Hannu Mäkelä: Muistan. Elämän oppivuodet

Hannu Mäkelä: Muistan. Elämän oppivuodet
Tammi 2014, 354 sivua.

Minä lähtisin kirjoittamaan, ottaisin koneen, tekisin kolmannen romaanin, saisin siitä taas rahaa, pääsisin jälleen yhden askeleen eteenpäin. Olen kahdella romaanillani pyrkinyt Suomen Kirjailijaliiton jäseneksi ja minut on jopa otettu; sen kunniaksi olen käynyt kahdessa kokouksessa, jopa äänestänyt liitolle uutta puheenjohtajaa ja hallitusta. Minä olen kirjailija, yritän vakuuttaa itselleni, mutta tajuan selvääkin selvemmin, etten vielä ole mitään, pelkkä lapsekas varjo kokouksessa olevien oikeiden kirjailijoiden joukossa.

Hannu Mäkelän muistelmat ovat edenneet kolmanteen osaansa; Lapsuuden ja Nuoruuden jälkeen koittavat Elämän oppivuodet. Tämä uusin, Mäkelän ylioppilastutkinnon jälkeisistä vuosista 1960-luvun alkupuolella kertova kirja oli minulle ehkä tähänastisen Muistan-sarjan antoisin lukukokemus, sillä rakastan lukea kirjailijaelämästä ja (lähi)historian suomalaisista kirjailijapiireistä. Elämän oppivuosien sivuilla vilahtavat muun muassa Tuomas Anhava, joka ateljeekriitikoi Mäkelän ensimmäiset romaanit ja suostutteli julkaisemaan ne Otavalla, runoilija Lassi Nummi, joka Kirjailijaliiton kokouksessa "yrittää sovitella eri näkemyksiä erinomaisin sanankääntein ja päästä silti omaan päämääräänsä tällä väsytystaktiikalla" sekä Paavo Haavikko, joka pestaa Mäkelän kustantamoon töihin.

Mäkelä käy läpi samankaltaisia initiaatioriittejä aikuisuuteen kuin nuoret miehet tänäkin päivänä: hän ilmoittautuu varusmiespalvelukseen eli "sotaväkeen", hapuilee seurustelusuhteissa, matkustelee ulkomailla ("Pariisi, taiteen ja vapauden pääkaupunki"), aloittelee opettajanuraa iltaoppikoulun leivissä ja pyrkii määrätietoisesti mutta sisimmässään epäröiden kohti unelmaansa. Kuusikymmentäluvulla moni asia oli kuitenkin toisin kuin nykyään, ja Mäkelän tapa muistella ja kertoa on niin autenttinen, että on kuin näkisi silmiensä edessä vuosikymmentten  takaisen Helsingin ja sen kirjallisen maailman ennen suuria myllerryksiä, joiden jäljiltä niiin kustanntamojen, , kirjailijoiden kuin lukemisenkin asema kuulttuurissa  on  muuttunut. Myös Mäkelän ensiaskeleet työ- ja kirjailijanelämään vaikuttavat vaikuttavat nykyisiä kuvioita helpommilta ja suoraviivaisilta. Ei feelancer-kausia, ei pätkätöitä, ei pienipalkkaista opiskelijaharjoittelua - Mäkelä lukee ja arvioi pinkan kustantamoon tarjottuja käsikirjoituksia ja työpaikka on hänen.

Ajankuvan lisäksi toinen viehättävä piirre Mäkelän kerronnassa on retrospektiivisyys. Mäkelä on läsnä sekä muistoissaan että kerronnan hetkessä, "muistelee tulevaa" ja suhtautuu isällisen lempeästi nuoreen, innokkaaseen ja kokemattomaan itseensä. Vaikka Mäkelä muistelee pääasiassa elämänsä "suuria linjoja" merkittävine etappeineen ja kohtaamisineen, on tarinointi arkista ja erilaisten mielenliikahdusten kuvaaminen tuo sympaattista lämpöä Hannu Mäkelä -nimiseen nuoreen päähenkilöön.