Kirsti Kuronen: Omenapuu laulaa
Nuortenromaani.
Karisto 2012. 276 s.
Omenapuu laulaa kertoo kolmen nuoren, Katrin, Riikan ja Eliaksen itsenäistymisestä ja unelmista. Juuri ylioppilaaksi valmistunut Katri tuskailee äitinsä ylihuolehtivaisuutta, paras ystävä Riikka taas toivoo, että joku taas tekisi lämmintä kaurapuuroa voisilmällä - isä on symppis, mutta ei mikään mahtava kokki, ja äiti on muuttanut pois ja asuu nykyään "Ihmemies-Jarinsa" kanssa. Isä antaa Riikalle vapautta, mutta mustasukkainen poikaystävä vahtii jatkuvasti tekemisiä. Riikka on pettynyt, kun Sibelius-Akatemian ovet eivät auenneet ensiyrittämällä, Katri puolestaan aikoo pitää välivuoden ja pohtia, mikä olisi hänen juttunsa.
Matkalla Provinssirockiin tytöt kohtaavat kaksi mukavaa poikaa, Tanun ja Eliaksen, ja festarit muuttuvat lennossa mökkiviikonloppuun nuorisoporukassa. Parikymppinen Elias haaveilee runokokoelman julkaisemisesta, mutta kokee tukehtuvansa menestyneen runoilijaäitinsä vähättelevän asenteen alle. Katrin ja Eliaksen välille syntyy yhteys: Olen varma, ettei yksikään otus voi olla yhtä luotettava kuin delfiiniä puhuva tähtisolutyttö. Jos nyt kertoisin. Nyt.
Katri, Riikka ja Elias vuorottelevat minäkertojina, pari kertaa ääneen pääsee myös joku nuorten kavereista. Kuronen kuvaa kesäiltaa ja yötä niin elävästi, että saatoin melkein maistaa grillatun kalan ja nähdä usvan järven yllä. Tarinaan tulee tummempia sävyjä, kun nuoret huomaavat Eliaksen kadonneen yön aikana. Tyttöjen elämä kuitenkin jatkuu; Katri pääsee haaveilemalleen Lontoon-matkalle ja Riikka selvittää välejään poikaystävänsä kanssa.
Pidin Kurosen kielellä leikittelevästä kerronnasta, kiireettömästi mutta varmasti etenevistä tapahtumista. Pidin myös tarinan sävystä ja tunnelmasta: nuorilla on omat kasvukipunsa ja haasteensa, mutta pohjimmiltaan elämä kantaa heitä. Paikoin tuntui hassulta, kun muutamaan (lähinnä Eliakseen liittyvään) kipukohtaan viitattiin lyhyesti, mutta aiheeseen ei ikänä palattu. Toisaalta on hyvä, että kaikkea ei selitetä puhki, pienetkin viittaukset auttavat ymmärtämään henkilöiden sielunmaisemaa ja motiiveja.
Kaunis ja herkkä kansi on Laura Valojärven käsialaa. Kantta ja kirjan kaunista nimeä on osittain kiittäminen siitä, että halusin lukea kirjan, ja niiden herättämät odotukset täyttyivät. Omenapuu laulaa on herkkä mutta maustettu myös huumorin pilkkellä, kevytlukuinen mutta myös syvempiä teemoja sivuava.
Kirsti Kuronen on kirjoittanut lukuisia nuortenkirjoja sekä runokokoelman Likkojen lipas. Tyttöromaani Piruettiystävyys (Karisto 2010) voitti viime vuonna Topelius-palkinnon (lue kirjasta arvio Saran kirjat -blogista).
Maria, palaan tähän sitten kun olen ensin lukenut. Muistuta ellen muista! Jos siis viitsit...;-)
VastaaPoistaMainiota, Leena, että sinäkin teet tämän! Paitsi että tämä on itsessään hieno kirja, on hyvä, että nuortenkirjatkin saavat näkyvyyttä blogeissa. Tulen sitten kommentoimaan ja muistuttamaan ;).
VastaaPoistaHei Maria oli kiva lukea tästä! Luen kirjan myös, mutta vähän myöhemmin. Kiitos linkityksestä! Minäkin yritän muistuttaa Leenaa :)
VastaaPoistaSara, nautit varmasti tästä kirjasta! Minua alkoi puolestaan kovasti kiinnostaa tuo Piruettiystävyys, ja se onkin meidän lähikirjastossa, tosin lainassa, mutta eiköhän se pian palaudu tai sitten laitan varauksen :).
VastaaPoistaKiitos mielenkiintoisesta kirjaesittelystä! En välttämättä itse tähän palaa, mutta on todella hyvä tietää tarkemmin, millaisia kirjoja kotimaisilta kirjailijoilta tänäkin vuonna ilmestyy. Niin osaa suositella eteenpäin:) Piruettiystävyyttä suosittelen!
VastaaPoistaOle hyvä, Sonja! Tätä voi tosiaan vilpittömästi suositella nuorille/nuortenkirjaa etsivälle vanhemmalle/mummille/kummille. Vaikea tosin määritellä, minkä ikäisille kirja sopisi parhaiten, mutta sanoisinko 14-17 -vuotiaille? Kirjassa ei ole mitään sellaisia rankkoja juttuja, etteivätkö aika nuoretkin voisi tätä lukea, vaikka päähenkilöt ovatkin 18-20v. (Ehkä vähän enemmän tyttöjen kirja.)
VastaaPoistaMulla on tää varauksessa kirjastosta, mielenkiinnolla odotan. :)
VastaaPoistaKiva kuulla, Jossu :).
VastaaPoistaNo onpas pöljää kommentoida omasta opuksesta kirjoitettua arviota, mutta ihan pakko:
VastaaPoistaOlen aina kokovartalopaniikissa, kun odotan kirjaa painosta. Ja saletti siitä, että tuli tehtyä emämunaus. Voihan painokoneet pysäyttää, voihan? Joskus pelottaa niin, että alan toivoa, ettei kukaan ikimaailmassa lukisi kirjaa.
Kun kustannustoimittaja lähetti aamulla linkin tästä arvostelusta, en ollut saanut vielä tekijänkappaleita. Mitä, mitä, mitä! Olet jo lukenut tarinan, joka on tähän saakka ollut vain minun ja kustannustoimittajan välinen salaisuus. Täristen ja hikoillen aloin lukea arvostelua, pidätellen sana sanalta, kunnes lopulta huojentava hulahdus kulki päästä varpaisiin.
Tajusin, miten VALTAVA merkitys onkaan ensimmäisellä ulkopuolisella palautteella! Nyt on ihan sama, mitä muut sanovat, tai sanovatko mitään. Tämä kantaa ääriin. Kiitos.
Sain tekijänkappaleet päivällä ja panin blogiin tunnelmia:
http://grafomania.wordpress.com/
kirsti k, kiitos kommentista! Yllättävää kuulla, että paljon julkaissut ja palkittukin kirjailija jännittää niin paljon uuden kirjan vastaanottoa, mutta toisaalta hyvin ymmärrettävää - ainahan se uusin kirja on oma tapauksensa.
VastaaPoistaKaristolla on selvästi nopea arvostelukappaletoimitus; sain kirjan keskiviikkona!
Ihan mieletön kansi! Minäkin taidan postauksesi innoittamana lukea tämän :)
VastaaPoistaNiinpä, Ahmu! Tykkäsin Valojärven kuvituksesta kovasti myös Suomen lasten linnakirjassa. Ja kiva että luet tämän, sinulla onkin kivasti nuortenkirjojakin esillä blogissasi.
VastaaPoistaKirjan nimi ja kaunis kansi kyllä houkuttelevat. Kiitos siis kirjavinkistä! :)
VastaaPoistaOle hyvä, Katri :).
VastaaPoista