Rauha S. Virtanen: Kiurut laulavat. WSOY 1959.
Rakastin Rauha S. Virtasen 1950-60 -luvuilla julkaistua Selja-sarjaa lapsena, ja luin myös sarjassa 2000-luvulla ilmestyneet jatko-osat sydän pamppaillen. Selja-kirjoissa on ihanaa nostalgiaa, mutta teokset ovat kestäneet myös hyvin aikaa. Kris, Rita, Virva ja Dodo tuntuvat edelleen eläviltä hahmoilta, ja kaikissa sarjan kirjoissa tapahtuu jännittäviä, kiehtovia ja surullisiakin asioita niin, että kaiken taustalla on kuitenkin turvallinen arki.
Muita Virtasen nuortenkirjoja en sitten olekaan lukenut, vaikka useita olen aloittanut. Aion kyllä tarttua uudelleen ainakin nuortenromaaneihin Ruusunen ja Lintu pulpetissa, joista edellinen kuvaa abiturienttitytön ihastumista vanhempaan, varattuun mieheen, jälkimmäinen puolestaan koululaisten poliittista heräämistä. Nyt kuitenkin luin Kiurut laulavat, osittain kesän, osittain siskoskirjahaasteen innostamana. Siskoskirjoista minua olisi enemmän kiinnostanut Virtasen Tuletko sisarekseni, mutta sitä ei lähikirjastosta löytynyt ja Kiurut puolestaan on odottanut jo muutaman vuoden lukemistaan hyllyssä.
Jos olisin lukenut Kiurut laulavat kouluiässä, olisin varmaan pitänyt siitä aika paljon. Nyt kirja ei onnistunut koukuttamaan: henkilöt jäivät etäisiksi, ja tapahtumat tuntuivat kaavamaisilta: keskiössä on vastikään Pohjanmaan lakeuksille muuttanut kuusilapsinen Savelan perhe, jonka lapset leikkivät "reiluilla", itse piirtämillään paperinukeilla jännittäviä näytelmällisiä leikkejä ja palavat halusta tutustua uuteen naapuriinsa, kauniiseen Ruusuun, jonka äiti topakka opettajaäiti on hiljattain kuollut auto-onnettomuudessa ja jonka isä on "taivaanrannan maalari", toisin sanoen taiteilija, joka ei ole pitänyt yhtään näyttelyä tai myynyt teoksiaan. Boheemius ja jännitys on ulkoistettu Ruusun perheeseen, kun taas Saveloilla on ahkera, joskin ankara ja "liikaa" koulunkäyntiä vastustava isä ja puuhakas, lukemista rakastava ja lapsiaan hellivä äiti. Savelan lapsista lukutoukka Leena nousee ehkä hieman etualalle, lisäksi Suvista syntyy käsitys järkevänä toiminnan ihmisenä ja Anusta haaveilijana. Veljet keikkuvat kuvioissa mukana, mutta jäävät kuitenkin vähän syrjään.
Lasten leikkien, sisarus- ja ystävyyssuhteiden ja arkisten askareiden kuvaus tuo mieleen paitsi Seljan tytöt (jossa arjesta hieman vieraantunut taiteilija on tyttöjen oma isä, kirjailija Rikhard Selja), myös Anni Swanin nuortenromaanit, erityisesti kirjat Arnellin perhe, Pikkupappilassa ja Ulla ja Mark. Myös Louisa M. Alcottin Pikku naisia "Pickwick-kerhoineen" sekä erityisesti sen jatko-osa Pikku miehiä ja itsenäinen teos Sireenien alla ovat samanhenkisiä lapsuudenkuvauksia, joissa ei ole kovinkaan voimakasta yksittäistä juonta ja jossa leikit ja mielikuvitus ovat pääosassa. Unohtamatta L. M. Montgomeryn iki-ihania teoksia Sateenkaarinotko ja Sara tarinatyttö! Kiurut laulavat ei minulla nouse ihan edellä mainittujen klassikkojen tasolle (toisin kuin Selja-sarja), mutta viehttävä, turvallinen ja vanhanaikainen kesäkirja se on.
Ihanaa kesäistä sunnutaita kaikille lukijoille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisaret. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisaret. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja (haasteet: siskos-, nostalgia- ja Totally British)
Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja (2002 suom. Marja Helanen-Ahtola, alkuperäisteos I Capture the Castle ilmestyi 1948. Julkaistu suomeksi ensimmäistä kertaa jo 1949 nimellä Rauniolinna)
Olen juuri todennut Roselle, että meidän tilanteemme on oikeastaan aika romanttinen - kaksi tyttöä tässä omituisessa ja syrjäisessä talossa. Hän vastasi, että hänen mielestään ei ole lainkaan romanttista olla loukussa murenevissa raunioissa liejumeren keskellä. Täytyy myöntää, että meidän kotimme on aivan järjetön asuinpaikka. Silti minä rakastan sitä.
Englantilaisen Dodie Smithin (1896-1190) esikoisromaani Linnanneidon lokikirja sopii mainiosti ensimmäiseksi (uudelleen)lukemakseni kirjaksi Karoliinan siskoshaaste -listalta. Oma kappaleeni kirjasta oli nimittäin noin seitsemän vuotta lainassa siskollani. Tänä aikana me ehdimme molemmat muuttaa pois lapsuudenkodistamme - Lokikirja muutti siskoni mukana. Nyt teki mieli lukea kirja uudestaan, mutta ensin se kiersi vielä toisen siskoni kautta. Hänkin piti siitä, mutta palautti kirjan heti luettuaan :). Terveisiä siskoille, jos eksytte tätä lukemaan!
Ensi kerran luin 17-vuotiaan Cassandran ja hänen 21-vuotiaan siskonsa Rosen haaveista ja sydänsuruista muistaakseni ylioppilaskeväänäni tai ensimmäisenä opiskelukeväänä. Alunperin lainasin kirjan hyvältä ystävältäni, mutta lopulta oli pakko ostaa oma kappale. Tämä sympaattinen ja vähän erikoinenkin kirja sykähdytti silloin, ja sykähdyttää yhä, vaikka elämäntilanne on aivan eri. Hykerryttävä aloituslause "Kirjoitan tätä keittiön pesualtaassa", kolahtaa erityisesti nyt, kun kirjoitan tätä blogitekstiä keittiön saarekkeen ääressä.
Yksioikoista romanssijuonta Lokikirjasta ei löydy, vaikka nuorten siskosten naapuriin muuttaakin kaksi varakasta nuorta miestä. Asetelma tuo mieleen Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon tai Kasvattitytön tarinan, mutta Linnanneidon lokikirjan tyyli on lähempänä Austenin goottilaisen romanssin parodiaa Neito vanhassa linnassa, vaikka Smithin romaani ei varsinainen parodia olekaan. Kirjailijanurasta haaveilevan Cassadran päiväkirjanomaisesti kertomassa tarinassa on kuitenkin kosolti huumoria, erikoisia hahmoja (muun muassa menestyneen esikoisromaanin jälkeen kirjailijana vaiennut isä ja hänen taiteilijoiden mallina toimiva boheemi vaimonsa) ja hieman yllättävästi myös kokeellisen kirjallisuuden pohdintaa. Linnan tunnelmassa on jotakin samaa kuin Montgomeryn Runotyttöjen Uudessa kuussa tai Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin Thornfieldissa.
Klassiseen siskoskirjatyyliin (vrt. Lindgrenin Marikki ja Liisa, Alcottin Pikku naisten Jo ja Meg, Virtasen Seljan tyttöjen Virva ja Rita, aiemmin mainitun Ylpeyden ja ennakkoluulon Elizabeth ja Jane sekä Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -kirjojen Laura ja Mary) Linnanneidon lokirjan minäkertoja Cassandra kuvailee sisarensa Rosen itseään kauniimmaksi: "Rose näyttää tavattoman suloiselta tulenkajossa, sillä hän on vaaleanpunerva ihminen: hänen ihonsa hehkuu punervana, ja hänen hiuksensa ovat punervan kullankeltaiset, hyvin vaaleat ja höyhenkeveät. Vaikka olen varsin tottunut häneen, tiedän hänen olevan kaunotar. -- Minä en ole kaunotar, mutta minulla on somahkot kasvot". Miksiköhän tyttökirjoissa ja naisten romaaneissa (kirjallisesti lahjakas tai muuten älykäs) sankaritar usein kuvataan vähemmän kauniiksi kuin sisarensa tai ystävättärensä? Vähintäänkin kauneus on, Montgomeryn Emilian tapaan, sellaista hienostuneempaa laatua, jota vain hyvän maun omaavat ihmiset osaavat arvostaa.
Siskosteemaa käsitellään Linnanneidon lokikirjassa hyvin perinteisen ystävyys/kateus/mustasukkaisuus/kilpailuteeman kautta, "tyttökirjatyyliin" - ei siis uida syvissä vesissä kuten samoja teemoja hyvinkin viiltävästi kuvaavassa Susan Fletcherin Meriharakoissa (joka on itselläni vielä kesken, mutta kurkkaa, mitä Opuscolo kirjoittaa kirjasta, tai Naakku). Linnanneidon lokikirja on hyvää mieltä tuottava, mutta myös liikuttava ja juoneltaan koukuttava romaani. Sitä on vaikea lokeroida - ja miksi pitäsikään - mutta jos pidät Montgomerysta, Austenista, Alcottista ja Brontësta, niin pidät luultavasti Linnanneidon lokikirjastakin!
P.S. Koska itse olen kirjaan varauksettoman ihastunut, linkitän tasapuolisuuden vuoksi Satun vähemmän innostuneen arvion kirjasta. Kuten Satukin postauksen keskustelussa todetaan, kirja on hämmästyttävän moderni (ja minusta myös hämmästyttävän vähälle huomiolle jäänyt) kirja ollakseen julkaistu jo 1940-luvulla.
P.P.S. Merkkaan tämän näin jälkikäteen Susan Nostalgian jäljillä -haasteen vastaukseksi :).
P.P.S. Merkkaan tämän näin jälkikäteen Susan Nostalgian jäljillä -haasteen vastaukseksi :).
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Haastavat siskot (lukusuosituksia kaivataan)
Karoliinan ihana siskoshaaste tuottaa minulle päänvaivaa - syystä, että olen lukenut suurimman osan kattavasta ja monipuolisesta siskoskirjalistasta, jonka voi lukea täältä. Olen lukenut listalta seuraavat:
- Louisa May Alcott: Pikku naisia
- Hellevi Arjava: Swanin tytöt
- Jane Austen: Järki ja tunteet
- Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
- Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen
- Laura Honkasalo: Siskoni, enkelinluinen tyttö
- Emma Juslin: Frida ja Frida
- Maarit Leskelä-Kärki: Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä
- Astrid Lindgren: Marikki
- Astrid Lindgren: Marikki ja Kesäkummun Tuikku
- Katriina Ranne: Minä, sisareni
- Regina Rask: Ei millään pahalla
- Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja
- Alice Walker: Häivähdys purppuraa
- Rauha S. Virtanen: Selja-sarja
- Seljan tytöt
- Tapaamme Seljalla
- Virva Seljan yksityisasia
- Tuntematon Selja
- Seljalta maailman ääreen
- Seljan Tuli ja Lumi
- Maria Gripe: Varjo-sarja
- Salaisuus varjossa
- ... ja metsän valkeat varjot
- Varjojen lapset
- Varjojen kätkö
- Kaikki ovat hienoja kirjoja, mutta suosittelen erityisesti Juslinin Frida ja Fridaa sekä Smithin Linnanneidon lokikirjaa. Jos tutkimuskirjallisuus ei pelota, myös Leskelä-Kärjen Krohnin sisaret kannattaa lukea. Kulttuurihistoriaa vähän populaarimmassa muodossa on Arjavan Swanin tytöt.
-
- Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt (lisää linkkejä arvioihin täällä)
- Susan Fletcher: Meriharakat (odottaa lukuvuoroaan hyllyssäni kirjastosta lainattuna, Valkoisen kirahvin uunituore arvio löytyy täältä)
- Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina
- Essi Tammimaa: Paljain käsin
- Anton Tsehov: Kolme sisarta
P.S Olin jo lainannut kirjastosta haastetta varten Ulla-Maija Paavilaisen Sokerisiskot, joista Morre kirjoittaa täällä, mutta totesin, että se ei ole minun kirjani.
torstai 17. maaliskuuta 2011
Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä (Kirjallista elämää -haaste)

Naistenpäivän (8.3) ja Minna Canthin päivän (19.3) maaliskuuhun sopii erityisen hyvin monissa seuraamissani kirjablogeissa nyt kiertävä sisarusteema. Kirjahaasteiden myötä siskosaiheista luettavaa ja kirjoitettavaa riittää varmasti koko vuodelle!
Kaunokirjallisuuden lisäksi nautin suunnattomasti erilaisten elämäkertojen, kirjekokoelmien, muistelmien ja tutkimuskirjallisuuden lukemisesta, etenkin, jos aiheena on kirjailijat, kirjallisuus, naiset tai historia. Aivan erityista herkkua ovat kirjat, joissa nämä kaikki aiheet yhdistyvät, kuten Maarit Leskelä-Kärjen väitöstutkimuksessa Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä. Vaikka kyseessä on tieteellinen tutkimus, on teksti hyvin luettavaa eikä edellytä mitään ennakkotietoja Helmi Krohnista (1871-1967), Aino Kallaksesta (1878-1956) tai Aune Krohnista (1881-1967). Leskelä-Kärjen lähteenä ovat sisarusten kirjeet, ja hän tarkastelee sisarusten elämää ennen kaikkea kirjallisen toimijuuden näkökulmasta. Aino Kallas on laajalti tunnettu muun muassa omintakeisista teoksistaan Sudenmorsian, Barbara von Tisenhusen ja Sudenmorsian, isosisko Helmi Krohn muistetaan ehkä parhaiten elämäkerroistaan sekä lukuisista suomennoksistaan. Aune Krohnista en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta Leskelä-Kärjen kirjasta opin, että tämä Julius Krohnin nuorin tytär oli runsaasti uskonnollisia tekstejä julkaissut kirjailija.
Kaikkien kolmen sisaren erilaiset persoonat ja heidän välisensä suhteet heräävät eloon kulttuurihistorian sivuilta. Kirjoittavat sisaret tukivat toisiaan, mutta kokivat myös ristiriitoja. Helmi, Aino ja Aune kasvoivat runoilija Suonion eli suomen kielen ja kirjallisuuden professori Julius Krohnin kulttuurikodissa, jossa Helmin äidin Emman kuoltua emännöi Ainon ja Aunen äiti Minna. Itse lumouduin tästä kirjasta niin, että innostuin lukemaan Aino Kallaksen päiväkirjoja ja Raili Mikkasen nuortenkirjan Ei ole minulle suvannot!, joka kertoo Aino Kallaksen nuoruudesta. Tästä kirjasta avautuu monia polkuja naiskirjailijoista, Suomen kulttuurihistoriasta ja kirjoittamisesta kiinnostuneille...
P.S. Merkkaan tämän näin jälkikäteen vastaukseksi Paulan Kirjallista elämää -haasteeseen :)
Kirjasiskot
Ainakin anni.m Oota, mä luen tän eka loppuun: siskoja ja haasteita ja Kirjavan kammarin Karoliina Kirjava kammari: Turinatorstai: Kirjoja siskoista ja sisaruudesta ovat lukeneet tai lukemassa useita siskosaiheisia kirjoja. Karoliina julkistaa aiheesta haasteen ensi viikolla. Kirjallisuuden sisarussuhteet ovat kiehtova aihe, josta varmasti on tehty tutkimuksiakin, niitäkin voisi tämän aiheen tiimoilta kaivaa esille.
On suorastaan hämmästyttävää, että vaikka keskimäärin poikia syntyy jopa hieman enemmän kuin tyttöjä, niin tyttökirjoissa ja monissa naisten kirjoittamissa romaaneissa veljet ovat suorastaan harvinaisuus! Jane Austenin Järjessä ja tunteissa ja Ylpeydessä ja ennakkoluulossa sankarittarien veljettömyys on myös juonta kuljettava voima: Elizabethin, Janen, Elinorin ja Mariannen on aivan erityisen tärkeää löytää sopiva aviomies, kun koti menee alta isän kuoleman jälkeen miespuolisen perijän puuttuessa.
Austenin Bennetin perheessä siskoja on peräti viisi, Alcottin Pikku naisissa neljä, samoin Rauha S. Virtasen Seljan tytöissä. Kun siskoksia on kirjassa useampia, eivät juonet lopu kesken ja etenkin nuortenkirjoissa on tärkeää, että erilaisilla lukijoilla on samastumiskohteita: tulinen Rita, järkevä Kris, haaveellinen Virva ja herttainen Dodo. Seljan tytöistä kannattaa ehdottomasti lukea. Etenkin kahdessa viimeisessä Selja-kirjassa on mukana hyvinkin rankkoja aiheita ja poliittista kantaaottavuutta, nuorten omia iloja ja murheita unohtamatta.
Vähän erilainen nuortenromaani on myös Maria Gripen Salaisuus varjossa jatko-osineen. Siinä sisarussuhde on kompleksinen, ja läpi neliosaisen teossarjan myös kyseenalaistetaan päähenkilöiden, Bertan ja Carolinin sisaruus -- he ovat puolisisaruksia, joilla on todennäköisesti sama isä. Lopulta sisaruudessa on kuitenkin merkittävintä keskinäinen lojaalisuus ja se, että oppii tuntemaan toisen. Tätä teosta suosittelen lämpimästi -- ja ne, joilla on suhteita Tammeen, voisivat rummuttaa uusien painosten puolesta.
Huomaan taas nostaneeni esille lähinnä klassikoita ja nuortenromaaneja, mutta aihe on ajankohtainen myös nykykirjallisuudessa. Raisa Mattila taustoitti eilisessä kritiikissään Helsingin sanomissa Essi Tammimaan siskosaiheista romaania Paljain käsin: "On polvelta toiselle joko hiukan muuntuen tai sellaisenaan periytyvä vika, trauma tai virhe, josta etenkin naiset kärsivät. Perusteluina esitetään parhaimmillaan kolme polvea, kuten tehdään vaikkapa Ulla-Maija Paavilaisen Sokerisiskoissa (2008), Nina Petanderin Pläts!-teoksessa ja Riikka Pulkkisen Totta-romaanissa (2010)." www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Aurinko+kiertääkin.../HS20110316SI1KU02d84
Listaan tähän muutamia siskoskirjoja, joista moniin on viitattu muissa blogeissa viime aikoina. Mukana on myös tuntemattomampia helmiä, joille toivoisi lisää lukijoita ja "blogisavuja".
Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt ks. esim. Lumiomena
Susan Fletcher: Meriharakat Juuri tällaista: Hukuttava kirja Oota, mä luen tän eka loppuun: Susan Fletcher: Meriharakat Leena Lumi: MERIHARAKAT , Lumiomena
Essi Tammimaa: Paljain käsin Aamun kirjojen virrassa |
Kirjablogi Kirjainten virrassa
Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt-sarja, jonka neljä ensimmäistä osaa ovat ilmestyneet 50-60-luvulla ja kaksi viimeistä, Seljalta maailman ääriin ja Seljan tuli ja lumi 2000-luvulla.

Juuli Niemi: Tara. Runotarina. "Ei kaikkia kaksosia tunnista tämän maailman säännöillä" Kaunista ja koskettavaa runotarinaa/proosarunoa siskoksista, suosittelen!
Ulla-Maija Paavilainen: Sokerisiskot
Regina Rask: Ei millään pahalla
Maria Gripe: Salaisuus varjossa jatko-osineen
Katriina Ranne: Minä, sisareni http://kirjamieli.blogspot.com/2011/03/katriina-ranne-mina-sisareni.html Mari A:n kirjablogi: Katriina Ranne: Minä, siskoni
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


