sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Panu Rajala: Naisten mies ja aatteiden. Juhani Ahon elämäntaide.
Panu Rajala: Naisten mies ja aatteiden. Juhani Ahon elämäntaide.
Wsoy 2011. 426 sivua.
Kirjailija Juhani Ahon 150-vuotisjuhlavuosi päättyi juuri, mutta Aho on aina ajankohtainen. Viime vuosina monista Ahon kirjoista on otettu uusintapainokset, yliopistolla tutkitaan Ahon tekstejä ja teoksista tehdään yhä uusia sovituksia, viimeisimpänä Aarre Merikannon moderni Juha-ooppera. Varsinaisia elämäkertoja Juhani Ahosta (syntyjään Johannes Brofeldt) ei ole ilmestynyt hetkeen. Aiemmin muun muassa Mika Waltarin ja Aila Meriluodon elämäkerrat kirjoittaneen Panu Rajalan Naisten mies ja aatteiden onkin sitten mittava ja kattava elämäkerta, joka kuvaa kronologisesti Ahon kirjailijankehitystä, lehtimiehen uraa, ihmissuhteita ja ajan aatteita 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun Suomessa.
Teoksen nimi viittaa, enemmän kuin Ahon romanttisiin naissuhteisiin (joita niitäkin riitti), siihen ymmärrykseen ja tukeen, jota Aho sai elämässään ja kirjailijantyössään lukuisilta, usein itseään huomattavasti vanhemmilta naisilta, ennen muuta kirjailija Minna Canthilta ja Järnefeltin kulttuuriperheen äidiltä Elisabet Järnefeltiltä. Myöhemmin puoliso, taiteilija Venny Soldan-Brofelt sekä kirjailija Maila Talvio inspiroivat ja tukivat hänen uraansa. Aho puolestaan tuki naisten tasa-arvopyrkimyksiä ja ennen kaikkea kuvasi taitavasti naisen tunne-elämää teoksissaan, ennen muuta Papin tyttäressä ja Papin rouvassa.
Ahon ensimmäinen tukija oli hänen ystäviensä Arvid ja Kasper Järnefeltin äiti Elisabet Järnefelt, joka venäläisestä syntyperästään huolimatta halusi kehittää suomenkielistä kirjallisuutta ja kulttuuria. Vaikka tiesin ennalta Ahon tiiviit suhteet Järnefeltin perheeseen, oli kiinnostava lukea, kuinka paljon Elisabet Järnefelt ja hänen poikansa Kasper vaikuttivat hänen kirjailijankehitykseensä:
Rakenteen lujuuteen ja symmetriaan vaikutti varmaankin se, että teksti [Rautatien käsikirjoitus] kulki lause lauseelta Kasper Järnefeltin käsien ja teroitetun lyijykynän kautta. Kasper muutti kesällä Iisalmen pappilaan voidakseen valvoa kertomuksen jokaista vivahdetta.
Myöhemmin muun muassa aatteelliset erimielisyydet etäännyttivät Ahon joksikin aikaa Järnefelteistä, kuten Minna Canthistakin, mutta Järnefeltien merkitystä hänen kirjailijanuransa alkutaipaleelle ei voi yliarvioida. Elisabeth Järnefeltin salongin ja Canthin Kuopion Kanttilan jälkeen Ahon tärkeäksi viiteryhmäksi muodostui Tuusulanjärven taitelijayhteisö, johon kuului muun muassa Pekka Halonen, Eero Järnefelt näyttelijävaimonsa Saimi Swanin kanssa sekä Sibeliukset.
Siinä missä Jussin toivotonta rakkautta kaksikymmentä kaksi vuotta vanhempaan Elisabet Järnefeltiin puidaan paljon, Juhani Ahon, Venny Soldan-Brofeltin ja tämän Tilly-sisaren vuosikymmeniä kestänyt "kolmiliitto" käsitellään Rajalan kirjassa melko ylimalkaisesti. Aiheesta kiinnostuneille suosittelen hiljaittain lukemaani Tuula Levon romaania Neiti Soldan (Otava 2000) - vaikka kirja on fiktiota, se perustuu kirjeisiin ja tutkimuksiin. Aihetta sivuaa myös Riitta Konttisen elämäkerta Boheemielämää - Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijantie, jonka haluaisin ehdottomasti lukea.
Rajala kirjoittaa varsin laveasti auki useita Ahon teoksia kertoen niiden juonesta, henkilökuvauksesta ja aikalaisvastaanotosta. Joidenkin teosten kohdalla nämä kuvaukset eivät johda mihinkään syvempään analyysiin, ja ne tuntuvat ajoittain puuduttavilta. Erityisesti vähemmän tunnettujen teosten kohdalla referointi on silti paikallaan, sillä ainakaan minulla ei ole aikomusta tarttua esimerkiksi Ahon varhaisiin kertomuksiin Muudan markkinamies ja Kievarin pihamaalla. Sen sijaan haluan ehdottomasti lukea Juhan, ja viime syksynä lukemani Valikoima lastuja -teoksen (Wsoy 2011) lisäksi olen parhaillaan lukemassa Kariston kokoelmaa Tulivuori sammuessaan ja muita lastuja (2011).
Muutaman Ahon tunnetuimpiin kuuluvan teoksen Rajala kontekstoi kiinnostavasti aikaansa, kirjallisiin virtauksiin sekä Ahon omaan ajatusmaailmaan ja kokemuksiin. Muun muassa Yksin-teoksen (1890) taustalla ei ole niinkään Ahon, Aino Järnefeltin ja tämän sulhasen Jean Sibeliuksen kolmiodraama, vaan Aho on heijastanut Ainon ikäiseksi ja näköiseksi kuvattuun Annan henkilöhahmoon toteutumattoman, mutta vuosia kestäneen rakkautensa Ainon äitiin Elisabet Järnefeltiin. Paitsi että nuori säveltäjä Sibelius ymmärsi teoksen väärin ja uhkasi haastaa ystävänsä Ahon kaksintaisteluun, teoksen julkaisuun liittyi myös kirjallisuuspoliittista draamaa: Aho oli kirjoittanut teosta valtion apurahan turvin Pariisissa, ja sen prostituutiokohtaus herätti valtiopäivillä niin suurta pahennusta, että kirjallisuuden tukeminen aiottiin lopettaa kokonaan. Säädyt lauhtuivat kuitenkin hieman, kun Aho julkaisi pian sävyltään isänmaallisen ja vanhoja arvoja puolustavan kokoelman Lastuja (1891).
Ahon persoonan ja kirjallisen tuotannon ohella kiinnostavinta Rajalan elämäkerrassa on ajankuva sortovuosien ja itsenäistymisen ajan Suomesta ja sen kulttuuripiireistä. Otsikossakin mainitut Ahon aatteet olivat ennen muuta fennomania ja nuorsuomalaisuus, jotka näkyivät paitsi kaunokirjallisessa tuotannossa myös Ahon lehtimiestyössä. Eniten minua jäivät kuitenkin kiehtomaan puoliso Venny Soldan-Brofeltin elämä sekä Järnefeltien, Canthin ja Tuusulanjärven ympärille muodostuneet kulttuuriyhteisöt, joista aionkin lukea lisää.
Myös Karoliina on kirjoittanut Aho-elämäkerrasta monipuolisesti Kirjavassa kammarissaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mulla on tämä parhaillaan kesken, juuri äsken luin "Kevään ja Takatalven" syntyprosessista. Olet oikeassa siinä, että teosreferoinnit ovat ajoittain melko puuduttavia, mutta teksti muuten sujuvaa, kuten Rajalalla yleensä. Palaan tähän myöhemmin omassa blogissani.
VastaaPoistaMinua periaatteessa kiinnostaa tämä, mutta kirjan nimi ärsyttää suunnattomasti. "Naisten mies ja aatteiden". Aatteiden mikä? Sanajärjestys on jotenkin tosi outo. Tarkoitus on varmaan ollut ilmaista, että "naisten ja aatteiden mies".
VastaaPoistaPikkuasia toki, mutta häiritsee silti :D
Jaana, mielenkiintoista lukea sitten sinun mietteitäsi. Sujuvuudestaan huolimatta tämä on aika järkäle lukea, aloitin jo ennen joulua ja tietysti piti välillä lukea jotain erilaista.
VastaaPoistaMorre, tuo nimi on kyllä ajatuksia herättävä monin tavoin :). Minulle tulee jotenkin runopoljento mieleen tuosta sanajärjestyksestä.
Mä taas tykkään nimen leikittelystä ja sääntöjen rikkomisesta ;D
VastaaPoistaAho on jotenkin jäänyt aikansa mystisiin kirjailijoihin, siten että en ole hänen elämäkertoihin juuri törmännyt (tai halunnutkaan). Tulee mieleeni Sibelius-leffa, jossa hän oli mukana.
Varmasti kiinnostavaa olisi lukea tämä!
Aho kiinnostaa minua jostain syystä todella paljon, joten haluan lukea tämänkin jossain vaiheessa. Kuuntelen lenkkiseurana juuri Papin tytörtä ja tykkään!
VastaaPoistaKirjan nimestä tykkään minäkin, erikoinen ja runollisen kaunis:)
Mari A., minulle tuli mieleen sen jälkeen kun olin vastannut Morrelle, että nimen kantavana ideana on tietysti juuri saada nuo sanat naisten ja mies peräkkäin --> "naistenmies" vaikka Rajala loppusanoissaan korostaakin noita sanaparin "laajempia merkityksiä" ;). Toivottavasti kirja tulee vastaan niin pääset tutustumaan, tykkäätkö. Ahon aikakaudessa ja seurapiireissä on niin paljon yleistä kiinnostavuutta, että kirjasta nauttivat muutkin kuin Aho-fanit.
VastaaPoistaKiva kuulla, Sanna! Toivottavasti saat kirjan luettavaksesi piakkoin; siinä on paljon juttua myös Papin tyttärestä.
Selailin tätä hieman kun isä oli lainannut tämän kirjastosta. Panu Rajalan Unio mystica oli niin vakuuttava, että tämäkin kiinnostaisi - Ahon vaiheet ovat itsessään jo aika värikkäitä... Tirkistelynhaluisena erityisesti mielenkiintoinen kolmiodraama kiinnostaa!
VastaaPoistaSalla, minä tyydytin jo uteliaisuuteni tuon kolmiodraaman suhteen Levon romaanin parissa, vaikka vetävämmän ja vaikuttavammankin draaman tuosta kolmiosta olis voinut mielestäni kirjoittaa. Mutta noita kolmioita ja draamoja Ahon elämässä tosiaan riitti...
VastaaPoistaOlipa kiva palata tähän arviosi myötä! Aika samoilla linjoilla olimme, monestakin asiasta. Minulla on yhä nuo tuoreet lastukokoelmat lukematta, mutta onhan tässä elämä aikaa.. Juhaa suosittelen tosi lämpimästi, ja pitäisi lukea se itsekin uudelleen, kun edellinen kerta sijoittuu kouluvuosiin.
VastaaPoistaMinäkin tavallaan pidän tuosta kirjan nimestä. Tai en välttämättä nimestä, mutta ainakin siitä, että se herättää huomion erikoisuudellaan.
Karoliina, täytyy tosiaan lukea se Juha - kiinnostus vain kasvoi, kun luin, että Aho on kuvannut itseään Marjassa.
VastaaPoistaMinulla on Juhani Ahon Kootut teokset ja olen kaikki lukenut. Nähnyt myös hienon dokumentin hänestä televisiossa.
VastaaPoistaTätä kirjaa en voi lukea, sillä P.R. aiheuttaa minulle allergiaa. Googlaa blogistani Kaulaltas pöylä puuterin, hengitän suin ja sieraimin
Nyt puuttuu enää, että P.R. koskee Edith Södergraniin!
Kiva kuulla, että sinäkin pidät Ahosta, Leena!
VastaaPoistaP.R. jakaa mielipiteitä... Tämä elämäkerta oli kirjoitettu melko neutraaliin tyyliin, ts. Rajalan persoona ei siinä kovin paljon nouse esiin. Uskoisin, että P.R. jättää Edith Södergranin rauhaan :).
Maria, haluatko osallistua Kirjavan kammarin haastearvontoihin? Tänään on viimeinen päivä ilmoittautua (http://kirjavakammari.blogspot.com/2012/01/tiukkojen-haasteiden-tiistai-miten-kavi.html)! Muistelen, että olet suorittanut ainakin joitakin haasteistani (siskokirjat, keskiluokan arki, TB).
VastaaPoistaTotta kai! Kiitos kun vinkkasit, käyn vastaamassa ketjuun :).
VastaaPoista