Riitta Konttinen: Taiteilijatoveruutta

Kannen kuvassa Helene Scherfberckin maalaama muotokuva ystävästään Ada Thilénistä, Nuori nainen koivujen alla (1891).

Riitta Konttinen: Taiteilijatoveruutta
Helene Schjerfbeck, Ada Thilén, Helena Westermarck ja Maria Wiik. 
Siltala 2014, 141 sivua.

Taidehistorioitsija Riitta Konttinen on jälleen julkaissut kiehtovan teoksen. Viime syksynä ilmestynyt Onnellista asua maalla tutustutti lukijat Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön, ja hiljattain julkaistu Taiteilijatoveruutta puolestaan kertoo neljän kultakauden naistaiteilijan työstä ja ystävyydestä. Helmikuussa luin Harriet Weckmannin Kynällä vai siveltimellä -elämäkerran Helena Westermarckista, Maria Wiikin työt ovat jääneet mieleen ja tiesin hänen olleen Schjerfbeckin ystävä, mutta Ada Thilénistä ja hänen taiteestaan minulla ei ollut mitään mielikuvaa. No, nyt on, sillä Konttisen kirjassa on runsas nelivärikuvitus. Ihastuin esimerkiksi Thilénin öljymaalaukseen Lukeva tyttö.

Schjerfbeck (1862-1946), Thilén (1852-1933), Westermarck (1857-1938) ja Wiik (1853-28) elivät ja tekivät taidetta aikana, jolloin tyttöjen ja naisten kouluttaminen, työurasta puhumattakaan, ei ollut itsestäänselvää. Yliopisto-opintoihin haikailevien harvalukuisten naisten piti hakea keisarilta "vapautusta sukupuolesta", eikä tuota vapautusta suinkaan aina myönnetty. Taidekoulutus oli kuitenkin yksi niistä harvoista aloista, joita ei oltu (keksitty!) kieltää naisilta. Piirustuskoulun ateljeet alkoivatkin Suomen taiteen kultakauden edellä täyttyä naispuolisista opiskelijoista, joskin monen lahjakkaankin naisen taiteilijanura yhä katkesi avioitumiseen ja perheen perustamiseen. Konttisen kuvaamat ystävykset pysyivät kaikki läpi elämänsä naimattomina, mutta heidän taiteilijantiensä ei ollut suinkaan vailla vaikeuksia ja esteitä. Kaikki ovet eivät olleet naisille avoimia edes boheemissa Pariisissa, ja henkilökohtaiset vaikeudet, kuten sairaudet ja köyhyys, piinasivat etenkin Schjerfbeckiä.

Taiteilijanaiset olivat lähtöisin helsinkiläisistä sivistyneistökodeista, ja perheen isän varhain menettäneitä Schjerfbeckejä lukuunottamatta he olivat kaikki myös hyvin toimeentulevia. He tutustuivat toisiinsa Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun antiikkiluokalla ja Adolf von Beckerin yksityisakatemiassa. He opiskelivat myöhemmin samaan aikaan myös muun muassa Pariisissa - toki harvemmin kaikki neljä olivat samassa paikassa ja välillä ystävyyden säikeet kulkivat vahvempina vaikkapa kahden tai kolmen ystävyksen välillä. Ystävyys kesti kuitenkin ajoittaiset keskinäisen kateuden puuskat, erilaiset elämäntilanteet ja pitkätkin etäisyydet, väillä lämmeten, välillä viileten.

Istuin tänään tulen ääressä ja ajattelin vanhoja aikoja, kun sinun kirjeesi tuli - kiitos siitä, ja saat nyt nähdä, että vastaan heti - kuka tietää milloin rauhallinen hetki jälleen tulee. Niin, on paljon mitä tiedät - ja paljon, mitä et tiedä. (Ote Helen Schjerfbeckin kirjeestä Ada Thilénille.)

Taiteilijatoveruutta on tiivistä, runsaasti tietoa, anekdootteja ja yksityiskohtia sisältävää tekstiä, jota runsas taide- ja valokuvakuvitus keventää. Naistaiteilijoiden ystävyys ja kunkin elämänkulku on kehys, jonka sisällä Konttinen kertoo paljon myös aikakauden aatteista, taidesuuntauksista ja ilmapiiristä. Siten Taiteilijatoveruutta on vaatimattoman kuuloista sivumääräänsä rikkaampi teos, joka herättää utelijaisuuden tietää ja nähdä lisää käymällä vaikka Sinebrykoffin taidemuseon Naisten matkassa -näyttelyssä.

Taiteilijatoveruutta on luettu myös Ilselässä.