Astrid Lindgren & Ilon Wikland: Marikki, katso lunta sataa!

Astrid Lindgren (teksti) ja Ilon Wikland (kuvat): Marikki, katso lunta sataa!
Titta, Madicken, det snöar!
Wsoy 1993 (3. painos), 32 sivua.

Kun Lumiomenan Katja kyseli muutama viikko sitten lumikirjavinkkejä bloginsa lumisten kirjojen kuukautta varten, mieleeni nousi heti nostalginen lapsuusmuisto Astrid Lindgrenin ja Ilon Wiklandin kuvakirjasta Marikki, katso lunta sataa!. Katjalle en kirjasta kuitenkaan vinkannut, sillä tiesin hänet edellä mainitun tekijäkaksikom vakaumukselliseksi ihailijaksi, jolle Marikki on erityisen läheinen hahmo – ja olihan Katja Marikin ja Liisa lumisesta tarinasta jo blogannutkin. Sen sijaan lähetin Katjalle sähköpostia ja kyselin, kuinka tarkkaan Satuja, seikkailuja ja kepposia -kokoelmaan sisällytetty Marikki-tarina vastaa alkuperäistä esimerkiksi kuvien koon ja määrän osalta. Katja kertoi, että myös kokoomateosversion kuvat ovat isoja ja hyvälaatuisia, mutta pari alkuperäisversion kuvaa puuttuu. Satuja, seikkailuja ja kepposia on Katjan mukaan ihana kokonaisuus monine tarinoineen, mutta "jos onnistut löytämään Marikki, katso lunta sataa -kirjan, niin osta se. Se on huippu ja ainoa oikea." Kiitos Katja "kirjakonsultaatiosta!" <3 (Jos haluat päästä kirjallisuuden(kin) kautta talvisiin tunnelmiin, niin kurkkaa Lumiomenasta kaikki kyselyyn tulleet lumikirjavinkit)

Marikki, katso lunta sataa! -kuvakirjasta ei ole tietääkseni otettu (suomenkielistä) uusintapainosta vuoden 1993 jälkeen (alunperin teos on ilmestynyt 1983), vaikka tarina on erilaisiin kokoelmiin painettukin. Kokoomateoksissa Wiklandin hurmaavaa kuvitusta on kuitenkin karsittu ja pienennetty, toisssa kokoelmissa enemmän, toisissa vähemmän. Ostin sekä Satuja, seikkailuja että Lindgrenin Joulukertomuksia (en toki pelkästään Marikki-tarin takia), mutta jäin kärkkymään, josko alkuperäinen kuvakirja tulisi myyntiin netissä – ja aika pian sen ilokseni löysinkin. Itsenäisyyspäiväviikonloppuna tänne harjuseudulle satoi kunnolla lunta, ja lapset viettivät useita tunteja hiihtäen ja pulkkaillen. Kuin lumisen maiseman kunniaksi posti toi iki-ihanan Marikki, katso lunta sataa! -kirjan tällä viikolla, ja pääsin sukeltamaan rakkaaseen kuvamaailmaan.

Kokoelmateoksissa ei luonnollisestikaan ole tuota yllä olevaa sisäkansiaukeaman kuvaa, jossa näkyy Kesäkumpu ja sitä ympäröivää kaupunkimaisemaa. Omissa mielikuvissani Kesäkumpu ei ole noin kaupungin keskellä, mutta Wiklandin kuva on aivan ihana "pienoismaailma" täynnä viehättäviä yksityiskohtia.

Itse tarina alkaa joulunodotuksen tunnelmissa: siskokset Marikki ja Liisa peuhaavat vasta sataneessa lumessa ja odottavat jo innokkaasti seuraavan päivän jouluostosreissua ja piparkakkujen leipomista. Seuraavana päivänä Marikki on kuitenkin kuumeessa ja Liisa pääsee Alva-kotiapulaisen kanssa kahdestaan jouluostoksille Marikin jäädessä harmissaan kotiin. Marikin pettymys haihtuu piparintuoksuun, mutta Liisan päivästä tulee vaiheikkaampi: Alvan tehdessä vähän salaisempia lahjaostoksia lelukaupassa Liisa hyppää naapurinpojan yllytettämänä erään reen jalaksillw ja päätyy lopulta harhailemaan yksin lumisessa metsässä. Kesäkummussa mennään tietysti huolesta suunniltaan ja iloinen joulunalustunnelma on tipotiessään.

Marikki, katso lunta sataa! on Lindgreniä ja Wiklandia parhaimmillaan: herkkää ja koskettavaa, mutta ei siloiteltua, lämminhenkistä ja värikylläistä. Tarinassa on jännitystä (miten Liisa-ressu pääsee kotiin?) ja rosoa: reen jalaksilla keikkuessaan Liisa näkee kuski-Anderssonin ottavan huikkaa viinapullosta ja kuulee lasten korville sopimattomia "juomalauluja". Kirjan liikuttavimmat kohtaukset ja kuvat ovat ne, joissa Liisa lämmittelee syrjäisessä navetassa lehmän kylkeä vasten ja se, kun ystävällinen pariskunta poimii Liisan rekeensä vällyjen alle ja kuljettaa viluisen tytön "Päivä vain ja hetki kerrallansa" -virren säestyksellä kotiin. Lukijan silmäkulma kostuu viimeistään siinä vaiheessa, kun Marikki itkee kaivaten siskoaan odottaessaan yksin kotona aikuisten ollessa Liisaa etsimässä – ja sitten Liisa pelmahtaakin yhtäkkiä sisään, ja siskokset syövät kaksistaan piparkakkuja ja juovat kuumaa kaakaota.

Kun vanhemmat palaavat tuloksettomien etsintöjen jälkeen kotiin ja menevät sanomaan Marikille hyvää yötä sydämet raskaina, he löytävät Marikin vuoteesta "kaksi pikku tyttöä, melkein kuin siinä olisi ollut kaksi enkeliä". Kesäkummussa on taas kaikki kohdallaan, idylli on palautunut ennalleen.

En osaa enää sanoa muuta, kuin että rakastan tätä kirjaa ja toivon, että alkuperäisestä kuvakirjasta otettaisiin uusintapainos uusien lukijapolvien iloksi. Olisi hauska kuulla, onko sinulla jokin (jouluinen) kuvakirjasuosikki, johon palaat tai jota etsit kuumeisesti (netti)antikvariaateista, kun painos on myyty loppuun?