Marilynne Robinson: Gilead. Suom. Laura Jänisniemi. Bazar 2008/2010. 286 s.
Minusta kirjoittaminen on aina tuntunut rukoilemiselta, silloinkin kun en kirjoittanut rukouksia, niin kuin usein tein. Kirjoittaessa tuntuu että on jonkun kanssa. Minusta tuntuu että olen nyt sinun kanssasi, mitä se sitten tarkoittaakin, kun ottaa huomioon että ole vasta pieni poika ja saatat aikuisena pitää näitä kirjeitä täysin mielenkiinnottomina tai et välttämättä koskaan saa niitä, syystä tai toisesta.
Näin kirjoittaa iäkäs iowalainen pastori John Ames pitkässä kirjeessään seitsenvuotiaalle pojalleen, sillä hän tietää pian kuolevansa ja haluaa jättää pojalleen henkisen perinnön - kovin suurta materiaalista turvaa mies ei ole vaimolleen ja pojalleen kyennyt keräämään. Kirjeissään Ames kertoo vanhemmistaan ja isovanhemmistaan, synnytykseen kuolleesta ensimmäisestä vaimostaan ja vastasyntyneenä menehtyneestä tyttärestään. Hän kirjoittaa veljestään Edwardista, joka lähetettiin saksalaiseen yliopistoon opiskelemaan papiksi mutta joka palasi ateistina, ja poikansa äidistä, nuoresta vaimostaan, joka astelee eräänä sateisena sunnuntaina kirkkoon kesken rukouksen, ja saarnani muuttui tuhkaksi kielelläni. Ames kertoo kotikaupunkinsa Gileadin ihmisistä, reumatismin runtelemasta saarnaajaystävästään Boughtonista, tämän eronneestä tyttärestä Glorysta ja pojasta, Amesin kummipojasta Jackista, joka palaa kotiin kuin tuhjaajapoika.
Gilead on kirja isien ja poikien suhteesta, ketjusta, joka kattaa Amesin muisteluissa neljä sukupolvea ja noin seitsemänkymmentä vuotta Kansasin historiaa. Gileadissa on koettu Amerikan sisällissodan kuohuja, piiloteltu Etelävaltioista karanneita orjia, lähetetty poikia maailmansotiin ja kammottu espanjantautia. Nämä dramaattiset tapahtumat suodattuvat pastori Amesin levollisen kertojanäänen kautta. Välillä Ames pohtii teologisia ongelmia, keskustelee predestinaatio-opista tai muistelee lukemiaan ateistisia filosofeja. Gilead on kristillinen romaani, mutta ei lainkaan moralistinen tai saarnaava. Pastori Ames ei ota itseään tai uskoaan liian vakavasti, vaan toteaa, että Tarvitaan selvästi vielä paljon rukousta, mutta ensin otan nokoset. Myöskään ullakolle talletetut sadat saarnat kymmenien vuosien ajalta eivät herätä pastorissa erityistä ylpeyttä, vaikka hän haluaisi käydä ne läpi säästääkseen mahdollisesti muutaman pojalleen:
Jos yrittäisin yksin raahata ne isot laatikot alakertaan, saisin maksaa siitä hengelläni. Tuntuu nöyryyttävältä, että on kirjoittanut yhtä paljon kuin Augustinus ja sitten joutuu miettimään, miten pääsee eroon kirjoituksistaan. Yhdessäkään saarnassa ei ole sanaakaan, jota en tarkoittanut silloin kun sen kirjoitin. Jos ehtisin, voisin lukea läpi viisikymmentä vuotta omaa sielunelämääni. Kammottava ajatus.
Ilman Jack Boughtonin tarinaan tuomaa jännitettä kirja olisi saattanut olla puuduttava. Jackin kotiinpaluun myötä lukija saa ensin arvailla, mikä on se kammottava rikos, jonka vuoksi Ames vieroksuu kaimakseen nelisenkymmentä vuotta sitten kastamaansa hyvän ystävänsä poikaa. Ja miksi Ames on huolissaan vaimostaan ja pojastaan, jotka tuntuvat pitävän Jackista kovasti? Onko Jack todella paha, vai onko hänen rikoksesa ollut vain nuoruuden ajattelemattomuutta? Robinson on kirjoittanut gileadilaisten tarinalle jatkoa, Gileadin rinnakkaisteoksen Kotiin, jossa päästään lähemmäksi Jackia ja hänen sisartaan Glorya.
Gilead on hyvin rauhoittava kirja. Siinä kuvataan kansasilaisen maiseman kauneutta, öisen kävelyretken tunnelmaa ja rakkautta omaa lasta ja muita läheisiä kohtaan. Tässä kirjassa ei ole räiskyvästi kuvattuja tunnemyrskyjä eikä jännittäviä juonenkäänteitä, kirja on pikemminkin hiljainen ja hieman yksitokkoinenkin matka halki tuulisen preerian.
Olen ajoittain nauttinut kovasti tuiki tavallisen sunnuntain rauhasta. Se on kuin seisoisi vastikään istutetussa puutarhassa lämpimän sateen jälkeen. Aistisi hiljaisen ja näkymättömän elämän. Tarvitsee vain varoa tallomasta sitä.
Marilynne Robinson (s. 1943) oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, jonka löytämisestä kiitän Anna Elinaa. Gilead on Robinsonin toinen, Pulitzer-palkittu romaani. Esikoisromaani Talonhaltijat (Housekeeping 1980) suomennettiin 1985 ja kolmas romaani Kotiin (Home 2008) vuonna 2009.
Tämä on minunkin lukulistallani, ja vaikuttaa tekstisi perustella erittäin hyvältä! :)
VastaaPoistaMinäkään en tiennyt Marilynne Robinsonista mitään, kunnes törmäsin Kotiin -teokseen jokin aika sitten kirjastossa. Lainasin sen heti ja toivon että ehtisin lukea sen pian. Näissä teoksissahan ei käsittääkseni lukujärjestyksellä ole väliä?
Kiitos Maria taas kerran hienosta arviosta! <3
Sara, minäkin uskon että lukujärjestyksellä ei ole väliä. Löysin Gileadin sunnuntaina Kirjapörssistä ja Kotiin teoksen heti maanantaina kirjastosta :). Ilman Anna Elinan vinkkiä en olisi osannut Kotiin-teokseen tarttua, siinä on mielestäni ruma kansi, jotenkin synkkä ja pölyinen.
VastaaPoistaTotta, kansi ei ole kovinkaan kutsuva, toisin kuin tässä Gileadissa. Tai ainakin minun silmääni tämä miellyttää, kun rakastan ruskeaa ja keltaista väriä. :)
VastaaPoistaMeidän kirjastossamme Kotiin oli nostettu hyllyyn, jossa kirjastonhoitajat suosittelevat, löysin teoksen sieltä ja innostuin. :)
Minustakin tämä Gileadin kansi on kaunis, hassua että rinnakkaisteoksen kannesta on tehty niin eri tyylinen, vaikka kustantaja on sama.
VastaaPoistaKiitos linkityksestä! On ilo antaa hyviä lukuvinkkejä!
VastaaPoistaKirjoitit Gileadista hyvin ja kauniisti. Olen kirjan kyllä lukenut, mutta unohtanut, mistä siinä on kyse. Pidin kovasti Kotiin-kirjasta ja postaan siitä, kunhan vain ehdin. Sekin on Gileadin tapaan hyvin kristillinen teos, muttei ollenkaan häiritsevästi.
Kotiin-kirjan kannesta olen ihan samaa mieltä. Se on suoraan sanoen huono. Gileadin kansi puolestaan on kaunis!
Kiva kuulla Anna Elina, etten ole yksin kansiantipatiani kanssa; harvemmin tosiaan kiinnitttää huomiota siihen, että kansi olisi ikävä, useammin ihailee kaunista kantta - eli yleensä kansien teossa onnistutaan.
VastaaPoistaAi sinä olet lukenut jo Gileadin! Minua jotenkin kiehtoo tällainen kahden teoksen rinnakkaisuus, olen todella utelias sen suhteen, mitä henkilöistä paljastuu Kotiin-romaanissa, kun näkökulma on eri. Jotenkin minulla on sellainen ennakkokäsitys, että Kotiin ei ole ihan näin verkkainen ja mietiskelevä?
En ollut ihan varmaan Kotiin-kirjaa aloittaessani, olenko sittenkään lukenut Gileadin, mutta lukiessa varmistuin, että luettu on.
VastaaPoistaSamaa tematiikkaa niissä on, mutta verkkaisuudesta ja mietiskelevyydestä en oikein osaa sanoa. Tai siis siitä, ovatko siinä suhteessa samanlaisia. Aika vähän tapahtumia Kotiin sisältää. Enemmän siinä eritellään ajatuksia, tunteita ja muistoja. Varmaan tuo Gilead pitäisi lukea nyt uudelleen, niin kirjat täydentäisivät toisiaan. Mutta kyllä ne toimivat ihan itsenäisiä teoksinakin.
Jälleen muuten huomaan, että unohdan valitettavasti kirjat tosi helposti, ellen kirjoita niistä.
Sama juttu tuon kirjojen unohtamisen suhteen kuin sinulla Anna Elina. Onneksi meillä on nyt kirjablogit :). Monesti kirjoista muistaa ennen kaikkea tunnelman tai sen paikan tai mielentilan, jossa on sen lukenut.
VastaaPoistaRobinson kiinnostaa, mutten vielä tiedä milloin ehdin hänen pariinsa ja millä teoksella. Täytyy lueskella tarkemmin, mitä mikäkin käsittelee ja tsekata myös suomentamattomat.
VastaaPoistaKaroliina, käsittääkseni Robinson on julkaissut vain nuo kolme romaania, jotka on myös suomennettu, ja sen lisäksi esseitä ym. non-fictionia.
VastaaPoista