keskiviikko 16. elokuuta 2017

Arnaldur Indriðason: Reykjavikin yöt



Arnaldur Indriðason: Reykjavikin yöt
Reykjavíknætur, suom. Marjakaisa Matthíasson.
Blue Moon 2014, 256 sivua.

Reykjavikin öissä tapaamme nuoren Erlendur Sveinssonin, joka työskentelee järjestyspoliisissa mutta jota kiinnostavat oudot katoamiset. Virka-ajalla Erlendur selvittää pahoinpitelyjä ja liikennerikkomuksia, vapaa-ajalla hän tutkii omatoimisesti naisen katoamista sekä laitapuolen kulkijan hukkumistapausta ja haahuilee yksityiselämässään – tyttöystävä Halldora puhuu yhteenmuutosta ja ilmoittaa olevansa raskaana, mutta Erlendurista tuntuu, että hän ei ole enää lainkaan kärryillä omassa elämässään.

Rikospoliisi on vuotta aiemmin tutkinut tuloksetta tapausta, jossa nainen on lähtenyt kävelemään kotiin ravintolasta työtovereiden kanssa vietetyn illan jälkeen. Aviomien mukaan nainen ei saapunut koskaan kotiinsa; mies itse on ollut oman harrastusporukkansa parissa. Joitakin vuosia aiemmin naisella on ollut suhde toiseen mieheen, mutta mies kiistää olleensa naisen kanssa tekemisissä suhteen päättymisen jälkeen. Naisen uskotaan päättäneen itse päivänsä, mutta Erlendur on epäileväinen.

Alkoholisoituneen Hannibalin kuolemaa poliisi ei ole edes juuri välittänyt tutkia. Itse kyhätyllä lautalla leikkineet pojat löytävät ruumiin sattumalta, ja päihdeongelmaisen miehen arvellaan joko hukkuneen tapaturmaisesti tai riistäneen hengen itseltään. Tämäkin tapaus vaivaa Erlenduria, joka on muutaman kerran jutellut Hannibalin kanssa tämän eläessä.

Haastattelemalla ihmisiä ja pitämällä silmänsä auki pientenkin konkreettisten johtolankojen varalta Erlendur pääsee molempien tapausten jäljille. Tästäkin romaanista löytyy se Arnaldurin dekkareille tyypillinen kohtaus, jossa Erlendur alkaa vaistonsa varassa kaivaa maata ja löytää sen, mitä on pelännytkin löytävänsä.

Viihdyin tämän verkkaiseen tahtiin etenevän dekkarin parissa hyvin. Erlendurin hahmo kantaa läpi rikostutkinnan suvantokohtien, ja oli kiinnostava kurkistaa niihin hetkiin, joissa Erlendurin perhe-elämän ongelmat alkoivat kehkeytyä. Romaanin lopussa kuvataan käännettä, jonka johdosta Erlendur siirtyy rikospoliisiin ja viitataan vanhaan katoamistapaukseen, jota kuvataan enemmän romaanissa Menneet ja kadonneet.

maanantai 7. elokuuta 2017

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa



Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017.

Ennen kuin mieheni katoaa, haluan kuvata hänet tarkasti. Haluan nimetä kaikki paikat, jokaisen karvan, lihaksen ja ruumiinosan. Haluan todistaa, että hän oli. En koskaan ajatellut, että ihmisen yksityiskohdat olisivat kiinnostavia, mutta nyt haluan tallettaa näistä jokaisen.

Tämä on menetykseni kartta.

Kun jokunen viikko sitten palasin kesälomareissulta, löysin postin seasta kustantamon lähettämän ennakkokappaleen Selja Ahavan romaanista Ennen kuin mieheni katoaa. Selasin kirjaa hajamielisesti, luin vähän alkua. Sisäkannessa on kuva Kolumbuksen piirtämästä kartasta ja kirjailijan esipuheen sanat jäävät kaikumaan mieleeni: "Katson sen viivaa: niin tarkka, kaunis ja totta. Silti se on maanosan verran väärässä." Kaunista, ajattelen. Kaunista ja eteeristä. Romaanin kertojan mies ilmeisesti katoaa jotenkin vertauskuvallisesti? Jotenkin tämä rinnastuu Amerikan löytämiseen ja Kolumbuksen erehdykseen, kun hän luulee olevansa Intiassa?

Totta, romaanissa minäkertojan kokemus miehensä katoamisesta tosiaan rinnastuu uuden ajan aloittaviin löytöretkiin, mutta toisin kuin luulin, mies katoaa oikeasti, konkreettisesti, fyysisesti. Kertoja on kuin Cristoforo, Cristovam, Cristóbal – Kolumbuksen nimestä käytetyt erikieliset kirjoitusasut alleviivaavat paitsi historiallisen henkilön osin hämärän peittoon jäänyttä taustaa ja minuutta, myös aviovaimon haurastuvaa identiteettiä kriisin keskellä. Toisesta ei voi piirtää karttaa, toista ei voi täysin tuntea, toista ei voi määritellä.

Kun lopulta tartuin Ahvan kirjaan, luin sen nopeasti. Löytöretkistä kertovat osuudet olivat monin tavoin vaikuttavia, mutta intensiivisen muodonmuutostarinan rinnalla en oikein malttanut eläytyä valloittajien ja alkuperäisasukkaiden kohtaamisiin tai näännyttäviin merimatkoihin. Hieno historiallinen heijastuspinta, mutta sittenkin vain heijastuspinta kertojan ja hänen miehensä, entisen miehensä, naisen, tarinalle.

Niin, romaanissa vaimo menettää miehensä, koska tämä on oikeastaan aina halunnut olla nainen. Tämä tieto tulee vaimolle täysin yllätyksenä, ja tuosta ilmoituksesta alkaa matka ilman karttaa. Samaan aikaan kun mies puhkeaa naiseutensa kukkaan kuin pioni ja kuivattelee siipiään kuin kotelosta kuoriutunut perhonen, nainen kuihtuu ja möyhii lakastuvaa puutarhaa. Vaimo yrittää ymmärtää ja tukea, mutta tuska ja hämmennys ovat tiheää sumua.

Ahava kirjoittaa todella kauniisti, mutta kaunistelematta. Kirjailija on kertonut muun muassa Aamulehden haastattelussa, että Ennen kuin mieheni katoaa perustuu hänen omiin kokemuksiinsa. Tieto tuo lukukokemukseen yhden tason lisää, vaikka totta kai romaani on aina fiktiota. Toista katsoo aina sivusta, mutta omasta kokemuksesta voi kertoa. Kirjoittamalla voi piirtää karttaa, mutta vain itselleen.