sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Lawrence M. Krauss: Universumi tyhjyydestä
Lawrence M. Krauss: Universumi tyhjyydestä
Miksi maailmassa on jotain tyhjyyden sijasta
Universe from Nothing, suom. Veli-Pekka Ketola.
Basam Books 2013, 254 sivua .
Onneksi tähdet räjähtävät aika harvoin, suunnilleen kerran sadassa vuodessa galaksia kohti. On kuitenkin hyvä, että näin käy, koska muuten meitä ei olisi. Yksi runollisimmista universumia koskevista faktoista on se, että periaatteessa kehosi jokainen kehosi atomi on aikanaan ollut räjähtäneen tähden sisällä. Lisäksi vasemman kätesi atomit ovat todennäköisesti peräisin eri tähdestä kuin oikean kätesi atomit. Me kaikki olemme kirjaimellisesti tähtilapsia. ja kehomme on tehty tähtipölystä.
Kosmologi Lawrence M. Kraussin Universumi tyhjyydestä esittelee kansantajuisesti vastausvaihtoehtoja alaotsikon kiehtovaan kysymykseen: miksi jotakin on olemassa, miten tyhjästä voi syntyä kokonainen maailmankaikkeus? Kaiken alun lisäksi Krauss avaa myös kaiken loppua esitellen teorioita universumin viimeisistä hetkistä. Krauss korostaa, että kaikki pohjautuu luonnonlakeihin; filosofien ja teologien pohdinnoilla ei ole sijaa kosmologin maailmankuvassa. Kaikki tieto perustuu tarkoille havainnoille ja laskelmille.
Vaikka kirja on tosiaan kirjoitettu yleistajuisesti ja ymmärsin periaattessa kirjan esittelemät asiat, niin loppujen lopuksi en voi kuin vain luottaa siihen, että universumin asiat ovat todella kutakuinkin niin kuin alan tutkijat ne esittävät. On kuulemma ihan matemaattisesti laskettu, että alkuräjähdys tapahtui silloin ja silloin ja että universumi laajenee näin ja noin.
Pidin kovasti Universumi tyhjyydestä -kirjan leppoisasta, kuvailevasta ja havainnollisesta tyylistä. Kosmologinen, tutkimustuloksile perustuva maailmankuva ei totisesti tarkoita, että asiat pitäisi ilmaista kuibasti. Päinvastoin, avasuus saa kosmologin paikoin aivan runolliseksi ja kaunopuheiseksi, huumorin pilkettä unohtamatta. Minulle jäi kirjasta erityisesti mieleen kohta, jossa Krauss kertoi pitävänsä aina lompakossaan pientä paperilappua, josta löytyi luettelo alkuaineista tai jotain sinne päin*. Tähän pieneen paperilappuun Krauss kertoi turvautuvansa aina, kun joku kiistäisi alkuräjähdyksen. Pienestä se on kiinni, oikeastaan kaikki on.
*oikeus epämääräisyysksiin ja väärinymmärryksiinmpidätetään tässä postauksessa bloggaajan humanisti-taustaan vedoten.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
tuo kirja kiinnostaa, täytyty metsästää
VastaaPoistaMulla on ollut tämä e-kirjamuodossa odottamassa vuoroaan jo hetken aikaa. Täytyykin ottaa työn alle jossain välissä.
VastaaPoistaHyvä lyhyt kirjaesittely! Yksi kohta tekstissäsi jäi mietityttämään sekä jonkin verran Kraussia että kirjan osakseen saamia arvioita lukeneena. Totesit:
VastaaPoista"Krauss korostaa, että kaikki pohjautuu luonnonlakeihin; filosofien ja teologien pohdinnoilla ei ole sijaa kosmologin maailmankuvassa. Kaikki tieto perustuu tarkoille havainnoille ja laskelmille."
Tuo on aika mielenkiintoinen väite, ottaen huomioon, että Krauss esittää kirjassaan aika paljon muutakin kuin vain tarkoille havainnoille ja laskelmille perustuvia väittämiä, ja hänen oma maailmankuvansa vaikuttaa sisältävän aika monenlaista tarkkojen havaintojen ja laskelmien ulkopuolista, mukaan lukien väitteitä filosofiasta ja teologiasta. Kraussin kirjassa on paljon nojatuolifilosofiaa ja (a)teologiaa. Kirjan ydinkysymykset eivät ole empiiristä luonnontiedettä, vaan havaintojen ja laskelmien ulkopuolelle meneviä. Tähtitieteilijä Väisänen kirjaa arvioidessaan näkyy pitäneen kirjan kansantajuistetuista tiedeosuuksista, mutta havainneen myös sen, että kirjaan on pujahtanut sisältää aika paljon myös empiirisen fysikaalisen tutkimuksen tulosten ulkopuolisia väitteitä, ja Kraussin oma maailmankatsomus ja Kraussin itsensä edustamat filosofiset suuntaukset ovatkin kirjassa näkyvästi esillä. Väisänen toteaa arviossaan:
"Krauss ei peittele filosofiaansa, tai uskoansa. Jo alkusanat kertovat suoraan mikä on kirjoittajan tarkoitus. Hän asettaa tavoitteekseen osoittaa että modernin tieteen, ja siis nimenomaan fysiikan ja kosmologian, avulla on täysin mahdollista selittää maailmankaikkeuden olemassaolo luonnollisena tapahtumana, joka ei vaadi mitään sen kummempaa syytä. Pystyykö Krauss vakuuttavasti esittämään että maailmankaikkeus voidaan täysin selittää ilman ulkoisia syitä? En ole filosofi enkä teologi, en edes nojatuoli-sellainen, mutta oma tuntumani silti on että ei onnistu."
Ongelmana kirjassa on myös se, että kirjan nimi on aika harhaanjohtava, sillä Krauss ei lopulta edes puhu siitä, miten tai miksi universumi on tullut "ei-mistään", vaan se, mitä hän nimittää "ei-mitään", ei ole matemaattinen tyhjä joukko, vaan lähtökohtana on jotain olemassa olevaa, vaikka kirja väittää selittävänsä juuri olemassaolon synnyn:
"Se ”tyhjä” ja ”ei-mitään” josta Krauss puhuu ei ole lainkaan sitä. Kaikki mistä hän kirjoittaa on edelleen ”jotakin”. Eli Kraussin koko kirja ei tuo kysymystä siitä miksi multiversumeita tai täydellisen tyhjiön kvanttifluktuaatioita ylipäänsä on olemassa yhtään lähemmäksi ratkaisua. Eikä se voikaan. Miten me voisimme edes periaatteessa fysiikan avulla sanoa koko fyysisen maailman ulkopuolella olevan todellisuuden olemassaolosta tai olemattomuudesta yhtään mitään puoleen tai toiseen?
Mielestäni Kraussin sokea piste on siinä missä ehkä monen kreationistinkin: vastapuolen ajatuksista kehitellään pinnallinen karikatyyri, joka hajotetaan ja pidetään todisteena että ollaan itse oikeassa."
Tähtitieteilijä Väisäsen kirja-arvio löytyy tästä:
http://www.areiopagi.fi/2015/04/miksi-on-jotain/