lauantai 9. elokuuta 2014

Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma


Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
The Balzing World, suom. Kristiina Rikman.
Otava 2014, 426 sivua.

Hän piti ajatuksesta tehdä pikku kupru, mutta minun ideani olivat vanhanaikaisia, ne olivat hänestä vähän kesyjä. Mehän elämme postfeminististä sukupuolivapauden ja transseksuaalisuuden aikaa. Ketä kiinnostaa kumpi kukakin on? Nykyään on paljon naistaiteilijoita. Missä muka taistellaan?

Ei, minä sanoin hänelle, kyse on enemmästä kuin sukupuolesta. Tämä on koe, minä teen kokonaisen tarinan. Kaksi on jo tehty, yksi jäljellä. Ja sitten minä vetäydyn leikistä. Me löydämme projektin, minä sanoin. Eikö hänen näyttelynsä
Glamourin arkisuus ollutkin keskittynyt enimmäkseen naisten kasvoihin ja vartaloihin? Tottahan hän tiesi, että naisilla on miehille tuntemattomia paineita. Minä olin kärsinyt kauneuskulttuurin julmuuksista. Minä tiesin mistä puhuin.

Ihastuin Siri Hustvedtin ensimmäiseen suomennettuun romaaniin Kaikki mitä rakastin (pidin enemmän hidastempoisesta, taiteilijoiden ja tutkijoiden työtä ja ihmissuhteita kartoittavasta alkuosasta kuin traagisia käänteitä ja rankkoja teemoja esittelevästä loppupuoliskosta; jotkut ovat kokeneet juuri toisin päin). Amerikkalaisesta elegiasta pidin tavallaan vieläkin enemmän, vaikka siitä puuttui se ihana piehtaroiminen taideteosten katselemisessa ja tulkitsemisessa, joka teki KMR-romaanista niin kiehtovan. Amerikkalaisessa elegiassa oli kuitenkin haikeaa nostalgiaa, sukupolvien ketjua ja tragedian jälkeen nousevaa toivoa. Lumous oli melko keskinkertainen lukukokemus, mutta jotain mystistä viehätysvoimaa siinäkin oli. Kesä ilman miehiä oli kovasti odotettu, mutta vähän pettymys, etäiseksi jäävä lukukokemus, vaikka paljon kiinnostavaa siinäkin oli. Omaelämäkerrallisuudesta ammentava tietokirja Vapiseva nainen odottaa vielä hyllyssä vuoroaan.

Entä tämä Hustvedtin uusin romaani, jonka pitkän linjan kääntäjä, taitava Kristiina Rikman on suomentanut heti tuoreeltaan käsikirjoituksesta? Säihkyvä maailma kuulosti lähtökohtaisesti juuri sellaiselta kirjalta, jossa on lähes kaikki mitä rakastan, nimittäin taidemaailmaa (Hustvedt kuvaa taitavasti niin taiteilijoita ja intellektuelleja kuin todellisia ja kuviteltuja taideteoksiakin), vallitsevien rakenteiden kyseenalaistamista, ihmissuhteita ja eräänlainen arvoitusjuoni, jossa ei jäljitetä kadonnutta arvomaalausta vaan taiteilijan "todellista minää" tai identiteettiä. 

Alkuasetelma – edesmennyt taiteilija Harriet Burden, joka on elinaikanaan pitänyt näyttelyitä kolmen eri "miestaiteilijan" identiteetillä – toi mieleen kaksikin Carol Shieldsin romaania, Ellein (josta pidin paljon) ja Kaiken keskellä Mary Swanin (joka oli minulle Shields-asteikolla pettymys, mutta jossa oli paljon kiinnostavaa). Ellei-romaanissa keski-ikäinen naiskirjailija punnitsee (mies)kriitikoilta saamaansa vähättelevää vastaanottoa. Kaiken keskellä Mary Swan taas kuvaa edesmenneen maatilanemännän jälkeenjääneistä kirjoituksista nousevaa myrskyä ja tätä kirjallista perintöä ja myyttistä "kirjailijahahmoa" eri intresseillä lähestyvää tutkijajoukkoa, joka kokoontuu seminaariin aihetta ruotimaan. Viimeksi mainitussa on tyylinkin tasolla jonkin verran yhteistä
Hustvedtin Säihkyvän maailman  kanssa: se on ironinen, parodinen ja esittää henkilöhahmonsa varsin raadollisessa valossa.

Tuo tyylilaji ehkä eniten vaikutti siihen, että lukumatkani Säihkyvässä maailmassa sujui vähän takellellen eikä kirja noussut Hustvedt-suosikkieni joukkoon. En häiriintynyt tekstilajien vaihdoksista enkä alaviitteistä, en teoreettisuudesta enkä vahvasta poliittisuudesta (vaikka kyllä ne, kuten runsas henkilögalleria, myös uuvuttivat), mutta olen romaaninlukijana siinämäärin huumorintajuton ja vakavahenkisyyden ystävä, että en juuri lämpene parodialle ja karnevalisoinnille. Olisin halunnut eläytyä ja samastua enemmän, mutta ei tämä huono lukukokemus ollut. Säihkyvä maailma ei oikeastaan heilauttanut lukijasuhdettani Siri Hustvedtiin mihinkään suuntaan: hän on yhä kirjailija, jonka uutudet panen aina merkille, mutta jonka romaanit eivät yleensä ole minulle täysosumia.


Muissa blogeissa sanottua: Reader, why did I marry him?, MaailmankirjatLumiomena, Ilselä, Leena Lumi, Kirjava kammari, Sininen keskitie, Lukuisa, Kirjoituksia,

Kannattaa kuunnella myös Ylen Viikon kirja, jossa Säihkyvän maailman suomentaja Kristiina Rikman ja toimittaja Nadja Nowak keskustelevat kirjasta.

9 kommenttia:

  1. Luin Säihkyvän maailman tällä viikolla ja se oli jonkinlainen pettymys. Hustvedtin kohdalla on käynyt niin, että jokainen teos (romaani siis) on ollut vähän edellistä heikompi, Kesä ilman miehiä on siitä välistä lukematta. Tässä nimenomaan alaviitteet ja teoreettiset pohdinnat tekivät se, etten jaksanut keskittyä. Välillä oli toki monia kiinnostavia pätkiä, varsinkin taidenäyttelyihin liittyvät osuudet olivat hyviä, mutta liikaa oli sellaista mistä tuli lukiessa "mä en tajua tästä mitään" - olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henna, et ilmeisesti sitten kuitenkaan blogannut tästä? Olisi hauska lukea mietteitäsi Säihkyvästä maailmasta pidemmästikin! Tarkoitatko muuten tuolla Hustvedtin romaanien "jokainen vähän edellistä heikompi" -järjestyksellä teosten alkuperäistä ilmestymisjärjestystä vai suomennosten julkaisujärjestystä? Tuohon jälkimmäiseen voisin melkein yhtyä, tosin nostan tokana suomennetun Amerikkalaisen elegian ekana suomennetun KMR:n edelle, ja samoin Säihkyvä maailma kaikessa mutkikkuudessaan ja ajoittaisessa puuduttavuudessaan ylittää mennen tullen Kesän ilman miehiä (jota et siis ollut lukenut, eikä ehkä ole niin kiire lukeakaan :) )

      Poista
  2. En mitenkään erityisesti pidä Siri Hustvedtistä, mutta tästä teoksesta pidin ihan valtavasti ja tämä kilvoittelee ykkössijasta tänä vuonna lukemieni teosten joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, analyysisi Säihkyvästä maailmasta blogissasi on aivan upea, ja täytyy myöntää, että sain kirjasta enemmän irti ("jälkikäteen") luettuani sen. On myös totta mitä sanot postauksessasi, että Säihkyvä maailma ei vastaa odotuksiin "hustvedtilaisesta romaanista", eli siitä, että kaikki kirjailijan oppineisuus ja äly olisi kiedottu juonivetoisen ja tunteisiin vetoavan romaanin pakettiin kuten KMR.

      Poista
  3. Minullekin tämä kirja oli Hustvedtilta positiivinen tutustumine. Aiemmat lukukokemukset ovat olleet ihan ok. Mutta tämä kirja jää ehkä paremmin mieleen. Hauska kun muistit tuon Ellein, Shieldsiä pitäisi kyllä lukea joskus uudestaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, vaikka olen vannoutunut Shields-fani, en ole vieläkään lukenut häneltä kaikkia romaaneja, ainakin Kivipäiväkirjojen ja Larryn juhlien kohdalla on aukko sivistyksessä. Ellei on melkeimpä suosikkini :) Mitä Hustvedtiin tulee, niin tykkäsin KMR-romaanista ja Amerikkalaisesta elegiasta enemmän kuin tästä, mutta kyllä Säihkyvä maailma ravisutteli ajatatuksia ihan eri tavalla kuin jotenkin pliisuksi lukukokemukseksi (minulle) jäänyt Kesä ilman miehiä.

      Poista
  4. Minä en ole saanut makua tähän kirjailijaan. Omistan varmaan kaikki suomennetut. Lukeehan ne, mutta siihen jää pitäminen. Carol Shields on suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, Shields on minunkin suosikkini ja tuntuu monin verroin "läheisemmältä" kirjailijalta kuin Hustvedt. Tähän mennessä Kaikki mitä rakastin ja Amerikkalainen elegia ovat olleet Hustvedtin romaanien joukossa sellaisia, jotka ovat jääneet elämään mieleen, muut ovat olleet minulle enemmän juuri sellaisia "lukeehan ne, mutta" -osastoa.

      Poista
  5. Mä olen lukenut vain yhden Hustvedtin, mutta se ei oikein säväyttänyt. Olenkin nyt lukuajan puutteessa hieman kiertänyt kaukaa hänen kirjansa... Kesä ilman miehiä minulla kyllä ainakin olisi hyllyssä. Mutta Shieldsiä rrrrrakastan!!

    VastaaPoista