Rauha S. Virtanen: Luumupuu kukkii

Rauha S. Virtasen nuortenromaani Luumupuu kukkii tuntuu eräänlaiselta Kiurut laulavat -kirjan sisarteokselta. Molemmissa Virtasen romaaneissa kuvataan sisarus- ja ystäväjoukon kesäistä elämää. Päähenkilön taustalla on turvallinen ja työteliäs perhe, jonka toimeentulosta huolehtii ahkera ja työhönsä uppoutuva isä (Kiuruissa maanviljelijä ja Luumupuussa puutarhuri) ja lempeä, arjen askareiden lomassa lukemisen ja omien luovien puuhien (Luumupuun Pihkan perheen äiti kutoo joutohetkinään juhannusryijyä) merkitystä korostava äiti. Lapset ratkovat kotoisia ongelmia ja koulunkäyntiin tai heikommassa asemassa olevien auttamiseen liittyviä pulmia. Luumupuu kukkii -romaanin keskiössä on noin kymmenvuotias Kati, jonka pitäisi petrata arvosanojaan ennen oppikoulun pääsykokeita. Luonnossa liikkuminen, haaveilu ja leikit ystävien kanssa - erityisesti Timbuk-sirkuksen näytöksen harjoittelu - ovat kuitenkin paljon kiinnostavampia. Jännitystä kesään tuo myös isän puutarhaan apulaiseksi saapuva Maisa-tyttö sekä se, kukkiiko puutarhuri isän silmäterä, Katille omistettu luumupuu.

Luumupuu kukkii kuvaa ajallisesti pidempää jaksoa kuin yhteen kesään keskittyvä Kiurut laulavat; tämä mahdollistaa paremmin päähenkilön kehittymisen ja kasvamisen. Myös sivuhenkilöitä on enemmän, samoin juoniepisodeja. Sivujuonissa sivutaan muun muassa  Pihkan perheen Siina-kotiapulaisen elämää, kulkukissojen kohtaloa, ankaran Sipu-opettajan persoonaa sekä nuoreen Maisaan liittyvää salaisuutta. Päähuomio on kuitenkin Katin kasvamisessa, hänen tasapainoilussaan leikin ja velvollisuuksien välimaastossa. Katin kehitystä symboloi hänen nimikkoluumupuunsa, jonka kukkia joudutaan kärsivällisesti odottamaan, mutta jotka täyttävätkin sitten kaikki odotukset…

Luumupuu kukkii ei ole minulle nostalgiakirja, sillä luin lapsena Virtasen kirjoista vain Seljan tytöt jatko-osineen. Omassa elämässäni on kuitenkin muutamia yhtymäkohtia kirjan tapahtumiin, jotka tekevät kirjan minulle rakkaaksi: oma mieheni on puutarhuri (joskaan hän ei pidä omaa puutarhaa vaan työskentelee kouluttajana), asumme vanhassa, alunperin puutarhurin asunnoksi rakennetussa talossa… ja ylipäätään verkkainen arjen ja perhe-elämän kuvaus viehättää minua.

Vielä ehdin osallistua Luumupuu kukkii -kirjalla Satun Apiloita ja omenankukkia -minihaasteeseen. Odotan jo innolla, millainen haaste on luvassa heinä-elokuulle!

P.S. Meillä ei ole luumupuita, ainoastaan omenapuita, mutta luumupuun kukkia ja nostalgisia muistoja Virtasen Luumupuu kukkii -kirjaan liittyen voi käydä kurkaamassa Leena Lumella!

P.P.S. Sunnuntai tuntuu vakiintuneen minulla nuortenkirjaklassikoiden päiväksi, mutta aikuistenkirjapostauksiakin on vihdoin luvassa alkuviikosta, mm. Juha Itkosen Seitsemäntoista ;).

Rauha S. Virtanen: Kiurut laulavat (siskoshaaste)

Rauha S. Virtanen: Kiurut laulavat. WSOY 1959.

Rakastin Rauha S. Virtasen 1950-60 -luvuilla julkaistua Selja-sarjaa lapsena, ja luin myös sarjassa 2000-luvulla ilmestyneet jatko-osat sydän pamppaillen. Selja-kirjoissa on ihanaa nostalgiaa, mutta teokset ovat kestäneet myös hyvin aikaa. Kris, Rita, Virva ja Dodo tuntuvat edelleen eläviltä hahmoilta, ja kaikissa sarjan kirjoissa tapahtuu jännittäviä, kiehtovia ja surullisiakin asioita niin, että kaiken taustalla on kuitenkin turvallinen arki.

Muita Virtasen nuortenkirjoja en sitten olekaan lukenut, vaikka useita olen aloittanut. Aion kyllä tarttua uudelleen ainakin nuortenromaaneihin Ruusunen ja Lintu pulpetissa, joista edellinen kuvaa abiturienttitytön ihastumista vanhempaan, varattuun mieheen, jälkimmäinen puolestaan koululaisten poliittista heräämistä. Nyt kuitenkin luin Kiurut laulavat, osittain kesän, osittain siskoskirjahaasteen innostamana. Siskoskirjoista minua olisi enemmän kiinnostanut Virtasen Tuletko sisarekseni, mutta sitä ei lähikirjastosta löytynyt ja Kiurut puolestaan on odottanut jo muutaman vuoden lukemistaan hyllyssä.

Jos olisin lukenut Kiurut laulavat kouluiässä, olisin varmaan pitänyt siitä aika paljon. Nyt kirja ei onnistunut koukuttamaan: henkilöt jäivät etäisiksi, ja tapahtumat tuntuivat kaavamaisilta: keskiössä on vastikään Pohjanmaan lakeuksille muuttanut kuusilapsinen Savelan perhe, jonka lapset leikkivät "reiluilla", itse piirtämillään paperinukeilla jännittäviä näytelmällisiä leikkejä ja palavat halusta tutustua uuteen naapuriinsa, kauniiseen Ruusuun, jonka äiti topakka opettajaäiti on hiljattain kuollut auto-onnettomuudessa ja jonka isä on "taivaanrannan maalari", toisin sanoen taiteilija, joka ei ole pitänyt yhtään näyttelyä tai myynyt teoksiaan. Boheemius ja jännitys on ulkoistettu Ruusun perheeseen, kun taas Saveloilla on ahkera, joskin ankara ja "liikaa" koulunkäyntiä vastustava isä ja puuhakas, lukemista rakastava ja lapsiaan hellivä äiti. Savelan lapsista lukutoukka Leena nousee ehkä hieman etualalle, lisäksi  Suvista syntyy käsitys järkevänä toiminnan ihmisenä ja Anusta haaveilijana. Veljet keikkuvat kuvioissa mukana, mutta jäävät kuitenkin vähän syrjään.

Lasten leikkien, sisarus- ja ystävyyssuhteiden ja arkisten askareiden kuvaus tuo mieleen paitsi Seljan tytöt  (jossa arjesta hieman vieraantunut taiteilija on tyttöjen oma isä, kirjailija Rikhard Selja), myös Anni Swanin nuortenromaanit, erityisesti kirjat Arnellin perhe, Pikkupappilassa ja Ulla ja Mark. Myös Louisa M. Alcottin Pikku naisia "Pickwick-kerhoineen" sekä erityisesti sen jatko-osa Pikku miehiä ja itsenäinen teos Sireenien alla ovat samanhenkisiä lapsuudenkuvauksia, joissa ei ole kovinkaan voimakasta yksittäistä juonta ja jossa leikit ja mielikuvitus ovat pääosassa. Unohtamatta L. M. Montgomeryn iki-ihania teoksia Sateenkaarinotko ja Sara tarinatyttö! Kiurut laulavat ei minulla nouse ihan edellä mainittujen klassikkojen tasolle (toisin kuin Selja-sarja), mutta viehttävä, turvallinen ja vanhanaikainen kesäkirja se on.

Ihanaa kesäistä sunnutaita kaikille lukijoille!

Kirjasiskot

Ainakin anni.m Oota, mä luen tän eka loppuun: siskoja ja haasteita ja Kirjavan kammarin Karoliina Kirjava kammari: Turinatorstai: Kirjoja siskoista ja sisaruudesta ovat lukeneet tai lukemassa useita siskosaiheisia kirjoja. Karoliina julkistaa aiheesta haasteen ensi viikolla. Kirjallisuuden sisarussuhteet ovat kiehtova aihe, josta varmasti on tehty tutkimuksiakin, niitäkin voisi tämän aiheen tiimoilta kaivaa esille.


On suorastaan hämmästyttävää, että vaikka keskimäärin poikia syntyy jopa hieman enemmän kuin tyttöjä, niin tyttökirjoissa ja monissa naisten kirjoittamissa romaaneissa veljet ovat suorastaan harvinaisuus! Jane Austenin Järjessä ja tunteissa ja Ylpeydessä ja ennakkoluulossa sankarittarien veljettömyys on myös juonta kuljettava voima: Elizabethin, Janen, Elinorin ja Mariannen on aivan erityisen tärkeää löytää sopiva aviomies, kun koti menee alta isän kuoleman jälkeen miespuolisen perijän puuttuessa.


Austenin Bennetin perheessä siskoja on peräti viisi, Alcottin Pikku naisissa neljä, samoin Rauha S. Virtasen Seljan tytöissä. Kun siskoksia on kirjassa useampia, eivät juonet lopu kesken ja etenkin nuortenkirjoissa on tärkeää, että erilaisilla lukijoilla on samastumiskohteita: tulinen Rita, järkevä Kris, haaveellinen Virva ja herttainen Dodo. Seljan tytöistä kannattaa ehdottomasti lukea. Etenkin kahdessa viimeisessä Selja-kirjassa on mukana hyvinkin rankkoja aiheita ja poliittista kantaaottavuutta, nuorten omia iloja ja murheita unohtamatta. 


Vähän erilainen nuortenromaani on myös Maria Gripen Salaisuus varjossa jatko-osineen. Siinä sisarussuhde on kompleksinen, ja läpi neliosaisen teossarjan myös kyseenalaistetaan päähenkilöiden, Bertan ja Carolinin sisaruus -- he ovat puolisisaruksia, joilla on todennäköisesti sama isä. Lopulta sisaruudessa on kuitenkin merkittävintä keskinäinen lojaalisuus ja se, että oppii tuntemaan toisen. Tätä teosta suosittelen lämpimästi -- ja ne, joilla on suhteita Tammeen, voisivat rummuttaa uusien painosten puolesta.


Huomaan taas nostaneeni esille lähinnä klassikoita ja nuortenromaaneja, mutta aihe on ajankohtainen myös nykykirjallisuudessa. Raisa Mattila taustoitti eilisessä kritiikissään Helsingin sanomissa Essi Tammimaan siskosaiheista romaania Paljain käsin: "On polvelta toiselle joko hiukan muuntuen tai sellaisenaan periytyvä vika, trauma tai virhe, josta etenkin naiset kärsivät. Perusteluina esitetään parhaimmillaan kolme polvea, kuten tehdään vaikkapa Ulla-Maija Paavilaisen Sokerisiskoissa (2008), Nina Petanderin Pläts!-teoksessa ja Riikka Pulkkisen Totta-romaanissa (2010)." www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Aurinko+kiertääkin.../HS20110316SI1KU02d84


Listaan tähän muutamia siskoskirjoja, joista moniin on viitattu muissa blogeissa viime aikoina. Mukana on myös tuntemattomampia helmiä, joille toivoisi lisää lukijoita ja "blogisavuja".


Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt ks. esim. Lumiomena


Susan Fletcher: Meriharakat Juuri tällaista: Hukuttava kirja Oota, mä luen tän eka loppuun: Susan Fletcher: Meriharakat Leena Lumi: MERIHARAKAT , Lumiomena

Essi Tammimaa: Paljain käsin Aamun kirjojen virrassa |
Kirjablogi Kirjainten virrassa

Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt-sarja, jonka neljä ensimmäistä osaa ovat ilmestyneet 50-60-luvulla ja kaksi viimeistä, Seljalta maailman ääriin ja Seljan tuli ja lumi 2000-luvulla. 

Juuli Niemi: Tara. Runotarina. "Ei kaikkia kaksosia tunnista tämän maailman säännöillä" Kaunista ja koskettavaa runotarinaa/proosarunoa siskoksista, suosittelen!

Ulla-Maija Paavilainen: Sokerisiskot

Regina Rask: Ei millään pahalla

Maria Gripe: Salaisuus varjossa jatko-osineen

Katriina Ranne: Minä, sisareni  http://kirjamieli.blogspot.com/2011/03/katriina-ranne-mina-sisareni.html Mari A:n kirjablogi: Katriina Ranne: Minä, siskoni