Ari Turunen: Maailman kuvat

Ari Turunen: Maailman kuvat
Mitä kartat kertovat meistä ja muista.
Into 2014, 143 sivua.

Maailmasta ei ole yhtä oikeaa kuvaa.Ainoa todellinen kuva maailmasta syntyy, kun tutustutaan erilaisiin tapoihin katsoa maailmaa. Tällainen maailmankuva jää kuitenkin helposti syntymättä, jos jäämme vain yhden valtakulttuurin kielen ja median vaikutukseen -- oli tuo kulttuuri sitten angloamerikkalainen tai han-kiinalainen.

Suhtaudumme karttoihin helposti totuutena: saatamme vähän naureskella kuvalle keskiaikaisesta kartasta, jossa pannukakun muotoisen maan reunoilla vaanivat hirviöt, mutta nykyaikaiset, satelliittikuviin ja tarkkoihin mittauksiin perustuvat kartat ovat toki eri asia - ne vaikuttavat tieteeellisiltä ja kyseenlaistamattomita. Olemme ehkä kuulleet, että maapalloa ei voi kuvata kaksiulotteiselle kartalle ilman, että mittasuhteet vääristyvät, mutta pysähdymme tuskin ajattelemaan, miksi asiat on esitetty tietyssä koossa suhteessa toisiinsa tai tietyssä paikassa suhteessa karttalehden ylä- ja alareunaan tai vaikkapa karttapallon alustaan.

Ari Turusen kiinnostavasti kirjoitettu sekä runsaasti ja havainnollisesti kuvitettu tietokirja Maailman kuvat herättää pohtimaan karttojen suhteellisuutta, petollisuutta ja puolueellisuutta. Turusen mukaan meille ihmisille on tyypillistä nähdä itsemme keskipisteessä ja havainnoida maailmaa sen mukaan. Tämä on inhimillistä, mutta karttoja piirrettäessä tulevat mukaan poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset tarkoitusperät, ja sellaiset arvot kuin tieteellisyys, todenmukaisuus ja tasapuolisuus jäävät taka-alalle. Voittajat kirjoittavat historiat ja piirtävät kartat.

Maailman kuvat tarjoaa karttojen kriittiseen tutkiskeluun perspektiiviä esittelemällä ensin muinaisia karttoja, kuten babylonialaisen maailmankartan 600-luvulta eaa. ja arabialaisen kartan vuodelta 1154. Hauskimpia tutkailtavia ovat kuvat kartoista, joihin on kaupunkien ja jokien lisäksi piirrettuy "havainnollistavia" ihmis- ja eläinhahmoja kuten "pohjoisen alaston villi" 1400-luvun katalonialaisessa maailmankartassa. Karttoihin ja nimistöön tarttuu jälkiä harhakäsityksistä ja sattuman oikuista: kutsumme Kristoffer Kolumbuksen "löytämää" "uutta" mannerta Amerikaksi vielä tänäkin päivänä Americo Vespuccin mukaan, vaikka kyseisen retkeilijän kertomukset mantereella kohdatuista kannibaaleista ja jättiläisistä ovat jo aikanaan joutuneet kyseenalaiseen valoon.

Ensimmäinen matemaattisen tarkka ja navigointiin soveltuva maailmankartta oli flaamilaisen Gerardus Mercatorin käsialaa. Matemaattisesti nerokas ja merenkäyntiä suuresti helpottanut kartta oli kuvitukseltaan varsin mielikuvitusrikas: Uudessa-Guineassa asuu kääpiöitä, Etelä-Amerikassa jättiläisiä ja kannibaaleja. Mercatorin nimi jäi kuitenkin elämää karttaprojektion nimenä, ja prokjetion mukaiset kartat ovat laajasti käytössä vieläkin.

Meidän suomalaisten on varsin helpppo hyväksyä pohjoisamerikkalainen maailmankuva ja Mercatorin projektio: sijaitseehan Suomikin pohjoisella ja "läntisellä" pallonpuoliskolla, jonka esimerkiksi projektioon pohjautuva, Yhdysvaltojen tuottama maailmankartta kuvaa kartassa ylös ja keskelle ja ennenkaikkea tavallista kokoaan suuremmaksi. Esimerkiksi Kananda, Alaska ja Grönlanti ovat Mercatorin projektioon perustuvissa kartoissa suhteettoman suuria verrattuna vaikkapa Australiaan, Intiaan tai Brasiliaan. Piskuinen kotimaammekin näyttäytyy kartalla todellista
suhteellista kokoaan suurempana ja on vieläpä keskeisellä paikalla. Sama pätee niin ikään Mercatorin
projektioon perustuvaan neuvostoliittolaiseen maailmankaarttaan vuodelta 1947: olemme siinäkin korkealla ja keskellä, todellakin "idän ja lännen välissä" -- Neuvostoliitto puolestaan on kartalla yhtä suuri kuin koko muu maailma.

Esimerkiksi australialaiset ovat kyllästyneet maansa asemaan pienenä saarena kartan oikeassa tai vasemmassa alanurkassa ja ovat tehneet oman karttaprojektionsa, jossa Australia on ylhäällä oikealla.  Esimerkiksi Hobo-Dyerin projektioon perustuvaa australialaiskarttaa katsoessa alkaa melkein huimata; ihan kuin olisi pää alaspäin (kuten australialaiset ovat, eikö niin?). Suomea tuskin löytää alareunasta kartassa, jossa maanosien pinta-alat on kuvattu oikeassa suhteessa toisiinsa eikä pieni Eurooppa näyttäydy omana maanosanaan, vaan Euraasian niemimaana.

Turunen muistuttaa kirjassaan, että kaikki kartat vääristävät, toiset enemmän ja toiset vähemmän hja kaikki jollekulle edulliseen tai epäedulliseen suuntaan. Tarvitsemme erilaisia karttoja eri tarkoituksiin ja hahmotamme maailmaa kuvien kautta. Maailmankarttoja kannattaa uteliaasti ja epäluuloisesti, ja erityisesti periferiaan tavalla tai toisella sijoitetuilla on oikeus piirtää omat karttansa, esittää maailma toisin.