Rakastin Rauha S. Virtasen 1950-60 -luvuilla julkaistua Selja-sarjaa lapsena, ja luin myös sarjassa 2000-luvulla ilmestyneet jatko-osat sydän pamppaillen. Selja-kirjoissa on ihanaa nostalgiaa, mutta teokset ovat kestäneet myös hyvin aikaa. Kris, Rita, Virva ja Dodo tuntuvat edelleen eläviltä hahmoilta, ja kaikissa sarjan kirjoissa tapahtuu jännittäviä, kiehtovia ja surullisiakin asioita niin, että kaiken taustalla on kuitenkin turvallinen arki.
Muita Virtasen nuortenkirjoja en sitten olekaan lukenut, vaikka useita olen aloittanut. Aion kyllä tarttua uudelleen ainakin nuortenromaaneihin Ruusunen ja Lintu pulpetissa, joista edellinen kuvaa abiturienttitytön ihastumista vanhempaan, varattuun mieheen, jälkimmäinen puolestaan koululaisten poliittista heräämistä. Nyt kuitenkin luin Kiurut laulavat, osittain kesän, osittain siskoskirjahaasteen innostamana. Siskoskirjoista minua olisi enemmän kiinnostanut Virtasen Tuletko sisarekseni, mutta sitä ei lähikirjastosta löytynyt ja Kiurut puolestaan on odottanut jo muutaman vuoden lukemistaan hyllyssä.
Jos olisin lukenut Kiurut laulavat kouluiässä, olisin varmaan pitänyt siitä aika paljon. Nyt kirja ei onnistunut koukuttamaan: henkilöt jäivät etäisiksi, ja tapahtumat tuntuivat kaavamaisilta: keskiössä on vastikään Pohjanmaan lakeuksille muuttanut kuusilapsinen Savelan perhe, jonka lapset leikkivät "reiluilla", itse piirtämillään paperinukeilla jännittäviä näytelmällisiä leikkejä ja palavat halusta tutustua uuteen naapuriinsa, kauniiseen Ruusuun, jonka äiti topakka opettajaäiti on hiljattain kuollut auto-onnettomuudessa ja jonka isä on "taivaanrannan maalari", toisin sanoen taiteilija, joka ei ole pitänyt yhtään näyttelyä tai myynyt teoksiaan. Boheemius ja jännitys on ulkoistettu Ruusun perheeseen, kun taas Saveloilla on ahkera, joskin ankara ja "liikaa" koulunkäyntiä vastustava isä ja puuhakas, lukemista rakastava ja lapsiaan hellivä äiti. Savelan lapsista lukutoukka Leena nousee ehkä hieman etualalle, lisäksi Suvista syntyy käsitys järkevänä toiminnan ihmisenä ja Anusta haaveilijana. Veljet keikkuvat kuvioissa mukana, mutta jäävät kuitenkin vähän syrjään.
Lasten leikkien, sisarus- ja ystävyyssuhteiden ja arkisten askareiden kuvaus tuo mieleen paitsi Seljan tytöt (jossa arjesta hieman vieraantunut taiteilija on tyttöjen oma isä, kirjailija Rikhard Selja), myös Anni Swanin nuortenromaanit, erityisesti kirjat Arnellin perhe, Pikkupappilassa ja Ulla ja Mark. Myös Louisa M. Alcottin Pikku naisia "Pickwick-kerhoineen" sekä erityisesti sen jatko-osa Pikku miehiä ja itsenäinen teos Sireenien alla ovat samanhenkisiä lapsuudenkuvauksia, joissa ei ole kovinkaan voimakasta yksittäistä juonta ja jossa leikit ja mielikuvitus ovat pääosassa. Unohtamatta L. M. Montgomeryn iki-ihania teoksia Sateenkaarinotko ja Sara tarinatyttö! Kiurut laulavat ei minulla nouse ihan edellä mainittujen klassikkojen tasolle (toisin kuin Selja-sarja), mutta viehttävä, turvallinen ja vanhanaikainen kesäkirja se on.
Ihanaa kesäistä sunnutaita kaikille lukijoille!
