perjantai 7. helmikuuta 2014

Henry David Thoreau: Kävelemisen taito


Henry David Thoreau: Kävelemisen taito
Amerikkalainen alkuteksti "Walking" ilmestyi
The Atlantic Monthlyn kesäkuun 1862 numerossa.
(Teoksen on aiemmin julkaissut suomeksi
kustannusosakeyhtiö Jack-in-the-Box 1997)
Basam Books 2013, 77 sivua.

Voin vaivatta kävellä kymmenen, viisitoista, kaksikymmentä tai kuinka monta mailia tahansa. Aloitan kotioveltani kulkematta yhdenkään talon ohi, ylittämättä tietä muualla kuin siellä missä kettu ja minkki sen tekevät: ensin joen sitten puron reunaa, minkä jälkeen tulevat niitty ja metsänlaita.

Henry David Thoreaun (1817–1882) klassikon aseman saavuttanut Elämää metsässä ja vähän tuntemattomammaksi jäänyt Vaellus vuorelle ja muita esseitä ovat nautittavaa luettavaa, jonka parissa voi rentoutua ja rauhoittua, pohdiskella ja inspiroitua. Samalla tavoin toimii tämä lyhyempi teos, Kävelemisen taito, essee joka on ilmestynyt alunperin pian Thoreaun kuoleman jälkeen amerikkalaisessa aikakausijulkaisussa. Nimensä mukaisesti Thoreau esittelee tässä esseessä lempipuuhaansa, kävelyä luonnossa ilman varsinaista päämäärää. Kuten tunnettua, kävellessä ajatuskin kulkee paremmin, ja Thoreau tulee kävelynsä lomassa kertoneeksi näkemyksiään niin Englannin kirjallisuudesta ("Se on oleellisesti kesyä ja kultivoitunutta kirjallisuutta" jonka "erämaa on viheriöivä metsä ja villi-ihminen joku Robin Hood") sekä siitä, millainen maaperä on sopiva "kasvualusta" runoilijoille ja filosofeille.

Thoreau samoilee Uuden Englannin Massachusettsissa, metsissä, vainioilla ja kukkuloilla. Hän ei kävele saadakseen liikuntaa, vaan etsiäkseen "elämän lähteitä", saadakseen ajatuksiinsa "tuulta ja aurinkoa". Samalla hän tarkkailee lintujen ja eläinten puuhia, vuodenaikojen vaihtelua ja satunnaisesti kohtaamiaan ihmisiä.

Henry David Thoreau ihannoi kaikkea villiä: villiä luontoa, eläimiä ja ihmisiä. Luontofilosofi toivoisi aitauksiin suljetun nautakarjan ja itsensä sisätiloihin istumaan ja askaroimaan sitoneiden ihmisten nousevan kapinaan. Tilustensa rajoja tarkistava maanomistaja herättää Thoreaussa huvittunutta ylenkatsetta; itse hän kulkee mieluiten mailla, joita kukaan ei ole vielä kesyttänyt omakseen eikä juuri astele teitä pitkin vaan etsii omat reittinsä ja polkunsa metsistä. Järjestyneen yhteiskunnan, politiikan ja arkiset velvollisuudet filosofi jättää mielellään taakseen lähtiessään kävelylle pohtimaan alkuperäiskansojen viisasta luontosuhdetta. Kuitenkin Thoreaun katsantokanta on hyvin amerikkalainen ja hänen käsityksensä eri kansoista ja kulttuureista hyvin stereotyyppisiä. Yhdysvallat edustaa hänelle edistystä ja tulevaisuutta, Eurooppa menneistyyttä ja rappeutuneisuutta, vaikka Vanhan maailman mytologioista voikin ammentaa viisautta. Nämä käsitykset ulottuvat Thoreaun kävelytottumuksiin asti, hän kääntää aina selkänsä Euroopalle ja suuntaa sinne, minne kansatkin ovat hänen mukaansa aina vaeltaneet eli länteen:

Länteen lähden vapaaehtoisesti, mutta itään menen vain pakon edessä. [– –] Minun on kuljettava kohti Oregonia eikä Eurooppaa. Tätä tietä kansakunta liikkuu, ja voin sanoa että ihmiskunta etenee idästä länteen. Muutaman vuoden olemme olleet todistamassa kaakkoisen asuttamisen ilmiötä Australiassa; mutta tämä vaikuttaa meistä vääränsuuntaiselta liikkeeltä eikä australialaisten ensimmäisen sukupolven henkisestä ja fyysisestä luonteestä päätelleen ole vielä osoittautunut menestyksekkääksi kokeeksi.

Thoreau oli kuitenkin monessa suhteessa aikaansa edellä kannattaessaan ihmisten tasa-arvoa ja vastustaessaan orjutta, joka hänen elinaikanaan rehotti etenkin Yhdysvaltojen etelävaltioissa. Ympäristöajattelijana Thoreau on edelleen ajankohtainen, kenties jopa ajankohtaisempi kuin aikanaan: "Nykyään lähes kaikki inhimillinen edistys, sellaiseksi kutsuttu, kuten talojen rakentaminen ja metsän ja suurten puiden kaataminen pelkästään ruhjoo maiseman ja vie siltä kaiken alkuperäisen arvokkuuden." Thoreau ei kuitenkaan ole yhden tai edes kahden asian mies. Hän ei suinkaan vastusta kaikkia ihmisen aikaansaannoksia, vaan näkee kauneutta myös maisemaa elävöittävässä maalaistalossa ja nauttii esimerkiksi kirjallisuuden lukemisesta.

Todella hyvä kirja on jotain yhtä luonnollista, yhtä odottamattoman ja selittämättömän kaunista ja täydellistä kuin lännen preerioilta tai idän viidakoista löydetty villikukka. 

10 kommenttia:

  1. Olen jo kauan haaveillut tämän kirjan lukemisesta. Kävelemisen taito on tullut niin monessa yhteydessä vastaan ja kirjoitatpa nyt sinäkin siitä innostuneesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, hauska kuulla! Ja tämä on kyllä ihan sinun kirjasi, kaunis ja hyvällä
      tavalla verkkainen.

      Poista
  2. Tämä kirja on ehdottoman kiinnostava juuri sen 'aatteen' eli kävelemisen takia. Mm. Virginia Woolf sekä monet suuret filosofit vannoivat kävelyn nimeen. Hienoa, että aihe on saanut oman kirjansa.

    Sen sijaan tässä tulee esille just se ainoa seikka, joka minua amerikkalaisissa ärsyttää, että kaikkea katsotaan heidän vinkkelistään, 'Amerikka on kaikki, muu maailma ei mitään' , se ilmiselvästi ylenmääräinen itseriittoisuus ja piittaamattomuus muista, joka ylittää suuresti normaalin isänmaanrakkauden rajat. Onneksi ainakin nyt on jo amerikkalaisia, jotka ihailevat ja katsovat kaihoten kohti Vanhaa maailmaa, kohti Eurooppaa, joka on kulttuurin kehto. Mihin syyllistyinkään viimeisen sanoessani, mutta kun vanha on vanhaa ja uusi on vain uutta;)

    Nollaan itse päätäni pitkillä vaelluksilla. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, monet kirjailijat ja muut "ajatustyöläiset" ovat kertoneet kävelevänsä paljon, ja on helppo ymmärtää, miksi se on tärkeää. Aivot tarvitsevat happea ja luonto ravitsee sielua.

      Minuakin tuo amerikkalainen omahyväisyys häiritsi ja se on jossain määrin yllättävääkin Thoreaun ajattelussa, kun hän on muuten niin kriittinen yhteiskunnan rakenteita ja yleisiä ajattelutapoja kohtaan. Mutta kai amerikkalaiset suuret ajattelijatkin ovat ennen muuta amerikkalaisia (ja samantyylistä ajattelua on varmasti myös esim. ranskalaisilla...) ;).

      Poista
  3. Ostin ja luin aikoinaan (alle 20v) Emersonin Elämää metsässä. Uskon että kirjan filosofiasta jäi jotakin minuun loppuiäkseni. Olisi ehkä aihetta lukea kirja uudelleen, miltä se maistuisi enmmän kuin viisi vuosikymmentä myöhemmin...

    Kävelemisen taitoa en ole lukenut, mutta voisin...♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo, Elämää metsässä on kyllä sellainen kirja, johon on varmasti kiinnostavaa palata vuosien jälkeen, vaikkapa vaan selaamalla. Jotkut kirjan jättävät jäljen <3

      Poista
  4. Olen lukenut paljon tästä kirjasta ja muistaakseni Hesarissa oli joskus ihastuttava artikkelikin tähän liittyen. Silloin päätin, että luen kirjan, sitten unohdin sen. Onneksi kirjoitit tästä ja siten muistutit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos vinkistä – pitääpä etsiä, jos tuo HS:n artikkeli olisi netissä luettavissa. Saan itsekin usein blogeja lukiessa noita "ai niin" -elämyksiä, kiva että sain vuorostani palauttaa jonkun kirjan toisen mieleen! <3

      Poista
  5. Minä olen miettinyt jo jonkin aikaa lukevani uudestaan sekä tämän että Elämää metsässä -kirjan. Olen lukenut molemmat melkein parikymmentä vuotta sitten, ja ne ovat jääneet mieleeni erittäin kiehtovina kokemuksina. Varsinkin tästä kävelykirjasta pidin todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, Thoreaun kirjat ovat kyllä sellaisia, joihin palaa mielellään. Itse olen tutustunut hänen tuotantoonsa vasta ihan viime vuosina. Jos et ole vielä lukenut kirjaa Vaellus vuorelle ja muita esseitä, niin suosittelen lämpimästi!

      Poista