Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Gummerus 2012, 359 sivua.

Arianna ei voinut olla ajattelematta Lilya. Oliko etruskitemppelin historia saanut hänet pitämään raunioita jännittävänä paikkana romanttisille tapaamisille? Hän oli mennyt sinne aavistamatta, että rakastavaisten lehto kätki sisäänsä myös kuoleman. 

Italiansuomalaisen Vera Valan esikoisteosta Kuolema sypressin varjossa voisi luonnehtia "pehmeäksikeitetyksi dekkariksi". Siinä on - siihen nähden, että kirjassa kuitenkin selvitetään murhaa - hyvin vähän väkivaltaa, eikä sen maailmakuva ole kyyninen, vaan pikemminkin romanttinen. Sankaritar, yksityisetsivä Arianna de Bellis, on aatelissukua ja vaikutusvaltaisen poliitikon leski, jonka turvaksi edesmenneen aviomiehen ystävä haluaisi jättää muutaman henkivartijan. Taloudelliset turvaverkot ovat kunnossa, eikä Arianna pyöritä etsivätoimistoa elääkseen, vaan kamppaillakseen miehensä kuoleman ja muiden traumaattisten kokemusten aiheuttamaa masennusta vastaan.

Arianna kutsutaan Tolfaan, kauniiseen pikkukaupunkiin, jonka lähistöllä sijaitsevista etruskitemppelin raunioista on löytynyt nuoren amerikkalaisnaisen, Lily Montgomeryn ruumis. Lily on uhmannut tiiviin italialaisyhteisön normeja olemalla kaunis ja määrätietoinen - toisin sanoen hyppimällä kylän rouvien silmille ja saamalla useammankin miehen ihastumaan itseensä. Murhan tutkinta pyörii pitkälti sen ympärillä, kenellä on ollut suhde kenenkin kanssa, kuka on mustasukkainen kenestäkin ja kuka on kenenkin lapsi. Kirjassa selvitetäänkin paitsi murhaa, myös melodramaattisia ihmissudekiemuroita, ja ajoittain tyylilaji lähenee romanttista viihdettä, kun Ariannan huomio kiinnittyy jonkun komistuksen tuuheisiin hiuksiin tai treenattuun ylävartaloon.

Olisin kaivannut enemmän jännitettä varsinaiseen murhamysteeriin. Arianna samastuu jossakin määrin Lilyn (oletettavasti) kokemiin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteisiin ja on koko sielustaan mukana tämän murhan selvittämisessä. Itse olin kuitenkin aika ajoin vähällä unohtaa, että jokin ruumis jossakin odotti oikeuden tapahtuvaksi, kun Arianna siemaili sampanjaa ja tanssi viehkosti ulkoministerin kanssa. Herkkähermoisena lukija kiitän kyllä siitä, etteivät tapahtumat olleet kovin hyytäviä: olen lopettanut parinkin dekkarikirjasarjan seuraamisen siihen, kun juoni on alkanut ottaa liikaa kierroksia. Oli kiinnostavaa, että murha selvisi kyläläisten välisiä suhteita tutkimalla, mutta en pysynyt aivan kärryillä henkilögalleriasta, josta löytyi useampikin katkera, omistushaluinen nainen ja vastuuta pakoileva häntäheikki.

Psykologiset selitykset ihmisten toiminnalle eivät tämän lajityypin kirjassa tietenkään ole kovin syväluotaavia, mutta murhan taustalla vaikuttavat tunteet ja ihmissuhteiden vääristymät on Sypressissä kuvattu riittävän uskottavasti. Syyllisen selvittyä kuvio tuntuu loogiselta, mutta se ei ole liian ilmeinen - ainakaan minä en arvannut ratkaisua.

Arianna de Bellisin tutkimuksista on tulossa sarja, ja Vala onkin onnistunut luomaan päähenkilön ympärille jännitteitä, jotka saavat ainakin minut seuraamaan hahmon tulevia vaiheita mielenkiinnolla. Kuolema sypressin varjossa jättää lukijan epätietoiseksi Ariannan sydämenasioista myös siitä, mitä kaikkea hänen miehensä kuolemaan liittyy ja mitä on Ariannan parikymppisenä kokeman muistinmenetyksen takana. On myös virkistävää lukea murhatutkijasta, joka on herkkä ja naisellinen eikä "yksi jätkistä", kuten naispuoliset etsivät usein dekkareissa ovat. Sypressiä lukiessa ei päässyt juurikaan vaivaamaan - kuten Hercule Poirot sanoisi - "pieniä harmaita aivosolujaan", mutta sen sijaan sai uppoutua nauttimaan suurista tunteista ja mozzarellapastan tuoksusta.

Muita arvioita löytyy kirjailijan blogiin kootuista linkeistä.