Tove Jansson: Taikatalvi

Tove Jansson: Taikatalvi
Trollvinter, suom. Laila Järvinen.
Wsoy 2007 (24. painos, ensipainos 1958, 132 sivua)

Tuu-tikki hieroi kuonoaan mietti. - Katsos, on niin paljon väkeä, joka ei sovi kesään, kevääseen ja syksyyn, hän sanoi. Kaikki hieman arat ja kummalliset. Muutamat yöeläimet ja oliot, joita ei huolita mihinkään ja joihin kukaan ei usko. Ne pysyvät piilossa koko vuoden. Ja sitten kun on rauhallista ja valkeaa ja yöt tulivat pitkiksi ja kaikki ovat nukahtaneet talviuneen - silloin ne tulevat esille.

Muumipeikon elämä on ollut ikuista kesää, sillä muumien perinnäistapojen mukaisesti muumiperhe uinuu marraskuusta huhtikuuhun vatsa täynnä kuusenneulasia. Eräänä talvena Muumipeikko kuitenkin herää keskenkaiken eikä saa enää unta, kokee ensimmäistä kertaa lumen, näkee lumihevosen ja pakkasrouvan, ihmettelee näkymättömiä päästäisiä ja etsii arkaa esi-isäänsä tiskipöydän alta. Onneksi Muumipeikko tapaa myös Tuu-tikin ja Pikku Myyn sekä höpsön oravan, sillä hän kaipaa jotakuta joka ei olisi salaperäinen vaan aivan tavallinen.

Sanonta "hyvä kirja ei katso ikää" ei kyllä päde kaikkiin kirjoihin, mutta Tove Janssonin Muumi-romaaneihin määritelmä sopii. Muumilaakson marraskuu on itse asiassa enemmän aikuisten kirja kuin lasten, seikkailullinen Muumipeikko ja pyrstötähti sekä kesäinen Taikurin hattu taas sopivat paremmin lapsille. Muumipappa ja meri sekä Taikatalvi ovat melko pohdiskelevia ja hidastempoisia kirjoja, mutta niissä on myös paljon sadun taikaa ja pientä seikkailua, joten ne sopivat erityisen hyvin lasten ja aikuisten yhteisiin lukuhetkiin. (Kovin pienille tai vilkkaille viikareille ei ehkä kuitenkaan kannata näitä lukea, ja parhaiten Muumit soveltuvat iltasaduksi, kun lapset malttavat pysyä paikoillaan ja rauhoittua kuuntelemaan kuvailevaa kerrontaa.)

Aloin kaivata taas muumikirjoja (nimenomaan niitä pidempiä romaaneja, kuvakirjat Kuinkas sitten kävikään ja Kuka lohduttaisi Nyytiä on tullut luettua useamminkin, muiden tekijöiden jäljitelmät jätän nyt tämän jutun ulkopuolelle), kun niiden edellisestä lukukerrasta on jo yli pari vuotta. Mies luki muumikirjoja ääneen iltasaduksi muutama vuosi sitten (silloin esikoinenkin oli vasta noin viisivuotias). Luettua tulivat ainakin Vaarallinen juhannus, Taikurin hattu, Muumipappa ja meri, Muumipapan urotyöt, Muumipeikko ja pyrstötähti sekä Taikatalvi, joka sopii erityisesti viime viikkoina vallinneeseen kuurankauniiseen ja utuiseen sydäntalveen.

Mies lukee meillä yleensä iltasadun ja pitkien kirjojen lukeminen päivisin on hieman haastavaa, sillä vaikka jonain päivänä löytyy sopivan rauhallinen lukuhetki pidemmälle kirjalle esimerkiksi nuorimmaisen päiväunien aikana, ei samanlaista hetkeä välttämättä löydy seuraavana päivänä tai sitä seuraavana, eikä lastenromaanien lukemisessa ole kiva pitää kovin pitkiä taukoja. Taikatalven halusin kuitenkin lukea lapsille ääneen samalla kun itse uudelleenluen sen, ja oi sitä ääneen lukemisen ihanuutta! Janssonin kieli on kaunista, tarina salaperäinen ja täynnä hiljaista, vaivihkaista jännitystä. Ensimmäisellä lukukerralla luin kahdelle vanhimmalle lapselle (5 ja 7) Taikatalvea melkein ensimmäiset viisikymmentä sivua yhdeltä istumalta.

Mietin, tuntuuko Muumipeikon yksinäisyys koko muun perheen nukkuessa ja muumitalon ollessa "talviteloilla" lapsista ankealta ja pelottavalta, mutta ainakaan he eivät kommentoineet mitään. Taikatalvessa on kuitenkin perusturvallinen tunnelma, sillä vaikka Muumimamma nukkuu, hän on kuitenkin läsnä ja osaa joskus jopa unissaan vastata Muumipeikon kysymykseen. Romaanissa on sekä jännittäviä hetkiä, kun orava melkein paleltuu kuoliaaksi katsottuaan pakkasrouvaa silmiin, että hauskoja kohtia, kun Myy törmää Muumipeikkoon laskiessaan mäkeä muumien hopeisella perintötarjottimella. Jos tarjottimeen kiinnittäisi purjeen, sillä voisi ehkä viilettää pitkin meren jään pintaa...

Parhaissa lastenkirjoissa on sekä lasten että aikuisten taso. Taikatalvea kuunteleva lapsi varmaankin jännittää kohmettuneen oravan kohtaloa ja kenties samastuu muumipeikon yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukseen. Aikuinen näkee Muumipeikon määrittelevän identiteettinsä uudelleen, oppivan katsomaan maailmaa ja itseään uudelta kantilta ja on kenties lukenut romaanin omaelämäkerrallisista yhteyksistä - erään tulkinnan mukaan Taikatalvi kuvaa Toven oivallusta, että hän kuuluu ajan termin mukaan"kummitusten puolelle".

Taikatalvi on ihana kirja, jonka niin aikuinen kuin lapsikin haluaa kokea monta kertaa uudelleen, löytää uusia ykstyiskohtia ja Toven viisautta - ja ennen kaikkea uppoutua kirjan tunnelmaan. Talvea rakastaville kirja on tietenkin täydellinen, mutta kevät- ja kesäihmisillekin se tarjoaa lohtua, sillä jokainen talvi päättyy aikanaan:

Mutta Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä.

- Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä.

- Älä pane, sanoi Muumipeikko. Annan sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.