 |
| Kansi: Lauri Linnilä. |
Kaari Utrio: Seuraneiti
Amanita 2013, 464 sivua.
Uskotko nyt? Tohtori Roosin kamarissa luit minulle Liviusta. Silloin rakastuin sinuun, eikä se asia ole miksikään muuttunut. Paitsi että nyt arvelen sinun suostuvan kosintaani. Mitä muuta voit tehdä suudeltuasi minua kymmenen minuuttia virkavallan edessä?
Parin sylen päässä seisoi lumisateessa sarkatakkiin ja turkislakkiin puettu jyhkeä poliisimies ilmeisen epävarmana siitä, miten suhtautua säädyttömään käytökseen keskellä Helsingin paraatiaukiota, kun lainrikkojat kuitenkin olivat selvästi herrasväkeä.
Kaari Utrion uusimassa historiallisessa romaanissa Seuraneiti jännitetään köyhän ja herttaisen papintyttären Linda Melinin kohtaloa maailman turuilla: miten maalaistyttö selviää tultuaan yhtäkkiä viskatuksi keskelle Helsingin humua tanssiaisineen ja kutsuineen, etenkin kun ylhäisesti esiintyvän Waldaun perheen vieraanvaraisuus on vähintäänkin kyseenalainen? Sekä komea senaatin sihteeri Viktor Waldau että Poppelin kauppahuoneen perillinen, tukkukauppia Claes Carleson, osoittavat romanttista kiinnostusta nuorta neitokaista kohtaan, mutta kummalle Lindan tunteet lämpenevät?
En juurikaan lue niin sanottua romanttiikka-genreä (siis romanttista viihdettä), sillä se tuntuu liian imelältä, juonet turhan kaavamaisilta ja henkilöhahmot yksiulotteisia. Romaanit, joiden pääasiallisena juonena on yhden tai useamman pariskunnan rakkaustarina, vaativat usein höysteekseen huumoria, ja sitä Kaari Utrion epookkikomedioissa tuntuisi olevan juuri sopivasti (Utrion 1800-luvulle sijoittuvista epookkiromaaneista olen tosin aiemmin lukenut vain pari vuotta sitten ilmestyneen Oppineen neidin). Utrion romaaneissa houkuttaa myös niiden ammattitaidolla rakennettu historiallinen ajankuva, erityisesti kun kyseessä on 1800-luku, joka on kenties "kirjallinen suosikkivuosisatani".
Utrio kuvaa Seuraneidissä kaunista empire-Helsinkiä, mutta myös Ylä-Savoa, josta sankaritar on kotoisin, ja Kajaania, jossa Linda Melin toimii äksyn vanhan neidin seuralaisena. Seuraneiti on eräänlainen tuhkimotarina, kuten niin monet ihanat romaanit Charlotte Brontën Jane Eyresta alkaen, ja ennen sitäkin. Linda on kaunis, mutta köyhä – hänen asemansa avioliittomarkkinoilla ei siis ole kovin korkea, vaikka hän saakin osakseen herrasmiesten ihailevia katseita. Sitäkin enemmän hän on altis kateudelle, epäoikeudenmukaisille juoruille ja ilkeämieliselle kohtelolle. Linda pääsee lopulta hyvään asemaan, mutta romaanissa on aimo annos alcottmaista eetosta: hienot seurapiirit eivät ole avain onneen, jos niissä pärjätäkseen joutuu mielistelemään, nöyristelemään ja hienostelemaan. Konstailemattomuus ja aitous on parasta, ja onnellinen on se, joka löytää oman paikkansa maailmassa: Hänellä olisi omat velvollisuutensa ja tehtävänsä, jotka hän pystyisi suorittamaan ja joista hän nautti. Voisiko ihminen enempää pyytää?
Muissa blogeissa sanottua: Amman lukuhetki, Sallan lukupäiväkirja, Bookin it some more, Kirjakko ruispellossa
En ole vieläkään lukenut yhtään Utrion romaania mutta sen sijaan olen lukenut hänen tietokirjojaan. Olen jo pitkään ihmetellyt ristiriitaa, miten sama ihminen voi olla sekä kiiluvasilmäinen telaketjufeministi että kirjoittaa hempeitä ja imeliä romanttisia romaaneja. Tiedätkö sinä, mistä tämä persoonallisuuden jakautuminen(?) johtuu?
VastaaPoistaUtrion tietokirjoista muistan parhaiten Eevan tyttäret, jossa oli niin rankkaa feminististä settiä, että sain silloin nuorena lukijana oikein kunnon sätkyn. ;)
Tuija, minäkin aloitin Utrioon tuotantoon tutustumisen tietokirjoilla! :) Ainakin Perheen ajan ja Bella donnan olen lukenut, ehkä Eevan tyttäretkin, ja melko varmasti muitakin historiateoksia. Myös "Kiilisilmä feministin" olen lukenut ainakin osittain. Feminismi ja hempeily eivät mielestäni sulje toisiaan pois, miksi sulkisivat? ;)
PoistaEivät ne ole hempeitä ja imeliä. :)
VastaaPoistaSalla, minusta tässä Seuraneidissä oli muutama aika hempeä ja romanttinen kohtaus, mutta huumori pelastaa nekin kohdat olemasta imeliä :)
PoistaPidän kovasti Kaari Utrion kirjoista, etenkin historiallisista romaaneista. Myös Utrion tietokirjoja olen joukon lukenut ja ollut niihin tyytyväinen:)
VastaaPoistaAili Mummo, samoin – etenkin Utrion tietokirjat ovat vakuuttaneet, sen sijaan mittavimmat keskiaikaromaanit ovat minulta vielä lukematta, mutta toivon ehtiväni niiden pariin joskus!
PoistaLuulen saavani tämän jouluna, mistä olen mielissäni, sillä olen aina pitänyt Utriosta ja lukenut jotkut teokset useampaan kertaan. Utrio on parhaimmillaan juuri historian yhdistämisessä näihin osin ennalta-arvattaviin juonikuvioihin. En tiedä liittyykö laidalta feminismiin, mutta kyllä näissä historiallisissa romaaneissa tulee esille aika vahvasti naisen asema ja mahdollisuudet, jotka ennen aika usein liittyivät naimakauppoihin.
VastaaPoistaKirjanainen, sinullapa on sitten ihanaa joululukemista luvassa. Seuraneidin tapahtumat päättyvät joulun kynnykselle (ja ihaniin lumisateisiin, saisipa niitä tännekin!), joten sikälikin sopii tunnelmaan :).
VastaaPoistaMinustakin Seuraneidissä (ja varmasti muissakin Utrion romaaneissa, olen vaan tosiaan lukenut niitä niin vähän) on feministinen vire, siellä rivien välissä. Naisasiakin on aina aikaansa sidottua, emme voi olettaa, että "entisajan ihmiset" tai edes heitä kuvaavat romaanihenkilöt käyttäytyisivät tai ajattelisivat täysin kuten me (ja ihmiset ova keskenään erilaisia, kaikkina aikoina). Lindakaan ei ole mikään tahdoton lapanen muiden vietävissä, vaan hän tekee omat ratkaisunsa ja valintansa, vaikka onkin heikommassa asemassa sekä sukupuolensa että varallisuutensa puolesta. Naisen oikeus valita oma puolisonsa on varsin tärkeänä aiheena Seuraneidissä.
Aion tämän Seuraneidin jossain vaiheessa lukea, mutta nyt aika ei ole otollinen Utriolle. Pitää joko lukea hempeitäkin tyttökirjoja ja sitten päälle raskasta tietoa :) Mutta jouluna annan itselleni vähän lomaa (ehkä) ja luen jotain rentouttavaa...
VastaaPoistaSara, hienoa että tyttökirjatutkimus edistyy! Muista, että tauot tekevät hyvää ja varaa itsellesi hetki Seuraneidin parissa! :)
Poista