Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen: Mustat morsimet
Otava 1998, 288 sivua.

Mutta valoisat illat tuntuivat vinttikamarissa makaajan silmiin niin viiltäviltä, kuin olisi maannut paljaalla taivaanpankolla. Kylmä kova valo tunki sisään ja ilkkui yksinäistä makaajaa, ja kevätviima puhalsi armotta sisään katonrajasta. Öisin sai usein vetää toisenkin peitteen ylleen ja käpertyä niin pieneen sykkyrään kuin taisi.


Sillä muuta lämmönlähdettä ei ihmisellä tässä maailmassa ollut kuin se mikä hänen sisällään jaksoi tykyttää. Sen Anna oppi näinä paljaan valon iltoina ja kirkkaan tähtitaivaan öinä, kun koko maa tuntui huokuvan päiväsaikaista lämpöään hukkaan avaruuden syvyyksiin. 


Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja on teos, johon minun on jo pitkään pitänyt tutustua ja josta jo ennen ensimmäisenkään osan lukemista tiesin pitäväni - niin monet lukijat, joiden makuun luotan, olivat sitä kehuneet. En joutunut pettymään. Kähkösen kieli oli juuri niin kaunista kun oli lupailtukin, Suomen lähihistoria tuli kipeällä tavalla eläväksi eikä henkilöihin voinut olla kiintymättä. Mustat morsimet on kirja, jonka parissa olisin vuodattanut kyyneliä, jos minulla olisi tapana itkeä kirjojen vuoksi. Onneksi kirja myös nauratti, sillä henkilöiden keskinäisessä sanailussa oli huumoria ja savon murteella viännetyt repliikit olivat jotenkin sympaattisia.

Romaani alkaa, kun köyhä ja arka maalaistyttö Anna matkustaa Kuopioon ja menee palvelijaksi armeijan tohtorin lapsettomaan perheeseen. Eletään vuotta 1930, ja sisällissodan arvet ovat vielä pinnassa. Anna rakastuu tummasilmäiseen Lassiin, punikkiin, joka on ollut Tammisaaren vankileirillä mutta ei pelkää osallistua edelleen työväenliikkeen toimintaan. Anna ja Lassi menevät naimisiin. Luonnontieteellisen maailmankuvan omaksunut Lassi tuhahtelee Annan iltalukemisena olevalle Bunyanin Kristityn vaellukselle, mutta avioparin elämä sujuu sopuisasti - sillä, kuten Anna mielessään toteaa, hehän olivat mies ja vaimo eivätkä mitkään uskonveljet. Epäsopua aiheuttaa sen sijaan Lassin vaarallinen toiminta punaisten joukoissa, ja Annan elämään tulee muutakin surua.

Kähkösen proosassa on samaa viehätystä kuin Anna-Lena Lundbergin romaaneissa Kuninkaan Anna ja Kökarin Anna ja Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija - ja Anna Beata -kirjoissa. Päähenkilö on herkkä ja hiljainen, mutta moraalisesti vahva nuori nainen, joka tarinan edetessä kasvaa topakammaksi ja selviytyy vaikeuksista suoraselkäisenä. Luonto ja vuodenkierto ovat vahvasti läsnä. Kuvauksen kohteena on ruumiillinen työ, arki, perhesuhteet ja rakkaus. Kieli on kaunista ja vivahteikasta, mutta kansanomaisen konstailematonta murteellisuuksineen.

Edellä mainituissa teoksissa (Kökarin Annaa lukuunottamatta) ei kuitenkaan juuri kuvata aikakauden poliittisia kuohuntoja, toisin kuin Mustissa morsiamissa. Kähkösen kirjan ansio on sekin, että se ei valitse puoltaan, vaan sekä punaiset että valkoiset ovat ihmisiä, toisinaan hyväsydämisiä, toisinaan heikkoja ja julmia.


Moni kirjabloggaaja on lukenut Mustat morsiamet ennen blogiaan, mutta löytyy kirjasta muutama arviokin: Paula ymmärtää kirjan luettuaan suomalaisten historiaa taas vähän paremmin, Anna Elina kiinnitti huomiota modernisaation ja kaupunkiin sopeutumisen kuvaamiseen, Minna ihastui ja oli tyytyväinen nieltyään historiallisiin romaaneihin liittyvät ennakkoluulonsa, Kuuttareen vetosi Kähkösen vanhahtava tyyli ja Amma (joka luki tämän e-kirjana) vaikuttui niin, että aikoo lukea lisää Kähköstä kesäkuussa - ja niin aion minäkin!