Päivi Alasalmi: Kultainen kissanpentu

Päivi Alasalmi: Kultainen kissanpentu ja muita satuja
Kuvittanut Riikka Jäntti.
Gummerus 2013,148 sivua.

Kultainen kissanpentu täydentää Päivi Alasalmen satukokoelmien sarjan, jossa ovat aiemmin ilmestyneet Turhamainen aasi ja Sinnikäs meripoika. Kokoelman sadut ovat tuttuun tapaan muodoltaan perinteisiä 'olipa kerran' -alkuineen, prinsessoineen ja symmetrisine juonenkulkuineen. Satujen sankarit ja sankarittaret sekä kertomusten välittämä arvomaailma sen sijaan ovat enemmän tätä päivää. Tyylilaji on pikemminkin huumori kuin opettavaisuus, ja tarinoiden käänteen saattavat yllättää riemastuttavalla tavalla.

Esimerkiksi sadussa "Maailman kaunein kruunu", jonka voi lukea eräänlaisena modernina muunnelmana Topeliuksen Adalmiinan helmestä, kauppiaan tytär Linnea lähtee tavoittelemaan maan kauneimman neidon titteliä ja sen myötä asemaa prinssin tulevana puolisona varsin rennoin ottein. Linnean konstailematon suhtautuminen omaan ulkonäköönsä suuntaa  ehkä kritiikkinsä enemmän nykyajan vääristynyttä ruumiinkuvaa kuin entisajan satujen suloisia prinsessahahmoja kohtaan:

Sisartensa innoittamana Linnea alkoi kuitenkin ommella itselleen uutta tanssiaismekkoa, mutta siihen hänen kilpavalmistelunsa jäivätkin. Hänen vaaleat hiuksensa olivat valmiiksi kiiltävät ja kiharat, joten hänen ei tarvinnut uhrata niille sen kummemmin aikaa. Hän oli myös aivan tyytyväinen vartaloonsa. Hänen sisarensa tuskittelivat olemattomia omenavatsojaan ja näkymättömiä kaksoisleukojaan ja sulloivat uumansa tiukkoihin valaanluisiin korsetteihin. Linnea ei korseteista piitannut, eikä hän välittänyt tuijotella peilikuvaansa. Hänellä ei edes ollut kokovartalopeiliä. Hän pelasi pallopelejä kylän poikien ja tyttöjen kanssa tai juoksi pitkin metsiä jonkun kulkukissan perässä, jota hän halusi silittää edes kerran ja sitten yrittää houkutella mukaansa.

Satu "Laiska-Lassen joutopäivä" lähtee sekin liikkeelle varsin perinteisestä asetelmasta, jossa veljeksistä toinen on ahkera ja uuttera ja toinen ei halua rasittaa itseään turhalla työnteolla. Veljensä kanssa aloitetun vedonlyönnin seurauksena Lasse joutuu yrittämään vähän enemmän, mutta pysyy uskollisena luonnolleen ottamalla tupluurit myös liskolinnun kanssa taistelun lomassa. Sattuman ja onnenkantamoisten kautta Lassesta tuleekin prinsessan puoliso – ei siksi, että olisi parantanut tapansa tai osoittanut suurta rohkeutta ja jaloutta, eikä hän muutu kuninkaanakaan:

Morsmaikku Orvokki oli nyreä saadessaan patalaiskan, suorastaan tapalaiskan, sulhasen joka vain veti lonkkaa ja hirsiä. Valtakunnassa sen sijaan Lassesta tuli oikein suosittu kuningas, koska hän oli liian veltto pistämään pystyyn sotia tai korottamaan veroja. Alamaiset huomasivat, että ehkä ihmisen ei olekaan hyvä raataa liikaa ja kerätä aina vain enemmän mammonaa, vaan ehkä vähempikin riittää. Jopa kuninkaalle.

Päivi Alasalmi kirjoittaa värikästä, elävää kieltä. Vaikka kokoelman sadut on ensisijaisesti suunnattu lapsille, niissä on myös huumoria ja sanomaa, joka avautuu parhaiten aikuiselle. Jännitystä on juuri sopivasti, ja Riikka Jäntin kauniit mustavalkopiirrokset viimeistelevät kokonaisuuden.

Kirjasta on blogannut muyös Maija Kirjojen keskeltä