torstai 16. heinäkuuta 2015
Kate Morton: Kaukaiset hetket
Kate Morton: Kaukaiset hetket
The Distant Hours, suom. Natasha Vilokkinen.
Bazar 2015, 727 sivua.
Ennakkokappale, romaani ilmestyy 3.9.
Milderhurstin linna täytettyine vallihautoineen, synkkine salaisuuksineen ja vanhenevine asukkaineen on ollut vuosikymmenet kuin jähemettyneenä paikoilleen, kunnes kolmikymppinen kustannustoimittaja Edith 'Edie' Burchill saapuu paikalle tuulettamaan kätkettyjä tunteita ja selvittämättömiä arvoituksia. Yhdeksänkymppiset kaksoset Percy ja Saffy sekä heidän pikkusiskonsa, sekava ja dementoitunut Juniper ovat asuneet linnassa koko ikänsä. Heidän edesmennyt isänsä Raymond Blythe oli kirjailija, joka niitti mainetta ennen kaikkea kiehtovalla Liejumiehen todellinen tarina -kirjallaan, mutta koki traagisia menetyksiä yksityiselmässään ja suistui vanhetessaan syyllisyyden ja harjojen valtaan. Edien äiti vietti toisen maailmansodan aikana pari vuotta Milderhurstin linnassa pommituksia paossa, ja vuosikymmenet kadoksissa ollut kirje sekä lempikirjaksi muodostunut Liejumies johdattavat tyttärenkin linnaan.
Kaukaiset hetket on aikuisten satu, kuten kirjailijalta aiemmin suomennetut Paluu Rivertoniin ja Hylätty puutarha. Romaani varoittelee hienovaraisesti ottamasta itseään liian vakavasti: Juniperin sanotaan ensin tulleen hulluksi, koska hänen sulhasensa karkasi toisen kanssa, mutta myöhemmin Edie pähkäilee, että eihän noin vähästä tulla hulluksi, "ei tämä ole kaunokirjallisuutta". Pieni itseironisuus onkin tarpeen, sillä Kaukaiset hetket vyöryttää lukijan silmien eteen aikamoisen kliseiden ja melodraaman kuvaston rapistuvasta linnasta särkyneisiin sydämiin ja painajaisista petoksiin. Edien kertojanäänessä ja toilailuissa on ripaus Bridget Jonesia, mikä hieman keventää romaanin synkkyyttä ja tunteellisuutta.
Kaukaiset hetket tarjosi minulle monia viihdyttäviä hetkiä sadepäivinä ja erilaisten kesärientojen lomassa. Varsinaiseksi page-turneriksi romaani alkoi muuttua vasta joskus neljänsadan sivun jälkeen (!) mutta sitä ennenkään en pitkästynyt, vaan nautin Mortonin verkkaisesta tavasta kuvailla miljöitä ja ihmisiä. Myönnän, että monet juonenkäänteet pääsivät hieman yllättämään, olivathan ne kertakaikkisen uskomattomia, mutta Mortonia ei pidä lukea ryppyotsaisesti. Kaukaiset hetket kumartaa goottilaisen romantiikan klassikoiden ja genren modernimpien sovellusten suuntaan (Ch. Brontën Kotiopettajattaren romaani, E. Brontën Humiseva harju, Radcliffen Udolpho ja du Maurierin Rebecca), ja minulle tuli vahvasti mieleen myös L. M. Montgomeryn ja Maria Gripen tuotanto.
Kate Morton ei toki ole kirjailijana Montgomeryn ja Gripen, saatika Brontën sisarusten veroinen. Hän on taitava punomaan mielikuvituksekkaita tarinoita ja vetämään oikeista naruista saaden lukijat koukuttumaan ja nauttimaan. Joissakin kohdin juonenkäänteet menevät sieltä, missä aita on matalin, mutta pääasiassa Morton pitää paketin hyvin kasassa. Henkilöhahmojen psykologinen uskottavuus ei ole tässä genressä niin keskeistä, vaikka tarinan juju on pitkälti kompleksisissa perhesuhteissa, joten etenkin monien sivuhenkilöiden ohuuden ja epäuskottavan käytöksen antaa herkästi anteeksi.
Lukunautintoani häiritsivät vain ihan hienoisesti muutamat kömpelöt ilmaisut tai yli-imelät lauseet, tyyliin "-- tajusin että oli alkanut sataa ja että seisoin Hammersmithissa jalkakäytävällä sairaalan edessä ilman sateenvarjoa katselemassa iltahämärään kaikkoavan taksin perään isäni maatessa sairaalan uumenissa sydän rikkonaisena" tai "kun järki nukkuu, torjunnan hirviöt nousevat esiin" (jälkimmäinen, s. 607, on ehkä käännöstiplu muuten hyvin sujuvassa suomennoksessa). Teksti vilisee hartain äänenpainoin toisteltuja itsestäänselvyyksiä, kuten että valokuvat ovat pysäytettyjä hetkiä tai että kirjeet kertovat menneisyydestä. Ajoittain kiteytykset ovat oivaltaviakin; kirjoittamisen ohjaajat voisivat lisätä mottopankkiinsa, että "tarinoita on kaikkialla ja ihmiset, jotka odottavat sen oikean osuvan kohdalle, saavat palkakseen pelkkiä tyhjiä sivuja". Milderhurstin tytärten tarina ei ole täydellinen kertomus, mutta täyteläinen ja runsas se on, ja joskus on ihana kellua tuollaisessa sujuvan teksin ja mielikuvituksen virrassa.
Kirjan ovat lukeneet/kuunnelleet myös Ulla, Norkku ja Karoliina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hmm... kirja kyllä kiinnostaa, mutta miten mulle jäi kirjasta sellainen vaikutelma, että sen ilmestymispäivä on tosiaan tuo 3.9., ja bloggausta pitää säilöä sinne asti? Niin ovat ainakin jotkut tehneet.
VastaaPoistaKrista, ja jos joku muukin tätä pähkäilee: ennakkokappaleessa tosiaan lukee tuo ilmestymispäivä 3.9., mutta ei mainintaa embargosta. Kyseessä on käännöskirja, josta on jo vuosia sitten ilmestynyt blogiarvioita, myös suomeksi, joten romaanin sisällön ei voi ajatella olevan salainen. (Toki suomennos on oma teoksensa ja kaikki kunnia siitä kääntäjälle; itse en luultavasti olisi jaksanut tätä järkälettä lukea englanniksi!) Koska kerron tässä bloggauksessa myös ilmestymispäivän, kukaan lukija tuskin eksyy tuloksettomasti kirjakauppaan; sen sijaan voi vaikkapa hoksata laittaa ajoissa varauksen kirjastoon :)
PoistaHylätty puutarha oli lumoava ja tässäkin tuntuu olevan kiinnostavia elementtejä. Silti vähän mietityttää... Saa nähdä, tuleeko luettua.
VastaaPoistaJonna, en tykännyt tästä ihan niin paljon kuin Hylätystä puutarhasta (osittain ihan siksikin, että Puutarhassa miljööt ym. olivat kiehtovampia, mutta osin myös tyylijaji oli siinä enemmän mieleeni), mutta varsin nautittavaa kesälukemista tämä oli. Kannattaa siis ainakin kokeilla, mutta toisaalta Kaukaiset hetket käynnistyy niin hitaasti, että tiedät ehkä vasta sivulla neljäsataa jotakin, haluatko lukea loppuun ;)
PoistaHymyilyttää tuo, että kirja alkoi vetää kunnolla vasta sivun 400 paikkeilla. Olen ihan samaa mieltä: alku kyllä oli hieno, mutta sitten luin sinnikkäästi ja vielä sinnikkäämmin noin 300 sivua ja olin jo jättää koko kirjapaksukaisen kesken. Se on huono merkki, kun kyseessä on viihderomaani, jonka pitäisi koukuttaa. Kuitenkin kannatti lukea loppuun, ihan kelpo romaani.
VastaaPoistaSamaa mieltä, kyllä pitäisi pystyä parempaan jännitteen rakentamiseen jo alkumetreillä! Tavallaan romaanin alkupuoli oli sellaista kepeää eväsretkitunnelmaa, ja kaikki kauheudet paljastettiin vasta parinsadan (!) viimeisen sivun aikana. No joo, toisaalta loppuratkaisukin oli aika katharttinen ja sympaattinen, loppujen lopuksi. Tämä kirja oli pokkarina mainiota reissulukemista, sivumäärästään huolimatta varsin kevyt käsitellä.
Poista700 sivua tällaista...kyynelehdin pettymyksestä.
PoistaMaria, sinulle on helppo, kevyt haaste blogissani <3
PoistaVoi ei Leena, harmi että jouduit pettymään! Kun ajattelee, miten paljon tykkäsit Rivertonista ja Hylätystä puutarhasta... Pidetään peukkuja, että Morton petraisi seuraavassa romaanissaan / seuraava suomennettu olisi parempi.
PoistaJa kiitos haasteesta! <3
PoistaHmm, hieman kahtiajakoinen fiilis. En siis ole tätä kirjaa lukenut enkä tiedä aionko lukea. Pisin kovasti Hylätystä puutarhasta. Se onkin toistaiseksi Mortonilta kokonaan lukemani teos. Riverton jäi kesken jossain sadan sivun kieppeillä ja taisin traumatisoitua siitä aika pahasti. :D
VastaaPoistaElegia, olen lukenut kaikki kolme Mortonilta suomennetut romaanit ja pitänyt juuri Hylätystä puutarhasta eniten ja Rivertonista vähiten. Rivertonin luin ekaksi ja kohottelin kulmiani kliseille ja melodraamalle. Hylätyssä puutarhassa niitä oli vähemmän ja kaikenlaista kiehtovaa puolestaa enemmän; toisaalta olen myös oppinut suhtautumaan noihin Mortonin tuotannon / tämän genren (mikä se ikinä onkin – goottilaista chic litiä? ei sentään ihan...) piirteisiin. Suosittelen kokeilemaan Kaukaisia hetkiä, se oli minusta tyyliltään jotain Puutarhan ja Rivertonin väliltä.
PoistaOn ihan totta, ettei tätä pitäisi kauhean ryppyotsaisesti lukea. Minä viihdyin Kaukaisten hetkien parissa yllättävän hyvin ottaen huomioon sen, että en kauheasti tykännyt siitä. Minusta tarina eteni liian hitaasti, kun Morton selitti tarpeettoman perinpohjaisesti joka ikisen hahmon joka ikisen vaiheen (noin lievästi liioitellusti ilmaistuna). Liian ennalta-arvattavakin tämä oli.
VastaaPoistaSilti juuri Mortonin kirjojen viihdyttävyys ja se, ettei näiden parissa tarvitse aivotyöskentelyä lainkaan, tekee näistä hyviä päännollauskirjoja. :)
Maija, niinpä – jotain taikaa Mortonin tekstissä on, kun sitä jaksaa lukea satoja sivuja, vaikka tarinaa pohjustetaan jokseenkin pitkäveteiseen, kömpelöön ja kliseiseen tyyliin! Kai se on se tarina, kaikesta haahuilusta, ennalta-arvattavuudesta ja joidenkin juonilankojen turhan heppoisesta solmimisesta huolimatta. Lisäksi Mortonin kerronnassa on jotain kotoista lämpöä, hän kirjoittaa hyvänmielen kirjoja.
PoistaOi, tämä kuulistaa lupaavalta! Kiitos Maria upeasta arviosta! Täytyy pistää kirja muistiin! :)
VastaaPoistaMuistathan, että "kömpelöt ilmaisut tai yli-imelät lauseet" tulevat monesti kääntäjän kynästä eivätkä kirjailijan. :)
VastaaPoista