Johanna ja Juha Tanska: Alussa oli puutarha

Johanna ja Juha Tanska: Alussa oli puutarha
Viisaus kasvaa maasta
Kirjapaja 2013, 174 sivua.

Hiirenkorvien hento tuoksu. Ja yhtäkkiä lapsuuden keväät siinä, monta kevättä, kaikki. Hajuaisti on yhteydessä ihmisen muistoihin välittömämmin kuin mikään muu aisti. Haistan hiirenkorvien kevättuoksun ja olen hetkessä se, joka joskus olin.

Alussa oli puutarha on viehättävä, samaa aikaa mieltä tyynnyttävä ja inspiroiva kirja, joka sopi erinomaisesti keväisen viikonlopun lukemistoksi. Kansilieve kertoo Johanna ja Juha Tanskan olevan Kotkassa pappeina toimiva aviopari, joka etsii "maan ja hiljaisuuden yhdistävää elämäntapaa". Kirjan kantavina ajatuksina ovat kristillinen hengellisyys ja ekologisuus: omaa pientä maapalaansa viljessään ja varjellessaan voi tuntea olevansa osa jotakin suurempaa: sukupolvien ketjua, luontoa kunnioittavien ihmisten verkostoa, luomakuntaa. Arkisen aherruksen lomassa voi hiljentyä kauniiden yksityiskohtien äärelle, keskittyä vain hengittämään.

Tämä kirja ei anna konkreettisia ohjeita taimien istuttamiseksi, rikkaruohojen kitkemiseksi tai pensaiden harventamiseksi. Sen sijaan Alussa oli puutarha opettaa katselemaan ja kuuntelemaan luontoa, toisia ihmisiä, itseään ja Jumalaa. Kirja rohkaisee luopumaan turhasta kiireestä ja täydellisyyden tavoittelusta sekä halusta hallita luontoa tai pakottaa kasveja ja istutuksia tiettyyn valmiiseen muottiin. Kirjan rakenne noudattaa jossain määrin vuodenkierron rytmiä ja tekstien sävy on mietiskelevä. Sitaatit kirjallisuudesta ja Raamatusta, erilaisten ihmisten tarinat ja kirjoittajien omat muistot rikastuttavat ja kehystävät tekstiä, jossa kuljetaan puutarhassa ja sunnitellaan tulevia askareita.

Kirjan kuvat ovat kauniita mutta eivät täydellisiä tai siloiteltuja. Joissakin kuvissa näkyy lapsia pienissä askareissa tai kuraleikeissä, eikä heitä ole puettu kuvauksellisesti villakangastakkeihin ja mekkoihin vaan tavallisiin välikausipukuihin, joissa on hyvä möyriä maassa. Kuvat ovat Tanskan perheen omasta ja heidän ystäviensä puutarhoista, pelloilta ja pihoilta, ja niissä näkyy hilseilevää maalia, villiintyneitä kukkapenkkejä, sumuisen harmaa pelto ja kesäkukkakorien koristama ruostunut pyöränrunko. Luonto ja kulttuuriympäristö voivat olla monin tavoin kauniita. Kirjan sanoma on, että "Älä naura rapistuneelle puutarhalle; se kasvaa pieniä aarteita" ja että unelmapuutarhan ei tarvitse olla sellainen, joka kelpaa esiteltäväksi lehtiin ja televisio-ohjelmiin – unelmapuutarha voi olla myös sellainen, joka opettaa minua sietämään paremmin keskeneräisyyttä, suhtautumaan virheisiin lempeämmin, vaalimaan omaan sisintäni epärehellisten unelmien ja ulkoisten paineiden keskellä, syleilemään kohtuullisuutta ja hellimään haavoittuneisuutta.

Kolmevuotias kylvää rukolan siemeniä ruukkuun, pienen pieniä, pikkuinen kämmen täynnä, sinne tänne mustaan multaan. Keskittyminen Hellävaraisuus. Äiti vielä lisää! Äiti vielä! Vuoden ikäinen kompastuu kuoppaisella pihanurmikolla, kiskaisee tupon ruohoa käteensä, katsoo, maistaa ja nauraa päin aurinkoa. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta. Heidän, jotka haluavat istuttaa tammikuussa tulppaanin sipuleita hankeen. Heidän, jotka eivät vielä tiedä, että etanat ovat inhottavia ja että vuohenputkestä pitää päästä eroon, ja että meidän pitäisi leikata nurmikko vähän useammin. He ovat yhtä eivätkä irrallaan, ja heidän on ilo ja läsnäolo ja kaikki aistit ja leikki.

Ilmassa on hienoista takatalven tuntua (lue: räntää), mutta toivotan siitä huolimatta kaikille rentouttavaa, suorittamisesta vapaata ja antoisaa puutarhakauden alkua!