Harriet Weckman: Kynällä vai siveltimellä – Helena Westermarck (1857–1938)

Harriet Weckman: Kynällä vai siveltimellä
Helena Westermarck 1857-1938
Med pensil eller penna?, suom. Paavo Siltala.
Otava 2009, 125 sivua.

Mitä tarkoitettiin puheella mallien rumuudesta ja siitä, miten naisen ei sopinut maalata, oli minulle käsittämätöntä ja on käsittämättömänä pysynytkin. Minä puolestani pidin mallejani kiinnostavina, minua viehättivät toisen punaiset hiukset ja hänen ihonsa herkät värivaihtelut, ja tumma tyttö muodosti punatukkaiselle suotuisan vastakohdan. Tunsin itseni onnelliseksi kun täynnä nuoruuden intoa levein siveltimenvedoin yritin toistaa mitä luonnossa näin, eikä minulla ollut ajatustakaan maalata kuten maalasin uhmatakseni sillä yleisön makua tai sen käsitystä kauniista ja rumasta. (Helena Westermarck muistelmissaan maalauksensa Silittäjättäriä (Tärkeä kysymys) vastaanotosta.)

Odotellessani Riitta Konttisen neljästä naistaiteilijasta ja heidän ystävyydestään kertovaa Taiteilijatoveruutta-teosta (Siltala, huhtikuu) haluan tutustua paremmin kuhunkin taiteilijaan erikseen. Oikeastaan vain Helen Schjerfbeckistä tiedän vähän enemmän ja Maria Wiikin työt ovat tuttuja, kun taas Ada Thilén ja Helena Westermarck ovat jääneet vieraammiksi niin tuotantonsa kuin elämäkertojensa osalta. Lukiessani Harriet Weckmanin elämäkertaa Kynällä vai siveltimellä huomasin, että pidän Helena Westermarckin maalauksista kovasti ja että myös taiteilijan persoona ja elämäntarina on tutustumisen arvoinen.

Maalauksesta Kun äiti on poissa väittyy taiteilijan myötätunto köyhiä lapsia kohtaan.

Helena Westermarckin nuoruudessa ei ollut lainkaan itsestäänselvää, että tytöt saivat koulutusta muuhun kuin kodinhoitoon, käsitöihin ja seurustelutaitoihin edes säätyläispiireissä, joihin Helena yliopistokamreeri Nils Christian Westermarckin ja professorintytär Constance Blomqvistin tyttärenä kuului. Tyttökoulun jälkeen Helena opiskeli yksityisesti kieliä ja ainekirjoitusta Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa (keisarin hylättyä joitakin "erivapaus sukupuolesta" -hakemuksia vuonna 1873 kukaan nainen ei rohkennut hakea tätä yliopisto-opintoihin oikeuttavaa vapautusta muutamaan vuoteen) ja vuonna 1874 hänet hyväksyttiin Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun. Myöhemmin Helena opiskeli muutaman vuoden taidemaalari Adolf von Beckerin perustamassa yksityisessä akatemiassa.

Vuonna 1879 Helena Westermarck matkusti ensimmäistä kertaa Pariisiin opiskelemaan. Naiset eivät saaneet opiskella Pariisin taideakatemiassa, mutta monissa yksityisissä akatemioissa kylläkin, ja Helena aloitti opinnot madame Trélat'n ateljeessa. Hän sai kannustusta ja ohjausta useilta nimekkäiltä taiteilijoilta ja verkostoitui samalla muiden pohjoismaisten naistaiteilijoiden kuten jo alussa mainittujen Schjerbeckin (johon Helena oli tutustunut jo Beckerin piirustuskoulussa), Wiikin ja Thilénin sekä Elin Danielsonin ja Agda Lindquistin kanssa. Myöhemmin Westermarck kirjoitti elämäkerran muiden muassa läheisistä ystävistään Wiikistä ja Thilénistä, ei kuitenkaan itseään kauemmin eläneestä ja yksityiselämänsä suhteen pidättyväisestä Schjerfbeckistä.

Schjerfbeckin näkemys Westermarckista ja Westermarckin näkemys Thilenistä.

Helena Westermackin taiteellinen läpimurtoteos oli Silittäjättäriä (Tärkeä kysymys), jonka hän maalasi Pariisista palattuaan 1883. Teos oli esillä samana vuonna Kööpenhaminan suurnäyttelyssä, jossa se sai ristiriitaisen vastaanoton. Kiistämättömällä taidokkuudellaan Silittäjättäret lunasti lahjakkaaseen nuoreen taiteilijaan asetetut odotukset, mutta teoksen vaatimatonta aihetta (arkinen kohtaus piikojen elämästä), "rumia" malleja ja impressionistiseen tyylisuuntaukseen liitetty "viimeistelemätön" maalaustapa.

Helenan ura ammattimaisena taidemaalarina hiipui muutamia vuosia myöhemmin ja kuvataide jatkui 1890-luvun alun jälkeen enemmänkin harrastuksena. Yksi syy tähän oli vuonna 1884 alkanut keuhkosairaus, jonka vuoksi voimia ei riittänyt maalaamiseen. Toinen syy oli se, että kirjoittaminen alkoi vetää  Helenaa yhä enemmän puoleensa, ja julkaistut tekstit saivat voittopuolisesti kiittäviä arvioita. Kirjoittamalla – kertomuksia, taide- ja kirjallisuusarvosteluja, lehtiartikkeja, elämäkertoja, novelleja ja romaaneja – Helena Westermarck koki myös voivansa ilmaista itselleen tärkeitä asioita paremmin kuin maalaamalla. Kirjailijana hän halusi vaikuttaa muun muassa naisten asemaan ja oli mukana perustamassa Naiasialiitto Unionia vuonna 1892.

Kirjoittamisen ja naisasiatoiminnan ohella naimattomana pysytellyt Helena Westermarck toimi joitakin vuosia piirustuksenopettajana. Piirtäminen ja maalaaminen kulki mukana aktiivisten taiteilijavuosien jälkeenkin; Helena teki piirroksia ja akvarelleja luonnosta ja maalasi muotokuvia sukulaisistaan ja ystävistään.

Kaksi sielua asuu kehoparkaani,
ne ovat varttuneet siellä yhdessä. 
Toinen sielu on maalarin, 
joka ei tunne voivansa hyvin
ellei sanoja maalata saa.
Toinen sielu on kirjailijan, 
joka ei tunne voivansa hyvin, 
ellei värejä kirjoittaa saa.
(Helena Westermarckin runo)

Tasan viisi vuotta nuorempi veli, Helenalle hyvin läheinen "piilokaksonen" Edvard Westermarck oli arvostettu antropologi ja kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia tiedemiehiä.

Kirjasta lisää: Maarit Leskelä-Kärki Agricolassa.