 |
| Kuva: Stephen McKay, lainattu luvallisesti täältä. |
Peter Hoegin Lumen taju teki minuun vaikutuksen, kun luin sen lukioikäisenä yli kymmenen vuotta sitten. Kirja on paitsi jännittävä ja mukaansatempaava, myös älykäs ja ajatuksia herättävä (sikäli kun muistan). Vuonna 1992 ilmestynyt kirja ei vain voi olla mielestäni klassikko, se on nykykirjallisuutta. Se, tuleeko Lumen tajusta klassikko, jää nähtäväksi. Ainakin se on ns. stedy-seller, eli kirjaa myydään (suomenkielistä painosta ei tosin taida olla tällä hetkellä tarjolla) ja luetaan vieläkin.
Toki voidaan puhua myös moderneista klassikoista, esimerkiksi Tammen Keltaisessa kirjastossa ja Otavan kirjastossa on paljon kyseisen määreen ansaitsevia kirjoja. Mainituissa sarjoissa on myös paljon Nobel-palkittuja kirjailijoita, mutta kaikkien nobelistien teoksista ei tule klassikkoja. Kuka esimerkiksi muistaa, saati on lukenut, jonkun Sully Brudhommen (Nobel 1901) tai Gracia Deleddan (Nobel 1926) teoksen?
Kirja voi olla todella hyvä ja omana aikanaan koskettava ja puhutteleva, vaikka se ei ikinä muodostuisikaan klassikoksi. Jotkut kirjailijat, kuten Anja Snellman, osaavat tarttua ajankohtaisiin aiheisiin, jopa nostaa pinnan alla kyteviä teemoja keskusteluun. Jälleen kerran aika on paras tuomari siinä, onko tällaisissa kirjoissa tarpeeksi aikaa kestäviä ansioita ja sellaista yleispätevyyttä, mikä herättää myös tulevien lukijapolvien kiinnostuksen.
Klassikon täytyy mielestäni olla myös hyvä kirja, siis tavalla tai toisella. Mukaansatempaava, viihdyttävä juoni, joka vetoaa yhä uusiin lukijoihin, voi tehdä kirjasta klassikon siinä missä osuva ihmiskuvaus tai kielelliset ansiot. Totta kai kirjan tulee olla myös ns. hyvää kieltä ja sujuvaa kerrontaa; kökösti kirjoitettuun kirjaan tuskin jaksaa tarttua aikalaisyleisökään, paitsi jos aihe on erityisen raflaava.
Ennen kaikkea klassikot kertovat ihmisluonteesta ja maailmasta niin yleispätevästi, että ei ole mitään merkitystä, vaikka vaatemuoti, yhteiskunta ja tavat ovat muuttuneet sitten teoksen kirjoittamisen. Jotain leirinuotion tarinankertojien taikapölyä tarvitaan ehkä myös.
Mikä tekee sinun mielestäsi kirjasta klassikon? Minkä ikäisen kirjan voi jo mainita klassikoksi (siis muutenkin kuin "tulevaisuuden klassikoksi")? Mikä on suosikkiklassikkosi?
P.S. Kurkatkaa myös Marjiksen kiinnostava postaus aiheesta!
P.S. Kurkatkaa myös Marjiksen kiinnostava postaus aiheesta!
Mahdottoman mielenkiintoinen kysymys! Olen aika pitkälti samoilla linjoilla kanssasi. Ikää saa olla ja yleispätevyyttä, kirjan täytyy puhutella, olla "suosittu" ja tarinan hyvä.
VastaaPoistaToisaalta kirja voi olla myös hyvä ajankuva niin kuin vaikka Täällä Pohjantähden alla on. Paras kombinaatio on siis mielestäni sellainen, että kirja kuvaa jotain aikaa, mutta samalla teemat ovat yleismaailmallisia.
Joitakin kirjoja lukiessa kyllä tulee tunne, että tästä tulee klassikko. Kuten Sofi Oksasen Puhdistuksen ja Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan kanssa. Siis pidän kyllä molempia jo nyt klassikoina ja vuosi 1992, siitähän on jo iäisyys! Riippuu kirjasta, mutta mielestäni joissakin tapauksissa jo muutama vuosi riittää "klassikkouden" toteamiseen.
Amma, olen samaa mieltä tuosta ajankuvasta, ja Täällä Pohjantähden alla on hyvä esimerkki. Tavallaan tietyt (kansallisen tai kansainvälisen) historian vaiheet tulevat "aina" olemaan ajankohtaisia, niitä ei saa unohtaa.
VastaaPoistaTätä kirjoittaessani pyörittelin mielessäni myös Waltarin Sinuhe Egyptiläistä: kirja kertoo vuosituhansien takaisesta Egyptistä, mutta kuvaa todellisuudessa myös sodanjälkeistä Suomea ja Eurooppaa. Teemat yleismaailmallisia ja ikuisia - ja jännittävä juoni!
Tuollainen "tästä tulee klassikko" -tunne voi kyllä tulla (ja jos elää vanhaksi, voi todeta onko oikeassa ;)). En ole lukenut Puhdistusta enkä Mielensäpahoittajaa (aion kyllä joskus), mutta voisin uskoa Puhdistuksen olevan klassikkoainesta. Uskon, että Mielensäpahoittaja on todella hauska ja fiksu (olen lukenut niitä kolumneja), mutta puhuttelisiko sen huumori vielä vuosikymmenten päästä?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKlassikot ovat vähän makukysymyksiä. Mieheni on esimerkiksi Tolkien ja Muumi -fani. Muumikirjat ovat monitasoisia ja jättävät tilaa tulkinnalle. Näin on tietysti hyvän kirjan kanssa ylipäätään. Mutta klassikon haluaa lukea uudelleen. Se on ajasta riippumatta puhutteleva, uusia näkökulmia avaava.
VastaaPoistaOmia klassikoitani ovat Pohjantähti-trilogia ja jollain tavalla myös Häräntappoase, koska aikanaan teki niin suuren vaikutuksen. Missä kuljimme kerran on ajankohtainen filmatisoinnin takia. Olen ajatellut lukea kirjan uudelleen ennen elokuvan katsomista.
Tämähän on täysin makukysymys, mutta itse sanoisin, että kirjalla pitää olla ikä yli 40 vuotta ollakseen klassikko. Tämä siksi, jotta pystytään arvioimaan, kestääkö teos aikaa. Sillä klassikon pitää ehdottomasti puhutella muitakin kuin oman aikansa lukijoita.
VastaaPoistaModernit klassikot ovat sitten asia erikseen, yhdyn Amman mielipiteeseen siitä, että joistakin kirjoista tulee sellainen "klassikkouden kutina" jo aika pian julkaisun jälkeen.
Suosikkiklassikkoni on Harper Leen Kuin surmaisi satakielen.
Johanna, minusta Muumit ja Taru sormusten herrasta ovat klassikkoja, ehdottomasti. Ja usein klassikot ovat myös sellaisia, jotka yksittäinen lukijakin haluaa lukea uudelleen, kuten sanoit. Niissä on monia tasoja, ja ne ovat yksinkertaisesti niin hyviä :).
VastaaPoistaHäräntappoase on kyllä tavallaan jo (nuortenkirja)klassikko. Mutta ei minusta "todellinen klassikko" :D
Lukutoukka, minulla on samansuuntainen ikäkriteeri klassikolle (kommentoin tuohon linkittämääni Sonjan blogiin
50v.), tosin huomasin, että lastenkirjasta voi mielestäni tulla klassikko vähän nopeamminkin :).
Harper Leen kirjan aion joskus lukea!
Minusta tuntuu, että nykyään moni kirja leimataan klassikoksi jo paljon ennen kuin se on sellaista statusta edes voinut ansaita. :D
VastaaPoistaJos kiinnostaa tieteellinen lähestyminen asiaan, niin lukaiskaa kirjoittamani blogimerkintä: http://kirjamieli.blogspot.com/2011/01/mika-on-klassikko.html
Siinä on muistiinpanoja suomen kielen luennolta, jossa käsiteltiin sitä, mikä tekee kielitieteellisestä kirjasta klassikon. Sieltä löytyy myös paljon hyviä kommnetteja. :)
Minun piti kirjoittaa Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta, mutta Amma on jo sanonut saman, mitä minulla oli tarkoitus. Olen muiden kanssa samaa mieltä siitä, että ikä on yksi kriteeri. Minun toinen suosikkiklassikkoni on Rikos ja rangaistus.
VastaaPoistaEn malta olla sanomatta, että minulla on kolme Grazia Deleddan kirjaa ja olen lukenut ne kaikki. Suosittelen niistä varsinkin Mariannaa, se löytynee useimmista kirjastoista.
Mielenkiintoinen kysymys tosiaan. Ja täytyy myöntää, että en ole asiaa vaivautunut hirveästi aikaisemmin miettimään:) Toki yllättävät valinnat klassikkolistoilla on pistänyt silmään, mutta sitten olen vain jotenkin niellyt asian sen kummemmin pohtimatta:D
VastaaPoistaEhkä klassikkona olemisellakin on alakategorioita. Ns. oikeat klassikot (ne todella vanhat ja aikaa kestäneet) ja ne uudemmat klassikot, jotka ovat vain parikymmentä vuotta vanhoja ja ne uudet mahdolliset klassikot, joiden lumovoimaan uskotaan vahvasti.
Monia melko uusia kirjoja on tosiaan päässyt esimerkiksi Keskisuomalainen -listalle, kuten Ennen päivänlaskua ei voi, Puhdistus ja Miehet jotka vihaavat naisia. Toisaalta pidän sitä yllättävänä, mutta toisaalta - jos tulevaisuutta haluaa lähteä arvailemaan - taas kai on ehkä itsestään selvää, että tietyt palkitut ja tunnustetut kirjat jäävät juuri meidän ajaltamme historian kirjoihin. Jos ei nimittäin Puhdistus niin mikäs sitten? Vaikea kuvitella, että mikään puolirandom-kirja saisi yhtäkkiä klassikon leiman, jos sitä ei ole edes omana aikana suuresti tunnustettu. Siinä mielessä ymmärrän sen, että klassikoiksi nimetään melko tuoreitakin kirjoja.
Mutta kyllä ne vanhoista kirjoista vanhimmat ovat niitä ihkaoikeita klassikoita:) Jane Austenin kirjat enemmän kuin Nancy ja Decamerone enemmän kuin Juoppohullun päiväkirja:)
Mielenkiintoinen kysymys Maria! Asiaa voi minun mielstäni lähestyä myös siltä kannalta, että on olemassa kirjallisuuden kaanoniin kuuluvia klassikoita, niitä jotka ovat määrittyneet erilaisten kulttuuristen vaiheiden kautta ja sitten on ne klassikot, jotka jokainen määrittää itse lukemansa perusteella. Jos ajatellaan esimerkiksi tuossa yhdessä kommentissa mainittua Häräntappoasetta, niin se on todennäköisesti monelle "klassikko", jotakin mitä on omakohtaissti koettu ja mihin voi palata uudelleen. Tämän vuoksi myös ajatus klassikon ikäkriteeristä on vaikea, samoin genrerajat, voiko nuorista kertova romaani olla klassikko?
VastaaPoistaMinun suosikkiklassikkoni varmaan arvaatkin, TPTA ei esittelyä kaipaa. Mutta kysymys tulevaisuuden klassikosta on jo vaikeampi, mutta yksi vahva ehdokas on Westön "Leijat Helsingin yllä", parasta Westötä.
Ensin tulee mieleen klassikkoa ajatellessa juuri ne jo vähintään sen 50-100 vuotta vanhat ja vanhemmatkin teokset, jotka jaksavat kiinnostaa nykypäivän lukijaakin.
VastaaPoistaToisaalta joistakin kirjoista vain tulee se vahva tunne ihan laajassa mittakaavassa useilla lukijoille, kohderyhmillä, että nyt on käsissä selvä klassikko. Esimerkiksi tosiaan Oksasen Puhdistus tuntuu niin klassikkoainekselta, mutta samaan aikaan tuntuu vähän hassulta ajatella niin uutta kirjaa jo klassikkona.
Kiehtova kysymys ;)
Lumen taju on mielttömän hyvä kirja.
VastaaPoistaMinulle klassikosta ei tule mieleen ikä, vaikka ne klassikot, jotka voisin tässä luetella kantavatkin jo vuosia. Minulle on nimittäin yllättäen tullut mieleeni, että olemme saattaneet lukea tulevia klassikkoja ihan tässä vuoden parin kolmen sisällä. Muistaisin muuten jossain postauksessani sanoneeni: 'Tässä on tulevan klassikon ainekset.' Varmaan arvaatkin etten muista, mikä kirja oli kyseessä.
Nyt on lähiaikoina virrannut niin värisyttäviä kirjoja, että...Tein blogini alkuaikoina tiukkoja TOP10 -listauksia ja aina siellä olivat ne samat Taikavuori, Sinuhe etc., mutta jossain vaiheessa tuuppasin sieltä jotain pois ja laitoin uutta tilalle.
Klassikko voisi olla kirja, joka omana aikanaan uudistaa kieltä, ravisuttaa mieltä. Kirja, jota ei voi unohtaa kannet suljettuaan. Usein kuitenkaan tämä ei riitä, vaan tarvitaan monia, jotka tuntevat niin etc.
Sorry, tästä olisi ollut kiva jatkaa, mutta olen niin jäljessä lukujärjestyksestäni...
Mukavaa viikon jatkoa!
Marjis, minustakin klassikon "leima" lyödään nykyään vähän turhan herkästi kirjaan jos toiseenkin. Eikö riitä, että kirja tuntuu ihanalta, upealta, kiinnostavalta juuri nyt?
VastaaPoistaKiitos linkistä, käyn kohta kurkkaamassa!
Margit, meinasin lisätä tuon Nobel-kohdan perään, että "Mutta tietäisiköhän Margit?" ;) Et pettänyt odotuksiani! Kiitos lukuvinkistä, täytyypä tutustua Deleddaan.
Sonja, tuo alakategoria-jaottelusi on hieno. "Moderni klassikko" on kai jo vakiintunut termi, mutta olen ymmärtänyt senkin jonnekin Keltaisen kirjaston alkupään janalle. Jotenkin en koe olevani niin vanha, että syntymäni aikaan olisi jo kirjoitettu klassikoita :D. Vaikka kyllä sekin tuntui oudolta, kun muutava vuosi sitten kotimaisen kirjallisuuden nykykirjallisuuskurssilla käsiteltiin 1980-luvun kirjoja, esim. Sonja O.:ta :).
Tuo Keskisuomalaisen lista ei kai ole klassikkolista (?) vaan lista kirjoista, jotka (jonkun mielestä) " jokaisen pitäisi lukea". Tuollaiset listat ovat minulle vähän punainen vaate, vaikka niitä onkin kiva "ruksailla" :).
Jaana, on totta että jokaisella kirjojen ystävällä on omat henkilökohtaiset "klassikkonsa", ja sitten ovat nämä "Harold Bloomin klassikot".
Minusta nuorista kertova kirja voi olla klassikko, monet nuortenkirjat on (nyttemmin) kanonisoitukin. Sitten tietenkin herää kysymys, että ovatko ne puhtaasti nuortenkirjoja, kuten Nalle Puh tai Muumit eivät ole pelkästään lastenkirjoja.
Tuosta Häräntappoaseesta, sekin on minulle vähän punainen vaate (!) Miksi ko. kirja oikeastaan on klassikko, niin tunnettu ja luettu? Yläasteella meidän piti lukea kirja, enkä tykännyt. Yksitoista vuotta myöhemmin jouduin opetusharjottelussa käsittelemään oppilaiden kanssa kyseistä kirjaa/filmiä, enkä tykännyt edelleenkään. Onko joku lukenut sen ihan itsenäisesti (sorry Härkös-fanit, kirjalla on toki ansionsa mutta minun kirjani se ei ole, ja mielestäni hieman ylikorostuneessa asemassa yläasteen äidinkielen opetuksessa)?
Minäkin uskon, että Westössa on klassikkoainesta.
Susa, minäkin uskon Puhdistukseen vaikka en ole kirjaa vielä edes lukenut ;). Siinä on niin vahvat aiheet ja teemat ja kyllä aikalaisvastaanottokin kertoo jotain.
Leena, aivan varmasti olemmekin lukeneet tulevia klassikkoja. Tuo "uudistaa kieltä, ravisuttaa mieltä" on hyvä luonnehdinta! Ja niin totta, kun ajattelee noita vanhoja klassikoita: omana aikanaan ne ovat usein tuoneet jotain aivan uutta kirjallisuuteen, esim. Austenilla tietty tekniikka kuvata henkilöidensä sisäisiä tunteita.
Mukavaa viikonjatkoa!
Kamalasti anteeksi, etten ehdi lukea muiden kommentteja. Itse rankkaisin raakasti kahteen:
VastaaPoista- klassikko kestää aikaa (eli kirja ei jää unholaan vuosien saatossa, vaan siihen palataan ja palataan aina uudelleen ja sen sanoma puhuttelee lukijoita eri aikakausina)
- klassikko muokkaa kirjallisuutta (eli kirja aloittaa uuden genren, tyylisuunnan, aihepiirin...)
Toki klassikoksi varmaan voi luokitella paljon kevyemminkin perustein, esim. henkilökohtaisin mieltymyksin, mutta nämä pälkähtivät päähäni arvaamatta postauksesi otsikkoa puntaroidessani. :-)
Häräntappoaseen mahdollisesta klassikkoasemasta oli tuossa jokin aika sitten muuallakin puhetta (ja minä muuten luin sen itsenäisesti, koulussa taisimme katsoa jonkin verran sitä tv-sarjaa mutta emme lukeneet kirjaa).
VastaaPoistaAloin pohtimaan sitä miten nimitän kirjoja klassikoiksi, ja summittainen kategoriointi menee:
Alle 20 vuotta = "tuleva klassikko"
20-40 vuotta = "jonkinlainen moderni klassikko"
40-70 vuotta = "moderni klassikko" tai "jo klassikko"
Yli 70 vuotta = "klassikko"
Mutta pitäisin vaatimuksena sitä, että kirja todellakin on pysynyt mielellään uudelleenjulkaistuna, mutta vähintään puhuttuna ja suosittuna. Kaikki hyvät vanhatkaan kirjat eivät ole klassikoita (tai okei, jos kirja on kaupallisesti saatavilla sata vuotta julkaisemisen jälkeen, se on klassikko) ja tietenkään kaikki klasiskot eivät ole minusta hyviä kirjoja, vaikka usein saattaakin kyetä objektiivisesti tarkastelemaan että tästä syystä tämä kirja on klassikkoasemassa. Ehkä pitäisi vielä nostaa se "henkilökohtainen klassikko", kirja jonka ääreen jaksaa palata vuodesta toiseen mutta jota suuri maailma ei niin arvosta.
Paula, tuo ensimmäinen kriteeri on minustakin ehdoton (kun puhutaan "oikeista" klassikoista, ei "tulevista" klassikoista). Tuo toinenkin on pitkälti totta, jotain uuttahan täytyy jokaisessa kiinnostavassa kirjassa olla, mutta se ei ole välttämättä mitään niin suurta kuin genre. Mikä muuten oli Mitchellin Tuulen viemää -romaanissa (joka mielestäni on klassikko) uutta? Tapa käsitellä sisällissotaa? Itsenäinen naispäähenkilö?
VastaaPoistaHdcanis, täytyypä googlettaa mainitsemasi Häräntappoase-keskustelu. Googlasin jo kirjan ja se on ilmestynyt 1984, jolloin olin taapero, eli olisinko tarttunut kirjaan itse noin kolmetoista vuotta sen julkaisun jälkeen? En siis osaa arvioida, olisiko kirja kiinnostanut minua, jos se olisi ilmestynyt kun olin teini. Esim. kirjan puhekieli oli auttamattomasti vanhentunut siihen mennessä, kun opin lukemaan.
Hyvät klassikkokategoriat! Ja "henkilökohtainen klassikko" on hyvä termi, yleensä sellaisista kirjoista puhutaan kai lempikirjoina. Itse mainitsen lempikirjoiksi yleensä vain sellaisia, jotka olen lukenut useampaan kertaan.
Klassikko on ajaton. Se kestää aikaa ja sen pystyy lukemaan yhä uudelleen ja uudelleen löytäen siitä uusia nyansseja. Pikku naisia Runotytöistä ja Annoista puhumattakaan ovat ehdottomasti klassikkoja, ja kyllä Anni Swanin kootut kertomukset ovat nekin klassikkoja. Aikuisten puolelta Dickens on ihan huippu. Kirjan tekee klassikoksi unohtumaton tarina, jonka pariin tekee mieli palata yhä uudelleen. Klassikko ei ole vain yhden lukemisen juttu.
VastaaPoista