Kannen maalaus: Caren Schröder Graafinen suunnittelu: Maria Appelberg |
Monika Fagerholm & Martin Johnson: Meri.
Neljä lyyristä esseetä
Havet. Suom. Asko Sahlberg.
Teos 2012, 169 sivua.
Aika kuin maisema, laaja kuin avaruus, joka lukiessani syntyy minussa. Jossa kertomus, kertomukset ikään kuin soljuvat ympäriinsä. Ja tausta jolla ne kaikuvat, ehkä siellä tuulee, mutta välinpitämättömästi.
Kertomuksia tuulessa. Ja mieleeni juolahtaa, että kaikki meidän tarinamme, miten eeppisiä ne ovatkin, mitem fragmentaarisia "muodoltaan" - sirpaleita ne ovat yhtä kaikki. Leikkauksia, tähdenlentoja, väreilyä ja katkelmia. Eikä sen ajatteleminen tunnu yhtäkkiä lainkaan vaaralliselta, hajottavalta tai mielivaltaiselta - vaan ihanalta, oikealta ja vapauttavalta.
Ennen kuin aloin lukea Monika Fagerholmin ja Martin Johnsonin yhteisteosta Meri, en ollut kuullutkaan sellaisesta tekstilajista kuin lyyrinen essee. Fagerholm ja Johnson varoittavat teokset esipuheessa, että termi "kuulostaa runollisemmalta kuin onkaan", mutta ainakaan minä en joutunut pettymään. Meren neljä lyyristä esseetä ovat juuri sellaista tekstiä, mitä rakastan lukea: assosioivaa, moniin suuntiin haarautuvaa, moniin pohjateksteihin viittaavaa ja henkilökohtaista. Lyyriset esseet ovat eräänlaisia hybridejä, sekoituksia faktaa ja fiktiota.
Jotkut teksteistä muistuttavat journalistisia artikkeleja, toiset henkilöhaastatteluja, kolmannet ovat kuin (oma)elämäkertoja. Monet ovat kaikkea edellämainittua - tai jotain ihan muuta, määrittelemätöntä. Vaikka osa teksteistä on minämuodossa, kertoja ei korostu, vaan on pikemminkin ääni kuin persoona. Fagerholmin ja Johnsonin osuudet teksteistä erottaa erilaisista fonteista, mutta oikeastaan se ei ole tarpeen, sillä tärkeintä on se, mitä kerrotaan.
Jos muoto on kirjassa kohdallaan, niin niin on sisältökin. Esseiden (lukujen) nimet ovat Katastrofi, Pinnan alla, Labyrintti ja Yksinäisyys, ja niissä lähestytään merta eri näkökulmista. Ensimmäisessä esseessä kerrotaan (todellisista tai fiktiivisistä) perheistä, jotka etsivät mereltä vapautta, mutta joutuvatkin somalimerirosvojen tai omien pelkojensa ja ristiriitojensa panttivangeiksi (miten hyvin tähän lukuun olisikin sopinut pohjatekstiksi myös Tove Janssonin Muumipappa ja meri!). Toisessa sukelletaan meren syvyyksiin, mistä ei löydykään kadonnutta Atlantista vaan tonnikaupalla ydinjätettä. Kolmannessa seikkaillaan luotsien mukana saaristossa ja kuunnellaan nobelistirunoilija Tomas Tranströmeriä. Neljännessä "suuri amerikkalainen romaanikirjailija" Jonathan Frantzen lukee ensimmäistä englantilaista romaania, Robinson Crusoeta, joka on romaani yksinäisyydestä, ja pohtii samalla sitä yksinäisyyttä, jota koki hänen syvästi masentunut kirjailijaystävänsä David Foster Wallace.
Pienestä sivumäärästään ja tiiviydestään huolimatta Fagerholmin ja Johnsonin kirja on runsaudensarvi, jota makustelen pitkään ja johon tulen varmasti palaamaan. Vahvatunnelmainen kirja, joka kertoo pieniä tarinoita suurten merien ja labyrinttimaisten saaristojen salaisuuksista. Kokemuksia ja tunteita, joita en tule itse koskaan kokemaan - muuten kuin tämän kirjan kautta. Lukiessani Merta olen kuin Judith Schalansky, joka tutki karttapallon saaria ja "kirjoitti muistiin kaikki kaukaisimmilta ja unohdetuimmilta tuntuvat nimet":
Tuloksena oli kartasto viidestäkymmenestä kaikkein kaukaisimmasta saaresta. Englanniksi kirja on nimeltään Atlas of Remote Islands: Fifty Islands I have Never Visited And Never Will. Vaaleansininen kirja sisältönään kertomuksia saarista, joiden ylitse ihminen on ikään kuin kompuroinut. Ja sitten unohtanut.
Kirjaan ovat ihastuneet myös Sanna (joka luki sen alkukielellä) ja Jenni.
Haasteet: Underbara finlandssvenskor vid papper, Merten äärillä
Lyyrinen essee kuulostaa kieltämättä vähän pelottavalta. Tuskin olisin ilman tätä bloggausta uskaltanut moiseen tarttua, mutta nyt kyllä onnistuit sytyttämään mielenkiinnon... mitä luulet, olisiko tämä syksykirja vai sopiiko myös kesään?
VastaaPoistaElma Ilona, tässä kirjassa ei ole kyllä mitään liian korkealentoista; uskon lyyristen esseiden maistuvan sinullekin! Itse mielelläni meriaiheiset kirjat ennen kaikkea kesään, mutta tunnelmaltaan tämä sopisi ehkä syksyynkin.
PoistaKiitos tästä arviosta, oli ihanaa lukea tästä ihanasta ja monipuolisesta kirjasta! Olet kiteyttänyt kirjaa hyvin - niin hyvin kuin tämän monimuotoisen kirjan voi kiteyttää.
VastaaPoistaKiitos myös kommentista blogissani. Ihan samoin kävi minulle: jos kirjan nimi ei olisi ollut Meri, en olisi varmaan lyyrisiin esseisiin tarttunut. Nyt kirjan muoto ja tyyli lumosivat niin, että tuntuu että olisin lukenut tuohon tyyliin tehdyn kirjan mistä tahansa aiheesta. Hyvin kiinnostava teos!
P.S. Nolon myöhäiset mutta sitäkin sydämellisemmät vauvaonnittelut! Huomasin uutisen jo aiemmin mutta kun en silloin päässyt kommentoimaan, pitkittyi näinkin paljon.
Jenni, kiitos - tässä on kyllä niin paljon kaikkea ihanaa! Tätä genreä lisää, ja toivon tänä kesänä ehtiväni
VastaaPoistavihdoin lukea Ihanat naiset rannalla.
Kiitos myös onnitteluista! :) (Vielä tuo on onniteltavan tuore tapaus, enkä odota, että somessa kaikki ehtisivät huomata, saati kommentoida, kaikkea.)
Maria, luen tätä kirjaa nyt joka ilta pienen rauhoittavan pätkän. Tämä on uusi tyyli, jota nyt kokeilen tietyntyyppisiin kirjoihin. Tämä on minusta sellainen. Merta kannan aina sydämessäni, joten tätä luen hartaasti.
VastaaPoistaKiitos kauniista arviostasi!
Leena, tämä kirja tosiaan sopii hitaasti makusteltavaksi. Nautinnollisia lukuhetkiä, ihana tulla sitten lukemaan mitä kirjoitat tästä!
PoistaLyyrinen essee kuulostaa kovin runolliselta, tuntuu kuitenkin siltä, että lyyrisyyden takaa paljastuu elämän arkiset, välillä kovin rujotkkin kasvot. Kiitos esittelystä.
VastaaPoistaAino, tässä on tosiaan aika surullisia ja ravisuttaviakin teemoja, mikä sopii aiheeseen - meri ei ole mikään lempeä elementti.
PoistaHieno postaus hienosta kirjasta. Juuri runsas on Fagerholmin ja Johnsonin teos, ihana. :)
VastaaPoista