Päivi Alasalmi: Turhamainen aasi

Päivi Alasalmi: Turhamainen aasi. Satuja
Kuvittanut Riikka Jäntti.
Gummerus 2009, 120 sivua.

Ihastuin puolisentoista vuotta sitten Päivi Alasalmen kirjoittamaan ja Riikka Jäntin kuvittamaan satukokoelmaan Sinnikäs meripoika ja päätin etsiä luettavaksi samojen tekijöiden varhaisemman kirjan, Turhamaisen aasin. Nyt kirja löytyikin kirja-alesta ja pääsi "päiväsatukirjaksi", jota luin lapsille yhden tai useammankin sadun päivässä. Kokoelman sadut sopivatkin paremmin luettavaksi muuna ajankohtana kuin varsinaisena iltasatuna, sillä osa saduista on varsin pitkiä. Pituuden ja tiheän fontin vuoksi suosittelen kirjaa ennemmin aikuisen ääneen lukemaksi kuin pienen koululaisen itse luettavaksi, vaikka muuten alakoululaiset ja eskarilaiset ovat kirjalle otollisinta kohderyhmää.

Päivi Alasalmen satuja voi suositella niille, jotka etsivät hyvällä tavalla vanhanaikaisia, mutta kuitenkin perinnettä uudistavia satuja. Saduissa on samankaltaista kauneutta, vertauskuvallisuutta ja herkkyyttä kuin Enna Airikin ihanassa taidesatukirjassa Haavemaa, ja samanlaista viisautta käsitellä tunteita ja ongelmia kuin Sari Peltoniemen Gattonautti ja muita arkisatuja. Alasalmen sadut eivät, kuten eivät edellä mainitut toiset hienot kotimaiset, tyhjene yhdellä lukukerralla, vaan niissä on useita tasoja. Lapset ja aikuiset löytävät niistä varmasti erilaisia merkityksiä, ja samalla jotakin yhteistä: sadun lumon ja seikkailun jännityksen.

Alasalmi kirjoittaa kauniisti, kuvaillen laajasti ihania yksityiskohtia, kuten kukkia, ruokia ja vaatteita. Juuri kuvailu lisää satujen pituutta, vaikka juonet eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole kovin monipolvisia.

Monet saduista ovat voimaannuttavia tarinoita tyttöjen selviytymisestä, kasvamisesta ja unelmien toteutumisesta. Vaaleanpunaisesta kannestaan ja useista tyttösankarittaristaan huolimatta Turhamainen aasi ei kuitenkaan ole pelkästään tyttöjen kirja, vaan jännittävien satujen parissa viihtyvät varmasti yhtä lailla pojatkin. Poikasankareitakin tarinoista löytyy, esimerkiksi sadusta "Prinssi Verneri ja säälimätön lohikäärme".

Riikka Jäntin piirroskuvitus on klassisen kaunista, pienillä moderneilla yksityiskohdilla ja veikeillä ilmeillä ryyditettynä. Kuvat ovat muuten mustavalkoisia, mutta muutamaa yksityiskohtaa on korostettu värillä. Lukujen alkuja koristavat anfangit, suuret "kuvitetut" alkukirjaimet, mikä lisää kirjan viehättävää vanhahtavuutta.

Tyttäreni rakastivat eniten prinsessa- ja keijukaissatuja - esimerkiksi satua Hyvä haltijatar, jossa Marianna ihailee hauskoja, kauniita ja avuliaita haltiattaria ja huomaakin olevansa yksi heistä, ja satua Noiduttu kaappi, jossa oli prinsessa, ruusuja ja yksisarvisia. Oma suosikkini oli puolestaan satu "Hirviö ja palvelijatar", joka on eräänlainen vähän arkirealistisempi tulkinta perinteisestä Kaunotar ja hirviö -sadusta, ja joka varmasti avautuu aikuiselle vähän eri tavalla kuin lapselle. Sadussa Reinar ja Reetta, jotka ovat aikanaan olleet onnellinen nuori prinssi- ja prinsessapari, ovat muuttuneet rumiksi, puhumattomiksi ja epäkohteliaiksi toisiaan kohtaan:

Mykkäkoulu ei ole koulu puhekyvyttömille lapsille, vaan mykkäkouluun joutuvat aikuiset, jotka eivät halua puhua mitään toisilleen, vaikka osaisivatkin. He ovat siihen liian kiukkuisia. Ja kun kiukulle antaa vapaat kädet, pinna kiristyy, pultti irtoaa, vieteri katkeaa ja hälytyskello alkaa soida Mykkyyden noidan keittiössä. 


Turhamaisesta aasista on tykätty myös Kirjojen keskellä (ja Maijan suosikkisatu oli sama kuin minun!)