. Lukion kirjasto oli varsinainen taivas noiden vähän ankeiden yläastevuosien jälkeen. Lukion kirjasto oli varsin iso, ja siellä oli paljon kirjoja - paitsi kurssikirjoja, myös runsaasti kaunokirjallisuutta eri kielillä. Kirjoja sai lainata kotiin mielin määrin*. Laina-aika oli muistaakseni kaksi viikkoa, mutta mikä parasta, myöhästymismaksuja ei kertynyt! Lainaaminen suoritettiin vanhanaikaiseen tapaan lippulappuja täyttämällä. Kirjastoa hoiti herttainen, kokopäivätoiminen "kirjastotäti". Lukion kirjastosta muistan lukeneeni ainakin Judith Guestin romaanin Ordinary People (varmaankin ensimmäinen lukemani englanninkielinen romaani, jonka oli kirjoittanut joku muu kuin Jane Austen) sekä aivohalvauksesta kärsineen Jean-Dominique Baybyn "silmienräpyttelytekniikalla" saneleman omaelämäkerran Perhonen lasikuvussa. Myös toisen yleisen kirjallisuustieteen pääsykoekirjoista, Runousopin perusteet, lainasin lukion kirjastosta, kun se ymmärrettävästi oli varsin haluttu opus keväällä.
*Tarkemmin ajatellen lainojen määrässä oli varmaankin jokin ohjeellinen maksimimäärä, joka saattoi lukutoukalta kirjahuumassa unohtua.
Olisi kiva kuulla, millaisia muistoja sinulle on jäänyt koulukirjastoista. Muistatko vieläkin kirjaston tunnelman? Oliko kirjoja paljon tarjolla, kaunokirjallisuuttakin, ja yhdistätkö jonkun kirjan muistoissasi juuri koulukirjastosta lainatuksi?
Ihana postaus! Muistan näköjään yllättävän huonosti mitään kovin konreettista kouluajan kirjastoista ala-asteajoilta, mutta sen tunnelman muistan aina niissä asioidessani <3
VastaaPoistaOlen niin maalta, että koulukirjastona on aina tominut kunnan (lukiovuosien jälkeen kaupungin) kirjasto, joka sijaitsee kolmen kouluni (ala-aste, yläaste, lukio) vieressä. Mutta muistona voi sanoa, että olin varsin hämmästynyt, kun useiden vuosi(kymmenie)n jälkeen kirjastossa istui vieläkin sama kirjastontäti kuin silloin, kun ekoja kertoja kirjastossa kävin.
VastaaPoistaMeidän koulussa oli aivan upea kirjasto (ala- ja yläaste). Kirjastonhoitaja oli myös aivan mahtava persoona ja osasi suositella innostuneesti kirjoja niistä kiinnostuneille oppilaille. Löysin monta hyvää kirjaa, joihin en olisi ilman suosittelua tarttunut. Koulun kirjastossa tuli käytyä sen verran tiuhaan, että kirjastonhoitaja osasi korttinumeroni jo ulkoa ja oli sen näpytellyt koneelle, ennen kuin ehdin edes kaivaa sen repusta esiin!
VastaaPoistaMinä olin myös ala-asteen kaksi ensimmäistä luokkaa parakkikoulussa. Siellä meidän luokassamme oli pieni kirjasto, juuri joku tuollainen pieni hylly, josta sai lainata kirjoja. Ja meilläkin ne kirjat taisivat olla aika vanhoja, eivätkä muistaakseni ihan hirveän kiinnostavia.
VastaaPoistaLoput ala-astevuodet kävin isoa koulua, joka sijaitsi samassa rakennuksessa kuin kaupungin sivukirjasto, joten ymmärrettävästi koulussa tai luokassa ei omaa kirjastoa ollut. Yläasteella äidinkielen luokassa sen sijaan oli kirjakaappi, ja sen valikoima oli yllättävän runsas ja kirjatkin olivat mielenkiintoisia: oli aika monenlaista ja kohderyhmälle sopivaa kirjallisuutta. Siitä kaapista luin monta kirjaa.
Lukio oli fyyisesti samassa rakennuksessa kuin yläaste, mutta lukion äidinkielen luokassa ei kirjastoa ollut.
Kuten Mari A:lla minunkin kouluni maalla olivat kunnan kirjaston vieressä, joten omaa koulukirjastoa ei ollut. Lukiossa oli jonkinlainen pieni kirjasto, mutta sieltä ei lainattu kotiin eli se oli lähinnä käsikirjasto. Luin sieltä kirjoja välitunneilla. Mieleeni on jäänyt erityisesti viidentoista minuutin pätkissä lukemani Sigmund Freudin Arkielämän psykopatologiaa. Muut oppilaat taisivat pitää minua vähän omituisena...
VastaaPoistaAla-asteella minulla oli kirjastokortti numero 10. Kortit myönnettiin numerojärjestyksessä ja luokkamme oli ensimmäisenä jonossa kun uusitun kirjaston kortteja jaettiin. Ensimmäinen lainaamani kirja oli lentokoneita esittelevä kuvakirja. Yläasteen yhteydessä oli pieni ahdas kirjasto, jostä löytyi aarteita kuten Maameri-sarjan kirjat. Ja lukioaikana kaupungin kirjasto oli vanhassa sokkeloisessa puutalossa, jossa tuntui löytyvän loputtomasti luettavaa, muun muassa englanninkielistä tieteiskirjallisuutta. Nyt näistä kirjastoista ei ole kuin muistot jäljellä.
VastaaPoistaIhana päivitys. :)
VastaaPoistaMinä muistan ala-asteelta varmaan aina sen, kun päästiin ekaa kertaa koulukirjastoon. Saatiin lainata ekalla kerralla vain yhdet kirjat ja minä lainasin jonkin sinikantisen kirjan, joka kertoi myyristä tai siileistä tai jostakin, se oli sellainen lyhyt kertomus. Kirjasto oli tuolloin yhdessä erillisessä lukitussa huoneessa. Jokaisella luokalla taisi olla omat välituntinsa, jolloin sinne pääsi lainaamaan. Kun luokkatilasta tuli pulaa, siirrettiin kirjasto sivurakennukseen ja homma jatkui entiseen malliin. Lopulta kirjasto kuitenkin siirrettiin itse koulurakennukseen leveän, kaksi rakennusta yhdistävän käytävän varrelle ja lainata sai milloin itse tahtoi. Käytössä oli perinteinen pahviläpyskäsysteemi, mikä oli aika ikävää: moni kirjoitti numeronsa väärin ja sitten kirjoja karhuttiin vääriltä ihmisiltä, minultakin. Samoin joskus kortit olivat väärissä kirjoissa, esim. jos oli useampi versio samaa kirjaa, niin kortit olivat menneet vääriin osoitteisiin. Sekin oli ikävää, koska muistan, että minulta karhuttiin vuosikausia Pekka Töpöhäntä -kirjaa siksi, että korttien mukaan minulla oli ollut uudempi painos lainassa ja oikeasti minulla oli se vanhempi, jossa oli paljon teippikorjauksia ja muuta. Ilmeisesti uudempi painos jäi siis palautumatta kokonaan. Ei auttanut, vaikka äitini soitti joka kerta koululle, että se kirja ei ole minulla. Jäi siitä aika ikävä muisto.
Yläasteella meillä ei ollut ollenkaan koulukirjastoa. Tilana se oli olemassa ja sieltä kyllä löytyi teoksia, mutta oppilailla ei ollut sinne pääsyä eikä sinne hankittu mitään uutta. Lukiossa oli kaunokirjallisuutta äidinkielen luokan perällä ja tietokirjallisuutta opintoaulassa, mutta tietokirjat olivat ainakin kaikki järjestään jo jokseenkin vanhoja. Lainata sai ilmoittamalla äikän opelle mitä lainasi. Palauttaessa piti myös muistaa kertoa, että on teoksen palauttanut, jotta nimi poistettiin listasta. Lainasin sieltä jotain ihan pari kertaa. Meidän kunnassa siis ei ole juuri panostusta koulukirjastoihin olemassa, paitsi alakouluissa. Sivukylän kouluista en kyllä tiedä, sillä niissä käy kirjastoauto.
Huih, tulipa pitkä sepustus. :D
Se täytyy vielä sanoa, että ala-asteen kirjasto oli aika kattava, mutta tietokirjallisuutta me ei saatu lainata sieltä. Jotain ihan vähän oli oppilaille tarkoitetussa hyllyssä, mutta todellakin hyvin vähän. Monet Vihreä Varis -kirjat olen lainannut nimen omaan sieltä. :)
PoistaAla-asteella meillä oli kiva pieni kirjasto. Luokkahuone, joka toimitti kirjaston virkaa. Koulun kirjastosta lainasin ensimmäiset Vaahteramäen Eemeli-kirjat, jotka tuolloin olivat vielä erillisniteinä. Sininen,keltainen ja vihreäkantinen. Lainasin myös Marikit, joista tuli ykkössuosikkini. Ja Lotta Janne ja Minnamanna kirjan, Saariston lapset (toinen erityissuosikkini) Lisäksi lainasin suloiset Milli-Molli kirjat. Jotka nekin olivat kolmena erillisniteenä. Ja ensimmäiset Viisikot ja viidennellä tai kuudennella luokalla Seljan tytöt. Eräs tyttöjen askartelukirja minulle on jäänyt mieleen. Pehmeäkantinen, joskus 1950-luvulla ilmestynyt. Sellainen muistikuva minulla on. Sääli, että en muista kirjoittajan enkä liioin kirjan nimeä. Minulla on edelleen käytössä ainakin yksi kirjan paperintaittelumalli. Niitä kirjassa oli paljon.
VastaaPoistaYläasteella ja lukiossa ei ollut kirjastoa, josta olisi voinut lainata kotiin. Toki kirjoja luettiin. Yläasteella luettiin ainakin Keskuspuiston yksinäinen, josta tykkäsin. Lukiossa luettiin sitten Seitsemän veljestä, Tsehovin novelleja, joista tehtiin kirja-analyyseja, Punainen viiva, Sieppari Ruispellossa taisi olla oma valintani, jossain kohtaa.
Ihana postaus!
VastaaPoistaAla-asteella meillä kävi kirjastoauto joka viikko, josta haettiin Neiti Etsiviä tiuhaan tahtiin sekä Pikkuvampyyriä :) Yläasteeni sijaitsi heti kaupungin kirjaston vieressä tien toisella puolella, joten yläasteellani ei ollut omaa erillistä kirjastoa.
Lukiossa meillä oli ihan uusi kirjasto uudessa laajennusosassa ja valikoima siellä oli erittäin hyvä! Lisäksi kirjastoa piti äärimmäisen mukava ja ammattitaitoinen nainen, joka oli aina kärryillä mitä kirjoja opiskelijat tarvitsivat milläkin kurssilla. Oli muuten ihan kamalaa, kun koeviikolla julkaistiin eräs kirja jossa seikkaili muuan Harry Potter ja olisi pitänyt päntätä matematiikkaa ja ties mitä!
Ammattikorkeassa meillä oli myös kirjasto, mutta se oli keskittynyt vain ammattikirjallisuuteen, sieltä hain vain kurssikirjoja.
Meillä oli vielä ala-asteella koulurakennuksessa kunnan sivukirjasto, jossa riittä luettavaa ihan kivasti. En muista lakkautettiinko se jo ala-astevuosinani vai vasta myöhemmin, eli enää sitä ei ole. Yläasteella ei ollut mitään kirjastoa vaan kirjasarjat olivat jossain varastossa varmaankin. Kunnan pääkirjasto tosin oli sitten (ja on vieläkin) melko lähellä koulua. Olin ihan innoissani, kun pääsin isoon kirjastoon, jossa oli niin paljon enemmän kirjoja kuin pikkuruisessa sivukirjastossamme oli. Lukiossa oli kirjasto, mutta kökkö eikä sieltä saanut lainata kuin niitä, jotka kursseille piti lukea. Ei siellä tosin mitään kiinnostavaa olisi ollutkaan :) Lama-aika.
VastaaPoistaMuistan toki ala-asteeni koulukirjaston. Siellä teimme monen monta ryhmätyötä ja kopioimme tyttökavereiden kanssa tietokirjojen tekstejä vihkoihimme. En kyllä muista, että olisin lainannut sieltä romaaneja. Luultavasti kävimme kunnankirjastossa lainaamassa luettavaa ja koulukirjastoa käytimme lähinnä tiedonhakuun. Yläasteella meillä ei edes ollut koulukirjastoa, ja lukiossa kirjastossa oli lähinnä lehtiä...
VastaaPoista