Kiitokset tämän kirjan löytämisestä kuuluvat Juuri tällaista -blogin Ilselle, joka kirjoitti kirjasta innostuneesti ja innostavasti täällä. Ilse puolestaan oli saanut vinkin anni m:lta. Aiemmin en ollut kuullutkaan Jussi Valtosesta. Pikaisen googlauksen tuloksena opin, että Valtonen on psykologi, joka kirjoitti jo opiskeluaikanaan Ben Furmanin kanssa kirjan Jossakin on ilo: tietoa ja toivoa masennuksen kokeneille ja heidän läheisilleen. Myös Siipien kantamat kertoo, monien muiden teemojen ohessa, masennuksesta. Minäkertoja Juhani Koskela, viisikymppinen äidinkielenopettaja, toteaa, että toiset ovat parempia olemaan onnellisia kuin toiset - ja hänellä, Juhanilla, tuo taito on hukassa.
Ei tosin ole ihme, jos masennus valtaa ihmisen, joka on kokenut muutaman vuoden kuluessa niin monta suurta kriisiä. Vähitellen lukijalle selviää, että Juhani on vaimonsa Hannan kanssa kokenut lapsettomuuden, kuolleen lapsen syntymän ja avioeron. Kielletty rakkaus lukiolaistyttö Marianneen, omaan opiskelijaan, saa Juhanin itsetutkiskelun kautta oivaltamaan, että kuten Shaw'n näytelmään Pygmalion perustuvan musikaalin tohtori Higgins, myös hän on pyrkinyt muovaamaan nuoresta neidosta mieleisensä: " Mistä Marianne on tullut? Mielikuvituksestani, kokonaan?" Tästä myös lukija saa aiheen miettiä, kuinka todellinen romaanin Marianne on - ainakin hän on henkilöhahmona yksiulotteisempi kuin Juhani, jonka näkökulmasta tarina kerrotaan.
Tämä kirja on sekä elämänmakuinen että hyvin kirjallinen, rakenteeltaan hiottu ja täynnä kirjallisia viittauksia Väinö Linnasta Bridget Jonesin päiväkirjoihin. Kauniisti ja ilmeikkäästi kirjoitettu. Surullinen, itkettävä, kuitenkin toivoa antava.
Jossakin muka-objektiivisessa perspektiivissä mitättömät asiat tuntuvat yhtäkkiä merkityksellisiltä, monet tärkeiltä näyttäneet muuttuvat naurettaviksi.
Eväsretki kummipojan kanssa Seurasaareen, ruisleivät ja pillimehut, pähkinäpussiin kiipeävä malttamaton orava, jonka poika muistaa vielä seuraavana jouluna. Pieni käsi joka tarttuu omaani, siniset silmät.
Siipien kantamat -romaanista on kirjoittanut myös Sanna.
Polkuja eteenpäin (kirjoja, jotka käsittelevät samaa opettaja-oppilas/vanha mies-nuori nainen -kuviota, joskin kukin aivan omalla tavallaan): Riikka Pulkkinen: Raja, Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi, Rauha S. Virtanen: Ruusunen, Matti Larjavaara: Ketunmorsian, Nabokov: Lolita , Marja-Liisa Vartio: Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö.
P.S. Tämä on ensimmäinen postaukseni, joka käsittelee blogin aikana loppuun lukemaani kirjaa. Tästä se ihan oikeasti alkaa!
P.P.S. Lisämotivaatiota tämän upean kirjan lukemiseen: Löytyy myös Suomalaisen keskiluokan arki -haasteen lukulistalta! Nyt olen itse lukenut Karoliinan kokoamalta listalta 1/5.
