P.D. James: Murhaajan mieli

P. D. James: Murhaajan mieli
Alkuteos A Mind to Murder, 1964.
Suom. Jaakko Kankaanpää.
Otava 2011. 271 sivua.

P. D. Jamesin vastikään suomennettu, alunperin jo vuonna 1964 julkaistu Dalgliesh-dekkari Murhaajan mieli on perinteinen "suljetun huoneen" dekkari, jossa epäiltyjen määrä on rajallinen ja murha koskettaa tiivistä yhteisöä. Murhaajan mielessä tämä yhteisö on yksityinen psykiatrinen klinikka, jonka hallintopäällikkö löydetään kellarista julmasti murhattuna. Monellakin tämän naisen työtoverilla tuntuu olevan jonkinlainen motiivi murhaan, mutta surman kylmäverinen, harkittu tekotapa viittaa siihen, että murhaajalla on täytynyt olla tietynlaista "kanttia". Dalgliesh joutuu siis miettimään, kenellä Steenin klinikan työntekijöistä on murhaajan mieli. 


Kuten Jamesin Dalgliesh-dekkarit poikkeuksetta, tämäkin oli minulle suuri lukunautinto. Alle kolmesataasivuinen kirja tuntui liian lyhyeltä. Paitsi että olisin halunnut hyvän ja jännittävän kirjan jatkuvan, myös kirjan runsas henkilögalleria olisi kaivannut laveampaa käsittelyä. Tapahtumat lähtivät kyllä sujuvasti ja tiiviisti käyntiin, sillä murha tapahtuu jo aivan ensi sivuilla. Myöhemmin kuvaillaan Dalglieshin ja hänen alaisensa etsivä Martinin työskentelyä: epäiltyjen kuulustelua, klinikan tiloihin tutustumista ja tietojen hankintaa. Pääpaino on kuitenkin kiinnostavasti epäiltyjen psykologisessa kuvaamisessa: miten he ottavat murhauutisen vastaan, miten he käyttäytyvät, mitä he tekevät mentyään kotiin kuulustelujen jälkeen ja niin edelleen.

Jo luettuani äskettäin toisen varhaisen, viime vuonna suomennetun Dalgliesh-dekkarin Todistajan kuolema, pohdin P. D. Jamesin alkupään tuotannon ja myöhempien dekkareiden eroja. Murhaajan mieli on vielä aiemmin julkaistu, järjestyksessä toinen Dalgliesh-dekkari, ja siitä käy vieläkin selvemmin ilmi, että James on aloittanut uransa hyvinkin erityyppisillä rikosromaaneilla kuin viime vuosien psykologiset, yhteiskunnalliset ja hyvin laveat teokset. Murhaajan mieli muistuttaa todella paljon Agatha Christien dekkareita: henkilögalleriaan kuuluu hieman hupakkomainen nuori tyttö, joka löytää ruumiin ja joutuu viattomuutensa vuoksi vaaraan (Christiellä tämä hahmo on yleensä sisäkkö, Jamesilla jonkinlainen sihteeri tai apulainen), ja kirjan loppupuolella lukijaa hämätään perusteellisesti. Murhaajan mielen loppuratkaisu on itse asiassa melko keinotekoinen ja liiankin ovela, mutta kuten sanottu, yllätti ainakin minut täysin.

Muistan lukeneeni monia Dalgliesh-romaaneja, kuten Oikeus on sokea, Usko ja epäilys sekä Majakka niin, että kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä, mutta nämä kaksi viimeksi lukemaani eivät minua pelottaneet. Myöhemmissä James-dekkareissa kaava tuntuu olevan, että uhreja tulee ainakin kaksi ellei kolme, ja murhaaja on todella raaka, kylmäverinen ja uhkaa loppurytinöissä viedä myös Dalglieshin tai hänen myöhemmin kuvioihin tulevan alaisensa Kate Miskinin hengen. Murhaajan mielessä sen sijaan on mukana jopa ripaus komiikkaa, ja vaikka jännitys toki tiivistyy loppua kohden, uskalsin hyvin lukea kirjan loppuun keskellä yötä syrjäisellä mökillä, muiden jo nukkuessa.

Suosittelen niille, jotka eivät vielä ole P. D. Jamesia lukeneet, aloittamaan näistä varhaisista dekkareista, joista Wsoy on aiemmin suomentanut kirjat Sally rukka, kultatukka, Rikoskirjailijan kuolema ja Dalgliesh ja kuolema, sekä Otava hiljattain tämän Murhaajan mielen ja Todistajan kuoleman. Nämä tiiviit, varsin perinteiset arvoitusdekkarit ovat kuin pehmeä lasku Jamesin tyyliin, joka käy myöhemmin synkemmäksi, yhteiskunnallisesti tiedostavammaksi ja laveammaksi. Itse pidän molemmista - harmi vain, että nyt olen lukenut kaikki Dalglies-dekkarit paitsi vielä suomentamattomat Shroud for Nightingale.