Haruki Murakami: Kafka rannalla

Haruki Murakami: Kafka rannalla
Alkuteos Umibe no Kafuka (2002),
engl. käännöksestä Kafka on tue Shore suom. Juhani Lindholm.
Tammi 2011 (2. painos), Keltainen kirjasto 396. Sivuja 639.

Käyn usein pienellä pyöreällä aukiolla ja annan auringonvalon huuhtoa itseäni. Pidän silmät visusti kiinni, antaudun sen valtaan ja viritän korvani kuulemaan latvustossa viuhuvaa tuulta. Metsän syvään tuoksuun kääirytyneenä kuuntelen lintujen siivenläpsettä ja saniaisten suhinaa. Vapaudun painovoimasta, irtoan - ihan vähän vain - maanpinnasta ja leijailen ilmassa. Mutta tietenkään en voi pysyä ilmassa loputtomiin. Se on vain ohikiitävä aistimus - kun avaan silmäni, se on tiessään. Mutta valtava elämys silti. Että pystyy leijumaan ilmassa.

Kafka Tamura on 15-vuotias poika, joka karkaa isänsä luota - äiti ja adoptoitu isosisko ovat lähteneet jo vuosia aiemmin. Yksityisessä Komuran kirjastossa Kafka tapaa ystävällisen, itsekin erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tuntojen kanssa elävän Oshiman sekä neiti Saekin, joka on menettänyt nuoruudenrakkautensa väkivaltaisesti opiskelijamellakoissa. Myös menehtynyttä nuorukaista kutsuttiin Kafkaksi, ja tämä Kafka esiintyy Tamuran kirjaston seinällä näkemässä taulussa sekä neiti Saekin vuosikymmeniä sitten säveltämässä menestyskappaleessa "Kafka rannalla". Kafka Tamura muuttaa asumaan kuolleen nuorukaisen entiseen huoneeseen ja hänestä tulee osa kirjastoa.

Kuutisenkymmentä vuotta aiemmin, toisen maailmansodan aikana, koulupoika Nakata joutui luookkatoeriensa kanssa erikoiseen joukkohypnoosiin tai mystiseen tajuttomuuden tilaan, joka muilla kesti vain hetken, mutta Nakatalla kaksi viikkoa. Herättyään Nakata ei ole entisensä, hän on kadottanut muistinsa ja lukutaitonsa. Romaanin nykyhetkessä Nakata on yksinkertainen vanhus, joka osaa puhua kissojen kanssa. Aburahan lisäksi hänen toimeentulonsa koostuu palkkioista, joita kadonneiden kissojen omistajat maksavat Nakatalle kissojen etsimisestä.

Kafka rannalla on kirja, jolle kannattaa antaa aikaa. Alkuun se on hämmentävä, hieman katkonainenkin, kun erilaisia aikajanoja ja tarinalinjoja hahmotellaan näkyviin mutta palaset eivät tunnu sopivan yhteen. Kerronnassa on yliluonnollisia elementtejä ja paikoin hyytäviäkin kohtauksia, mutta myös paljon kaunista ja koskettavaa. Sateenvarjo on tarpeen, jos taivaalta sataa sardiineja ja makrilleja. Kaikkea ei voi ymmärtää eikä tulkita, mutta, rekkakuski Hagitaa lainaten

Ihminen rakentaa tämmöisiä suhteita yhden toisensa perään, ja tuota pikaa on koossa merkitys. Mitä enemmän yhteyksiä, sitä syvempi on merkitys. Ihan sama, onko kysymys ankeriaasta, riisikulhosta tai grillatusta kalasta tai mistä tahansa muusta.

Pohjimmiltaan kirjassa on mielestäni kyse itsensä ymmärtämisestä, nuoren pojan kasvusta ja muistamisen kipeydestä. Painajaisunista ja unelmista, ehkä symbolisesta isänmurhasta, sodasta, väkivallasta, mielikuvituksettomista ihmisistä ja sitten niistä, jotka ymmärtävät ja rakastavat.

Romaanin laaja suosio on helppo ymmärtää, sillä Kafka rannalla on sekä korkeakirjallinen aitoon Keltaisen kirjaston tyyliin että mukaansatempaavasti kirjoitettu. Kaikkia viittauksia antiikin myytteihin, länsimaiseen kirjallisuuteen ja Japanin kulttuuriin ei ole tarpeen ymmärtää, jotta voisi nauttia kiehtovasta tarinasta ja kiintyä henkilöhahmoihin.

Kafkaa rannalla suositteli minulle ensimmäisenä, noin vuosi sitten, tuolloin 18-vuotias pikkuveljeni. Sittemmin kirjaa on hehkutettu myös monessa seuraamassani kirjablogissa. Kun vielä ihastuin Murakamin varhaisempaan, mutta vasta tänä vuonna suomennettuun romaaniin Norwegian Wood, maltoin pysähtyä Kafkan kanssa rannalle.


Muita blogiarvioita: Booksylle viisikymmentä ensimmäistä sivua olivat tervanjuontia, mutta sitten se oli menoa, Linneasta kirja oli kuin matka tai maalaus, Katja analysoi kirjaa hienosti mutta kehoitti jokaista kokemaan sen itse, Ilse on antanut kirjasta ihanuusvaroituksen, Marjis luki tämän tiiliskiven päivässä (!) ja myös Zephyr, Jenni ja Tessa ovat tykänneet.