Julia Donner: "Oi, terve tarhurineito..." Aino Sibeliuksen puutarha

Julia Donner: "Oi, terve tarhuríneito..." Aino Sibeliuksen puutarha.
Valokuvat: Taneli Eskola ja arkistolähteet.
Piirustukset Markus Konttinen, ulkoasu ja taitto Matleena Saarninki.
Multikustannus 2006, 111 sivua.

Aino Sibeliuksen kirjeenvaihtoa lukiessani kiinnittyi huomioni siihen, että "puutarha" oli kirjeissä läsnä tavalla tai toisella. Alkoi tuntua siltä, että puhe puutarhasta sisältää useita tasoja. Aino tuntui sulautuvan puutarhaansa - tai puutarha häneen. Edellä olen tarkastellut Ainolan puutarhaa viljelyn kannalta, mutta mielestäni sen voi nähdä ystävyyden ja huolenpidon metaforana, tunteiden ilmaisemisen väylänä.

Aino Sibelius (1971-1969) eli pitkän ja monella tavalla antoisan, joskin myös työntäyteisen ja ajoittain hyvinkin raskaan elämän. Hän syntyi Alexander ja Elisabeth Järnefeltin seitsemänneksi lapseksi, ja hänen sisaruksiaan olivat muun muassa taiteilija Eero Järnefelt, kirjailija Arvid Järnefelt, säveltäjä Armas Järnefelt sekä kriitikko Kasper Järnefelt. Aino avioitui säveltäjä Jean Sibeliuksen kanssa vuonna 1892, ja avioliitto kesti yli kuusi vuosikymmentä, Jean Sibeliuksen kuolemaan 1957. Avioliito oli rakkauden täyttämä ja onnellinen, mutta Aino kantoi vastuun arjen sujumisesta aviomiehen keskittyessä säveltämiseen ja työhön liittyviin, usein pitkiinkin ulkomaanmatkoihin. Miehen alkoholismi ja masennuskaudet eivät ainakaan keventäneet Aino Sibeliuksen taakkaa.

Aino Sibelius oli monin tavoin lahjakas, muun muassa musiikissa ja kielissä, mutta hän ei hankkinut omaa ammattia (vaikka tekikin satunnaisia suomennostöitä mm. Päivälehteen) vaan omistautui perheelleen. Sibeliuksille syntyi kuusi tytärtä, ja Aino huolenhti sekä tyttöjen kasvatuksesta ja opetuksesta että Tuusulanjärven rannalle vuonna 1904 valmistuneen kansallisromanttisen Ainola-huvilan taloudesta. Tärkeää oli myös pitää talo hiljaisena ja rauhallisena silloin, kun säveltäjän työ sitä vaati. Puutarha muodostui Ainolle omaksi tilaksi, pakopaikaksi suuren perheen ja palveluskunnan hälystä, jossa hän saattoi toteuttaa luovuuttaan ja kätkeä murheensa ravitsevaan multaan.

1900-luvun alussa säätyläis- ja porvarisperheiden ei katsottu voivan viettää kesiään kaupunkien hälyssä ja etenkin taiteilijat kaipasivat enemmän tilaa ja rauhaa ympärilleen. Näin syntyi muun muassa Tuusulanjärven taiteilijayhteisö, johon kuuluivat Sibeliukset, Eero ja Saimi Järnefelt perheineen, taitelija Pekka Halosen perhe kuin Juhani Aho ja Venny Soldan-Brofelt sekä runoilija J. H. Erkko. Perheenemäntien velvollisuuksiin lisättiin aikakauden arvomaailmassa tärkeänä puutarhanhoito: hyvä emäntä tuotti perheensä tarpeisiin juureksia, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja ja kaunisti talon sisältä ja ulkoa huolella vaalitulla kukkaloistolla. Pulavuosina hyveestä tuli välttämättömyys, tärkeä osa perheen ruokataloutta.

Julia Donner yhdistää kirjassaan "Oi, terve tarhurineito..." Aino Sibeliuksen puutarha kiehtovalla tavalla taide- ja naishistoriaa ja puutarhanhoitoon liittyviä aatteita ja estetiikkaa. Kirjassa puhutaan ystävyydestä ja rakkaudesta, tilasta ja paikoista, tunteista ja aatteista. Donner tekee taidehistorian väitöstutkimusta Helsingin yliopistossa 1900-luvun suomalaisesta kotipuutarhasta Aino Sibeliuksen, Saimi Järnefeltin ja Jenny Elfvingin puutarhojen ja kirjoitusten kautta. Tarhurineidon (joka perustuu ilmeisesti Donnerin pro graduaan varten tekemiin tutkimuksiin) lähteinä ovat toimineet paitsi Sibeliuksien ja lähipiirin välillä kulkeneet kirjeet ja monet kotoisat tai virallisemmat asiakirjat laskuista ruokaresepteihin ja karttoihin, myös aikakauden puutarhanhoidon oppaat, joita Aino Sibelius luki ahkerasti.

"Oi, terve tarhurineito..." on viehättävin kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Donnerin teksti avaa kiinnostavia ikkunoita 1900-luvun kulttuurihistoriaan ja naisen asemaan, ja kirja on myös esteettinen elämys. Arkistovalokuvat ja Taneli Eskolan tuoreemmat väriotokset Ainolan puutarhasta
sekä Markus Konttisen kauniit piirrokset ovat olennainen osa kokonaisuutta.



Tuusulanjärven taiteilijayhteisöstä ja sen asukkaista on julkaistu paljon kirjoja, suosittelen tutustumaan ainakin Riitta Konttisen tuoreeseen teokseen Onnellista asua maalla  sekä SuviSirkku Talaksen toimittamiin kirjekokoelmiin, esimerkiksi Aino Sibeliuksen ja hänen sisarustensa Elisabeth Järnefeltille lähettämistä kirjeistä koostuvaan Rakas äitini!