Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty
The Lowland, suom. Sari Karhulahti.
Tammi 2014, 438 sivua.
Keltainen kirjasto 452.
Hän oli ylpeä siitä, että oli tullut yksin Yhdysvaltoihin. Että opetteli asuinmaataan kuten oli varmaankin kerran opetellut seisomaan, kävelemään ja puhumaan. Hän oli halunnut niin kovasti lähteä Kalkutasta, eikä pelkästään koulutuksensa takia vaan myös - nyt hän kykeni myöntämään sen itselleen - ottaakseen askeleen, jota Udayan ei koskaan ottaisi.
Jhumpa Lahiri tunnetaan ennen kaikkea novelleistaan, mutta hänen neljäs suomennettu teoksensa Tulvaniitty on romaani Intiassa kasvaneista veljeksistä, Udayanista ja Subhashista, jotka lähteävät kulkemaan omiin suuntiinsa. Tavallaan toinen lähtee ja toinen jää, tavallaan molemmat lähtevät ja molemmat jäävät. Romaanissa kuvataan 1960-luvun Intian kuohuntaa, perheen sisäisiä jännitteitä ja siirtolaisen tunteita ja identiteettiä kahden maailman välissä. Olen lukenut Lahirilta aiemmin novellikokoelman Tämä siunattu koti, josta pidin kyllä aika paljon, mutta se ei vienyt sydäntäni samalla tavalla kuin Tulvaniitty.
Kuten kuvasta näkyy, luin Tulvaniityn jo loppukesästä, joten vaikutelmat siitä, saati juonenkäänteet, eivät ole enää aivan tuoreina mielessä, mutta muistan lukuhetkien tunnelman ja ennen kaikkea sen, kuinka eräänä hetkenä alun kankeus suli pois ja tarina tempaisi täysin mukaansa. Muistelen sen tapahtuneen suunnilleen niillä main, kun Udayan ja Gauri tutustuivat ja toisaalla Subhas oli ollut jo jonkin aikaa Amerikassa ja eräät kokemukset saattoivat hänet katsomaan olosuhteitaan ja asemaansa silmästä silmään.
Keltaisen kirjaston 60-vuotisjuhlissa huhtikusssa Jhumpa Lahiri ja suomentaja Sari Karhulahti lukivat vuoronperään Tulvaniitystä katkelman, Lahiri romaanin alkukielellä englanniksi ja Karhulahti tietysti itse muotoileminsa suomenkielisin lausein. Tuossa tunnelmallisessa hetkessä tiivistyi se, kuinka kaunista ja taidokasta kieltä Lahiri kirjoittaa - ja kuinka upeaa työtä Karhulahti on tehnyt tavoittaessaan alkutekstin merkitykset ja kirjoittaessaan suomea kuin Lahiri englantia, ilmeikkäästi ja kauniisti.
Tulvaniitystä ovat bloganneet myös ainakin MariA, Jaana, Jonna ja Arja. (Padi teki lakon linkkien suhteen, joten lisäilen ne myöhemmin)
Tulvaniitty on niin vahva ja vakuuttava kirja. Erityisesti mieleeni jäi se, miten ihmiset tekevät päätöksiä, joista on vaarana seurata vaikeuksia mutta silti he ikään kuin toivovat parasta. Ja vaikka tarinassa on paljon melankoliaa, on siinä silti vahvaa lohdullisuutta.
VastaaPoistaTotta Jonna, romaanin henkilöt joutuivat vaikeiden päätösten eteen. Jotenkin kerronnan ja kielen (tässä tapauksessa, kun luin käännöksen, niin kieli on tietysti suomentajan ansio, vaikka Lahirin alkutekstikin on upeaa) kauneus pehmentää surun lempeämmäksi, vaikka tarina on rankka.
PoistaLuin Tulvaniityn nyt syyslomalla ja halusin kovasti löytää blogien joukosta jonkun, joka jakaisi ihastukseni. Tulvaniitty vei myös minun sydämeni. Se oli ihmeellinen kirja. Ja voi kuinka olet onnekas, kun olet saanut nähdä ja kuulla Lahiria elävänä!
VastaaPoistaSusa R., tämä on tosiaan upea romaani. Kävin lukemassa myös hienon postauksesi siitä! Ja kyllä, oli elämys kuunnella Lahirin haastattelua ja romaanin lukua.
Poista