Anu Kaipainen: Kun on rakastanut paljon

Anu Kaipainen: Kun on rakastanut paljon
Wsoy 1986, 136 sivua.

Tiesin että vaikka olin ruumiiltani aktiivinen ja virkeä, oli mieleni pohjalla vielä ahdistus kuin siellä olisi kyyristellyt eläin. Kirjoittamalla voisin kenties vapautua siitä nopeammin. Minun pitäisi paljon kelata muistojani ja sillä tavalla sekoittaa ne tavalliseen elämääni, kuin ei mitään ratkaisevaa olisi tapahtunutkaan. Olin ollut Osmon kanssa naimisissa kolmekymmentä pitkää ja antoisaa vuotta. Se yhdessäolo ei yhdestä kuolemasta piittaisi.

Minussa heräsi hiljattain halu lukea Anu Kaipaista, ja lainasin kirjastosta kirjailijan viimeiseksi jääneen romaanin Vihreiksi poltetut puut. Ennen kuin ehdin kirjan pariin, satuin huomaamaan kirjaston elämäkertahyllyssä Kaipaisen muistelmateoksen Kun on rakastanut paljon, ja siitä tulikin ensimmäinen Kaipaiselta lukemani teos.

Kun on rakastanut paljon on muistelmaksi toisaalta hyvin kaunokirjallinen, toisaalta ajoittain tyyliltään hyvinkin yksitotinen, lakoninen ja toteava. Alussa, eräänlaisessa johdantoluvussa, aikatasot ja asiat sekoittuvat unenomaisesti, ja tämä unenomainen "kehyskertomus", jossa Kaipainen kertoo elämästään nuoruudenrakkaudelleen Rafaelille, putkahtelee teksiin aika ajoin ja siihen palataan kirjan lopussa.

Varsinaiset muistelmat keskittyvät kuvaamaan Anu Kaipaisen ja Osmo Kaipaisen kolmekymmentä vuotta kestävää avioliittoa ja miehen yllättävän kuoleman aiheuttamaa surua. Kun on rakastanut paljon on eräänlainen parielämäkerta, jossa Kaipainen tekee selkoa kummankin uran etenemisestä (Osmo Kaipainen oli lääkäri ja kansanedustaja, Anu Kaipainen puolestaan toimi ensin äidinkielen lehtorina eri kouluissa mutta jäi vapaaksi kirjailijaksi muutama vuosi esikoisteoksensa jälkeen). Kaipainen muistelee politiikkaa ja järjestötoimintaa, työelämää ja perheen kasvua. Hän ei kuitenkaan juuri mene yksityiskohtiin tal erittele tapahtumien herättämiä tunteita. Rivien väleistä voi aistia kopukobtia ja onnenhetkiä.

Muutamat tapahtumat nousevat kuin kohokohdiksi tai vedenjakajiksi. Yksi dramaattisimmista ja merkitystyteisimmistä kohtauksista on Kaipaisen kuvaus siitä, kuinka hän oli kuolla vaikeaan keskenmenoon ja säikähti, että ei olekaan ehtinyt tulla kirjailijaksi. Pitkän ja vaikean toipumisaikansa kuluessa Kaipainen sitten kirjoittaa vahvasti omaelämäkerrallisen esikoisromaaninsa Utuiset neulat.

Minulle tuli Kaipaisen muistelmista vahvasti mieleen Märta Tikkasen teos Kaksi, jossa Tikkanen kuvaa avioliittoaan taiteilija Henrik Tikkasen kanssa. Molemmat naiset kirjoittavat paljon työstä ja luottamustoimista ja luovat vähäeleisin keinoin ajankuvaa, josta voi aistia kuvauksen kohteena olevan ajanjakson asenteita ja ilmapiiriä. Siinä missä Tikkanen kuvaa nimenomaan taiteilija-avioliittoa ristiriitoineen ja syvästä intohimosta ja rakkaudesta vihaan heittelehtivää tunnemyrskyä, Kaipainen luonnostelee kuvaa varsin harmonisesta aviliitosta, jossa kumpikin tuki toistaan tämän pyrkimyksissä. Osmo Kaipainen tuli vaimonsa luovaa työtä muun muassa lähtemällä lasten kanssa reissuun vaimon ollessa tulevan kirjan "synnytyspolttojen" kourissa (siinä missä Henrik Tikkanen lähti reissuun yksikseen), Anu Kaipainen puolestaan osallistui aktiivisesti miehensä eduskuntavaalikampanjaan.

Täytyy kuitenkin sanoa, että Märta Tikkasen kirjoitus- ja kerrontatyyl vetoaa minuun jollakin tapaa paremmin kuin Kaipaisen, vaikka molemmat kirjoittavat rohkeasti ja koskettavasti kipeistä aiheista. Kenties minuun tehoaa sittenkin lavea tyyli paremmin, vaikka olenkin luullut olevani tiiviin kerronnan ystävä. Tai ehkä syy siihen, että Kun on rakastanut paljon jätti minut kiinnostavista lähtökohdistaan huolimatta hieman viileäksi, on Kaipaisen tavassa jättää niin paljon kertomatta ja toisaalta kertoa sellaisia yksityiskohtia, jotka eivät niin kiinnosta. Kaipainen kuvailee useammankin romaaninsa juonta muutamalla lauseella, mutta kertoo kovin vähän siitä, miltä kirjoittaminen tuntui. Toisaalta Kaipainen osaa toisinaan tiivistää jonkin merkityksen todella taidokkaasti yhteen lauseeseen tai kielikuvaan. En tiedä, onko näiden muistelmien tyyli kovinkin tyypillistä Kaipaisen tavalle kirjoittaa, mutta jatkan tuotantoon tutustumista uteliain mielin.