Väinö Linna: Musta rakkaus

Väinö Linna: Musta rakkaus
Wsoy 1986, 177 sivua.
(4. painos, ensi kerran ilmestynyt 1948)
Kirja on saatavilla e-kirjana ja pokkarina.

Hänen mieleensä ei tullut edes se, että koko kaupungilla ei ollut mitään syytä pohtia hänen asioitaan, koska sen asukkaista vain mitättömän pieni osa tunsi hänet ja siitä osasta tuskin monikaan välitti paljoakaan hänen asioistaan. 

Tekussa opiskelevan Paulin ja työmiehen tyttären Marjatan katseet kohtaavat Tampereen työläiskaupunginosassa, Amurissa. Nuoret ujostelevat ja rakastuvat, pelkäävät ja haaveilevat, tuntevat kumpikin salaa alemmuutta toistaan kohtaan, jakavat orpouden kokemuksen ja vaihtavat kihlat. Paulin sisällä kytevät kuitenkin synkät epäilykset, ja muutamat väärällä hetkellä lausutut sanat sysäävät Mustan rakkauden pariskunnan raiteelle, jonka päässä ei odotakaan avioliitto, edes onneton sellainen. Väinö Linnan toista julkaistua teosta voisi ehkä parhaiten luonnehtia pienoisromaaniksi - paitsi että se on suhteellisen lyhyt, se keskittyy yhteen suoraviivaisesti etenevään tarinaan eikä kasvata mitään romaanimaisia rönsyjä ympärilleen.

Tarina tuhoavasta rakkaudesta on kerrottu lukuisia kertoja, eikä Mustan rakkauden juonessa ole mitään omaperäistä - itse asiassa Marjatan kohtalo sai minut huokaamaan, että "ai taas keuhkokuume". Kirja on kuin klassinen tragedia, jossa yleisö tietää alusta asti, että hullusti tulee käymään. Linna kuvaa kuitenkin todella terävästi henkilöidensä, etenkin Paulin, mielenliikkeitä. Myös Marjatan isää, yksinkertaista mutta sympaattista työmiestä, Linna kuvaa taitavin vedoin. Hän tavoittaa jotakin olennaista kuvaamiensa ihmisten sisimmästä, ja siksi kirja ei ole vanhentunut, vaikka yhteiskunta ja yleiset moraalikäsitykset ovatkin muuttuneet.

Setä piti Paulia hieman hulluna, sillä hän ei tiennyt muuta nimitystä tämän omituiselle sulkeutuneelle synkkyydelle. No, nykyään sanottaisiin, että Pauli on jo ennen Marjatan tapaamista masentunut ja että neuroottisuus on hänellä hallitseva persoonallisuuden piirre. Pauli havahtuu jatkuvasti omaan mielettömyyteensä, mutta selkeät ajatukset sumenevat pian mustiin tunteisiin. Kun tulevaisuudennäkymät ovat varsin vaatimattomat  - muutama vuosi epäsopivan alan opiskelua kitsaan avustuksen turvin ja sen jälkeen työntekoa ja lainan lyhentämistä - ei ole ihme, jos Pauli turhautuu. Olennaista kuitenkin on, että Paulin käytöstä ei voi selittää "pahuudella" tai "hulluudella", vaan hän on tavallinen ihminen - joskin omissa tuskissaan itsekkäästi vellova ja äkkipikainen luonne - joka etsiessään onneaan astuu harhaan, kohtalokkaan monta kertaa.

Entä sitten Marjatta? Väinö Linnaa ei ole erityisemmin kiitetty naiskuvistaan, ja joitakin aikansa eläneitä asenteita on luettavissa myös Mustan rakkauden kertojan kuvauksesta: Epätoivo pakotti hänet turvautumaan siihen, naisen voimakkaimpaan aseeseen, ja vaikka Pauli yhä jätti vastaamatta hänen hyväilyynsä, antoi hän sen kuitenkin tapahtua. Viattomuudestaan ja pienestä elämänpiiristään huolimatta Marjatta ei ole kuitenkaan sinisilmäinen, vaan vaistoaa herkästi Paulin voimakkaasti ailahtelevia mielialoja ja kykenee aavistamaan, että suunnitellun avioliiton onni tulisi olemaan hataralla pohjalla.

Kuva Edvin Laineen elokuvasta Musta rakkaus (1957), pääosissa Eeva-Kaarina Volanen ja Jussi Jurkka.

Mustan rakkauden on lukenut myös Jenni vanhassa K-blogissaan, jossa kiinnostavasti verrataan teosta Ian McEwanin romaaniin Rannalla.