L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny

L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny
Kilmeny of the Orchard. 
Suomennos ja jälkisanat Sisko Ylimartimo.
Minerva 2012. 191 sivua.

Melodia oli pakeneva ja lumoava ja kummallisesti se sopi aikaan ja paikkaan: siinä oli metsätuulen huokailua, ruohikon aavemaista kuiskailua kasteen laskeutuessa, valkonarsissien valkoisia ajatuksia, omenankukkien riemua; hedelmätarhan menneinä päivinään kokeman vanhan naurun ja laulun ja kyynelten ja ilon ja huokausten sielu; ja tämän ohella melodiassa oli säälittävä, valittava avunhuuto ikään kuin vangittu olisi kaivannut vapautta ja mahdollisuutta ilmaista itseään. 


Aluksi Eric kuunteli kuin lumottuna, ääneti ja liikahtamatta, ihmettelyyn vajonneena. Sitten hyvin luonnollinen uteliaisuus voitti hänet. Kuka kumma osaisi Lindsayssa soittaa viulua tuolla tavoin? Ja kuka kumma soittaisi siten täällä, kaikista maailman paikoista juuri tässä autiossa vanhassa hedelmätarhassa?


Olen viettänyt nostalgisia hetkiä luonnonkauniilla Prinssi Edwardin saarella, jossa ikisuosikkini L. M. Montgomeryn sankarittaret Anna, Emilia, Sara ja Jane ystävineen ovat nauttineet suolaisista merituulista, punaisista maanteistä ja Saaren tunnelmasta. Tuore Montgomery-suomennos Hedelmätarhan Kilmeny, joka julkaistiin alkukielellä jo yli sata vuotta sitten, sijoittuu tuttuihin maisemiin, mutta on romanttisena ja melodramaattisena kertomuksena kovin erilainen teos kuin vaikkapa huumorin ja lempeän terävän ihmiskuvauksen sävyttämät Anna-kirjat. Kilmenyssa on silti paljon tuttua Montgomeryn lukijalle: esimerkiksi Anna- ja Runotyttö-kirjojen sivuhenkilöiden tarinoissa ja episodeissa on samaa kohtalonomaisuutta, itsepäisiä ja omintakeisia persoonallisuuksia ja kaikessa dramaattisuudessaan hieman koomisia juonenkäänteitä.

Hedelmätarhan Kilmenyn sankari, 24-vuotias Eric Marshall on taattuun viihderomaanityyliin jokseenkin täydellinen: "Hän ei ollut pelkästään älykäs ja hyvännäköinen vaan hänellä oli määrittelemätöntä viehätysvoimaa, joka ei riipu lainkaan fyysisestä komeudesta tai henkisistä kyvyistä". Rikkaan liikemiehen juuri gollegesta valmistunut poika matkustaa Prinssi Edwardin saarelle toimiakseen ystävänsä sijaisena Lindsay-nimisen paikkakunnan kyläkoulussa, ja kohtaa vanhassa hedelmätarhassa (mikä voisi olla montgomerylaisempi miljöö!) tarinan sankarittaren, jonka kauneus saisi Lumikinkin piirteet himmenemään:

Tytön kasvot olivat soikeat, kameemaiset ja ne ilmaisivat ehdotonta, viatonta puhtautta, samanlaista kuin enkeleillä ja madonnilla vanhoissa maalauksissa, puhtautta, jota maallinen ei tahrannut. Hän oli paljain päin ja hänen tuuheat, pikimustat hiuksensa olivat keskeltä jakauksella ja valuivat kahtena raskaana ja kiiltävänä palmikkona hänen olkapäilleen. Hänen silmissään oli sellaista sineä, jota Eric ei ollut nähnyt aiemmin: viileän valon sävyä, joka värittää merta hienon auringonlaskun aikaan; ne olivat yhtä loistavat kuin tähdet Lindsayn sataman ylla iltaruskon jälkeen. Onnettomuudeksi tämä Ericin hengen salpaava ilmestys on syntymästään asti ollut mykkä, vastoinkäymisten kierouttaman, varhain menetetyn äidin lievästi neurotisoima ja jäyhien, iäkkäiden sukulaisten eristyksissä kasvattama. Kaikesta tästä neito on kuitenkin selvinnyt hämmästyttävän vähin vaurioin, ja alkusäikähdyksen jälkeen hän tutustuu mielellään Ericiin ja juttelee sujuvasti mukanaan kulkevan pienen liitutaulun avulla.

Kirjan romanttiseen maailmaan oli ihana uppoutua. Nykylukija ei kuitenkaan osaa ajatella Kilmenya "psykologisena kertomuksena", jollaiseksi Montgomery sen tarkoitti, sillä nykyinen tietämys esimerkiksi kielen ja lapsen psyyken kehityksestä saa tarinan näyttäytymään naivina ja epäuskottavana. Kilmeny-suomennos on Montgomery-fanin aarre, kustantajan ja suomentajan kulttuuriteko ja viaton aikuisten satu, mutta ei mikään henkilökuvauksen taidonnäyte. Henkilöhahmot ovat ohuita ja heitä määrittelevät ennen kaikkea heidän ulkoiset ominaisuutensa ja verenperintönsä - esimerkiksi tarinan konnan luonteen katsotaan johtuvan hänen italialaisista vanhemmistaan!

Eräästä juonenkäänteestä tulee mieleen Charlotte Brönten Kotiopettajattaren romaani, ja Kilmenyn jälkisanoissa suomentaja Sisko Ylimartimo kertookin Montgomeryn ihailleen suuresti Brönten kirjailijasisaruksia ja kenties tavoitelleen kertomukseensa samanlaista kohtalonomaista tunnelmaa kuin Emily Brönten Humisevassa harjussa. Myöhemmästä kirjallisuudesta minulle tuli mieleen Maria Gripen Varjo-sarjan goottilaisen romaanin piirteitä kantavat osat ...ja metsän valkeat varjot ja Varjojen lapset, joissa myöskin kuvataan psyykkisistä syistä mykkää nuorta tyttöä ja hänen äkillistä, sokkiin perustuvaa paranemistaan.

Kieli on montgomerylaisen kaunista, etenkin luontokuvauksissa, mutta ajoittain kummallisen kömpelöä - Eric esimerkiksi sanoo jonkin asian olevan "älyttömän järjetöntä". Ylimartimo on onnistunut suomennostyössään erinomaisesti, kuten hänen aiempien Montgomery-suomennostensa (mm. Pat- ja Sara-kirjat) perusteella saattoi odottaakin.

Hedelmätarhan Kilmenyn tarina julkaistiin alunperin jatkokertomuksena Housekeeper-perhelehdessä vuosina 1908-9 nimellä Una of the Garden. Kustantajan toivomuksesta kaksi menestynyttä nuortenromaania vastustamattomasta Vihervaaran Annasta julkaissut kirjailija laajensi ja muokkasi kertomuksesta lyhyen romaanin, joka julkaistiin 1910.

Kirja on luettu osana Tuntemattomat tyttökirjat -haastetta. (Vaikka kirja on saanut aikuisten kirjastoluokituksen, se sopii aikuisten Montgomery-fanien lisäksi erinomaisesti myös tyttökirjojen parissa viihtyville nuorille.) Alkukielisestä teoksesta on kirjoittanut Salla.