Sari Malkamäki: Urheat pienet naiset
Otava 2004. 176 sivua.
Neljä nelikymppistä naista, Hanna, Outi, Tuula ja Vappu, elävät kukin omaa elämäänsä, tuskaillen kuka yksinäisyyden, kuka turhautumisen, kuka syyllisyyden tunteiden kanssa. Naiset ovat olleet aikoinaan luokkatovereita, mutta eivät ole olleet toistensa kanssa vuosiin tekemisissä - paitsi Hanna ja Outi, jotka ovat kohdanneet hiljattain sattumalta ja kahvitelleet. Itsekin naimisissa oleva Hanna on aloittanut suhteen Outin miehen kanssa, mutta yrittää olla empaattinen Outin soitellessa hänelle tuskaisia puheluita vauva-arjen keskeltä. Tuula opettaa ruotsia yläasteella, seuranaan kaksiossaan vain yläkerran asunnosta kuuluvat fuusiojatsin sävelet. Vappu on eronnut toimittaja, joka kaipaa vapautta ja irrottautumista lähiön rivitaloasunnosta - kunhan teini-ikäiset kaksospojat lentävät pesästä.
"Urheiden pienten naisten" elämän seuraaminen olisi ollut kiinnostavaa ihan sellaisenaan, mutta Malkamäki on lisännyt tiiviiseen romaaniinsa koukun, joka liittyy naisten yhteiseen menneisyyteen. Yhdessä viidennen tytön, Paulan, kanssa he ovat nyrhineet kynsisaksilla irti koulutoverinsa Ruususen pitkän letin. Ruusunen on muuttanut Saksaan jo vuosia sitten ja lähestyy sieltä yllättäen Vappua kirjeitse: Onko letti vielä tallessa? Nainen on menettänyt hiuksensa syöpähoidoissa ja haluaisi teettää peruukin nuoruuden hiuksistaan. Vappu aloittaa naisten välisen soittoringin, jonka tarkoituksena on löytää kadonnut letti - onko se lentänyt aikanaan roskikseen vai säilyttääkö joku sitä kuin voitonmerkkiä?
Olen lukenut Malkamäeltä aiemmin ainakin kaksi novellikokoelmaa, Tiikerikakku ja Toinen kattaus. Malkamäen kieli on nautittavan yksinkertaista ja silti paljonpuhuvaa. Pidin Urheista pienistä naisista ehkä edellämainittuja novellikokoelmiakin enemmän, sillä romaanimuodossa henkilöt tulivat lähemmäs kuin lyhyissä novelleissa, ilman että ilmaisun tiiviys olisi kärsinyt.
Ilselän Minna luonnehtii novellikokoelman Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita Malkamäkeä Suomen Carol Shieldsiksi. Vertauksessa on perää, vaikka Malkamäen kerronta on huomattavasti tiiviimpää, ehkä myös satuttavampaa. Shieldsin kerrontaa värittää aina vähintäänkin ripaus huumoria, Malkamäen huumori on niukempaa ja tummasävyisempää, ja paikoin sitä ei löydä tekstistä hakemallakaan. Ihmisten raadollisuus ja itsekkyys tulee hyvin esille, mutta henkilöitä ymmärtää kuitenkin, sillä he elävät omien haavojensa ja haasteidensa puristuksissa.
Mutta kun oli hetken hiljaa, sillä ei ollutkaan enää väliä, se oli vain jotakin opeteltua. Oikeasti hän halusi Sampon vain olevan häntä varten, edes ne kaksi tuntia ennen kuin kummankin piti mennä. Hän halusi vain halun rajattomuuden, ei arjen ahtaita lokeroita. Ja kuitenkin jälkimmäiset olivat heti mielessä, kun ruumis oli tyydytetty.
Osallistun kirjalla Sonjan lukuhetkien Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti -haasteeseen, kategoriaan Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset 2000-luvulla.
Mä luin Viisas vaimo -novellikokoelman, ja aloitin romaania, mutta siitä jälkimmäisestä en innostunut. Oli toinen kuin tämä kuitenkin.
VastaaPoistaPidin Malkamäen tyylistä tosi paljon ja kyllä hänen kirjoitustyylo on aivan erilainen kuin Shieldsin. Sanoisinko, että onneksi.
Varmaan joskus palaan Malkamäkeen, on hieno kirjoittaja ja teoksiakin on sen verran, että lukemista riittää.
Mari A., Malkamäki on kyllä varmaan yleensäottaen parhaimmillaan novellistina, mutta tässä romaanissa hän onnistuu. Rakenne on tosin jonkinverran novellimainen: lyhyehköt luvut on nimetty naisten mukaan ja niissä kerrotaan lyhyt jakso aina kunkin elämästä.
VastaaPoistaShieldsin ja Malkamäen samankaltaisuus on tosiaan enemmän aiheiden - arki, avioliitto, perhesuhteet - kuin tyylin tasolla (itse kyllä pidän Shieldsinkin tyylistä todella paljon!). Oli todella virkistävää lukea Malkamäkeä nyt, kun minulla on kesken eräs väkevä amerikkalainen tiiliskivi, joka on upea, mutta uuvuttaa runsaudellaan ja rehevällä kielellään, jollei pidä taukoa :).