Haruki Murakami: Norwegian Wood

i

Haruki Murakami: Norwegian Wood.
Japaninkielinen alkuteos Noruwei no mori 1987.
Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Aleksi Milonof.
Tammi 2012, Keltainen kirjasto 429. 326 sivua.

Lauantai-iltaisin istuin aulassa puhelimen ääressä ja odotin Naokon soittoa. Useimmat muut olivat ulkona lauantai-iltaisin, joten aula oli yleensä tyhjä. Istuin hiljaisessa aulassa, tuijotin sisään siivilöityviä valonsäteitä ja yritin tutkiskella sydäntäni. Mitä minä halusin? Mitä muut haluasivat minusta? En löytänyt vastauksia. Yritin tavoitella valonsäteitä, mutta käteni haroivat tyhjää. 

Romaanin kertoja on keski-ikäistyvä Toru Watanabe, jonka Beatlesin Norwegian Wood saa suunniltaan surusta vielä vuosia niiden tapahtumien jälkeen, joihin kappale kiinteästi liittyy. Watanabe kertoo 1960-luvun nuoruusvuosistaan lukiossa, jossa hän vietti aikaa harmonisessa ystävyyssuhteessa Kizukin ja tämän tyttöystävän Naokon kanssa. Kaikki särkyy, kun Kizuki tekee yllättäen itsemurhan viestiä jättämättä.

Sinä iltana kun Kizuki kuoli, en enää pystynyt suhtautumaan kuolemaan (ja elämään) niin yksioikoisesti. Kuolema ei ollutkaan elämän vastakohta vaan se oli läsnä elämässä, minussa itsessäni. Se oli aina ollut läsnä, enkä voisi ikinä unohtaa sitä, vaikka kuinka yrittäisin. Kun kuolema kohtasi seitsemäntoistavuotiaan Kizukin sinä toukokuisena iltana, se kohtasi myös minut.

Aluksi tuntuu, että Torulla ja Naokolla ei ole mitään yhteistä ilman keskusteluja kannatellutta Kizukia, mutta vuoden päästä tragediasta he kohtaavat sattumalta uudelleen ja käyvät pitkillä kävelyretkillä ja juttelevat, rakastuvatkin, kunnes Naoko häviää ja muuttaa asumaan erikoiseen parantolaan, jossa mielenterveyspotilaat "auttavat itseään ja toisiaan" hoitamalla kasvimaata ja kanoja, opiskelemalla musiikkia ja kieliä ja pysyttelemällä parantolan ulkomaailmasta eristävien muurien sisäpuolella. Toru haluaa uskoa, että Naoko toipuu ja muuttaa asumaan hänen luokseen, mutta tytön haavat ovat syvällä.

Toru käy muutaman kerran tapaamassa Naokoa parantolassa ja tutustuu siellä myös itseään parikymmentä vuotta vanhempaan, entiseen pianistilupaukseen Reikoon, jolla on oma rankka tarinansa kerrottavana. Tokiolaisessa opiskelija-asuntolassa Toru pesee pyykkiä sunnutaisin, käy tunnollisesti teatteritieteen luennoilla, lukee Kultahattua kerran toisensa jälkeen sekä tapailee eläväistä ja ronskeja puhuvaa Midoria. Aina ystävällistä ja kohteliasta Torua käy ajoittain sääliksi, sillä kaikki tuntuvat haluavan häneltä jotain: kauniita sanoja, kuuntelevaa korvaa tai läheisyyttä.

Miespuolisia ystäviä Toru Watanabella on menetetyn Kizukin jälkeen kaksi: Kamikaze-pilkkanimeä kantava huonetoveri, joka voimistelee radion tahdissa joka aamu, pitää huoneen tahrattoman siistinä ja antaa Wanatabelle lahjaksi himmeän tulikärpäsen juuri ennen kuin katoaa salaperäisesti, sekä menestyvä Nagasawa, joka houkuttelee Wanataben iskemään tyttöjä, selviytyy tilanteesta kuin tilanteesta eikä välitä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Toru tutustuu myös Nagasawan tyttöystävään Hatsumiin, näkee tämän ainutlaatuisuuden ja herkkyyden, toivoo Hatsumin kaltaista siskoa ja neuvoo tyttöä jättämään itsekkään, sitoutumista välttävän Nagasawin.

Norwegian Woodissa kuvataan paljon surua ja masennusta, mutta silti se on valoisa, lempeän humoristinen ja haikeankirpeä romaani. Kirja on myös nuoren miehen kasvukertomus, 1960- ja -70-lukujen taitteen Japanin kuvaus ja runollinen kertomus ystävyydestä, rakkaudesta, musiikista ja kuolemasta. Murakamin romaaneille tyypillisiä, realismin rajoja rikkovia tapahtumia ei kirjassa ole, mutta tunnelma on kuitenkin hieman epätodellinen, kuin katsoisi todellisuutta utuisen lasin läpi.

Muita arvioita: Liisa oli varma, että tulisi rakastamaan tätä kirjaa eikä joutunut pettymään, Katja ei ollut Norwegian Woodin luettuaan mitään vailla, Mari A. ihastui kirjan nuoriin, syvästi tunteviin henkilöhahmoihin, Minna pettyi vähän kun lukukokemus ei vastannut Kafkaa rannalla, Sara oli kirjasta haltioissaan ja Arja,  Peikkoneito ja Murakamia paljon lukenut Tessakin tykkäsivät.