maanantai 31. heinäkuuta 2017

Jukka-Pekka Palviainen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta



Jukka-Pekka Palviainen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta
Karisto 2017, 160 sivua.

Kuusitoistavuotias Milla muuttaa pitkin hampain etäiseen saareen hylkeitä tutkivan isänsä työn perässä. Äiti ja "Vaippapaviaani" asuvat Brysselissä, mutta Millan halutaan mieluummin käyvän etälukiota kahden muun nuoren kanssa kuin eurooppalaisessa suurkaupungissa. Klassinen nuortenkirjan asetelma siis: elämä syrjäisellä paikkakunnalla tuntuu maailmanlopulta, mutta pian uudet ihmiset ja sopivasti haastava tekeminen tulevat merkityksellisiksi. Milla pääsee mukaan nuoren taiteilijan projektiin ja saaren nykyisten asukkaiden lisäksi myös noituudesta syytetty Valpuri satojen vuosien takaa muodostuu hänelle tärkeäksi keskustelukumppaniksi.

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta kuvaa herkän ja luovan nuoren tytön kasvua ja nuorten elämää ihastumisineen, varovaisine kapinointeineen ja kokeiluineen, mutta kirjassa on myös jännityselementti. Joku terrorisoi tutkimusaseman toimintaa sotkemalla paikkoja, lähettämällä uhkailuviestejä ja varastamalla tietokoneet, ja loppua kohden tapahtumat kiihtyvät hyvinkin dramaattisiksi. Kerrontaa leimaa kuitenkin leppoisa arkisuus ja turvallisuus: rikoksia selvittämään saapunut poliisi on hetken Millalle eräänlainen äitihahmo ja Milla kavereineen tekee välillä omia tutkimuksiaan kuin Viisikko ikään. Luonnollisesti epäilyksen varjoja langetetaan milloin kenenkin saaren asukkaan ylle, ja kun syyllinen paljastuu, hänkin saa epilogissa kertoa oman tarinansa.

Tämän kaiken, ja paljon muuta, Palviainen on saanut mahtumaan 160 sivuun. Lukiessa syntyy toisaalta sellainen kutkuttava tunne, että kaikkea ei kerrota, että henkilöhahmoilla on menneisyys ja tulevaisuus myös tämän tarinan ulkopuolella. Toisaalta olisi ollut kiva lukea Millan elokuusta saarella pidempikin romaani ja saada henkilöistä vähän enemmän otetta, nyt moni keskeinenkin hahmo oikeastaan vain vilahtaa kirjassa. Tällaisenaan, tiiviinä ja selkeästi kerrottuna kirjalla on kyllä varmasti laajempi mahdollinen lukijakunta: voisin suositella tätä kirjaa niin heikolle kuin sujuvallekin lukijalle, niin jännityksen ystävälle kuin pohdiskelijalle.



Muissa blogeissa sanottua: Luetaanko tämä?, Dysphoria, Lukutoukan kiulttuuriblogi, Venlan maailma





keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta


Camilla Grebe: Kun jää pettää alta
Älskaren från huvudkontoret, suom. Sari Kumpulainen.
Gummerus 2017, 506 sivua.
(Oikolukematon ennakkokappale, kirja ilmestyy viikolla 30)

Minulla on tapana mieltää muisti kudelmaksi, ja omaani on tullut reikiä sinne tänne. Rumia pieniä reikiä, jotka ajan myötä kasvavat ja lisääntyvät. Tuntuu kuin joku olisi poltellut niitä palavalla savukkeella umpimähkään. Toistaiseksi pystyn selviytymään rei'istä huolimatta ja salaamaan ne ulkopuolisilta. Mutta jossain vaiheessa sairaus runtelee kudelman niin pahasti, että siitä jää jäljelle pelkkiä ohuiden säikeiden yhdistämiä pieniä saarekkeita.

Camilla Greben trilleri alkaa tahmeasti monessakin mielessä: ensin ääneen pääsevä minäkertoja, rikostutkija Peter Lindgren ei herätä sympatiaa, kielikuvat ovat kömpelöitä, yhden virkkeen kappaleet töksähtelevät ja rikospaikan lattialta löytyy lammikoittain sitä punaista ainetta, jolla mässäilevät jännitysromaanit minulla on tapana kiertää kaukaa.

Sitten kirja alkaa kuitenkin vetää: kaksi muuta kertojaa, yksinäinen parikymppinen Emma ja kuusikymppinen, alkavan muistisaurautensa kanssa pinnistelevä Hanne herättävät kiinnostuksen tarinaan ja menneisyyden valintojensa kanssa kamppaileva Peterkin alkaa tuntua siedettävältä. Emma on seurustellut työpaikkansa rikkaan toimitusjohtajan Jesper Orren kanssa, Hanne puolestaan avustaa poliisia psykologina, kun kyseisen johtajan asunnosta löytyy raa'asti surmattu ruumis – asunnon omistaja itse on luonnollisesti kadonnut jäljettömii. Lisämaustetta keitos saa muun muassa Emman alkoholistiperheessä vietettyyn lapsuuteen sijoittuvat takaumat sekä Hannen avioliitto kontrolloivan Owenin kanssa. Luonnollisesti henkilöhahmojen välillä on yhteyksiä, jotka selviävät pikku hiljaa tarinan edetessä.

Makaaberista murhamysteeristä ja häikäilemättömistä tai muuten vain rikkinäisistä henkilöhahmoista huolimatta Greben ensimmäinen itsenäinen rikosromaani (kirjailija on aiemmin julkaissut kaksi teosta sisarensa Åsa Treffin kanssa) on viihdyttävää luettavaa ja menee mielessäni samaan "lukuromaanitrillerien" kategoriaan kuin alkuvuodesta lukemani Clare MacIntoshin Annoin sinun mennä (joka oli kauniimmin kirjoitettu ja herkempi) tai niin ikään alkuvuodesta ilmestynyt Shari Lapenan Hyvä naapurijoka taas oli vähän kömpelö, mutta koukuttava. Kun jää pettää alta olisi kyllä hyötynyt reilusta tiivistämisestä, sillä joutavaa ja junnaavaa kuvausta ja selittelyä on liikaa.


Muissa blogeissa sanottua: Kirjamuistikirja, Järjellä ja tunteella, Kirsin kirjanurkka, Rakkaudesta kirjoihinLeena Lumi, Kirjasähkökäyrä, Tuijata

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Arnaldur Indriðason: Mestaruusottelu



Arnaldur Indriðason: Mestaruuusottelu
Einvígið, suom. Seija Holopainen.
Blue Moon 2013, 295 sivua.

Olen niin tykännyt Arnaldurin dekkareista: nautin niistä niin arjen kiireiden vastapainona kuin lomalukemisena, ja tuntui etten kyllästy niihin koskaan. Ikävä kyllä petyin Mestaruusotteluun, jossa eletään vuotta 1972 ja Reykjavik isännöi kahden shakkimestarin, yhdysvaltalaisen Bobby Fisherin ja venäläisen Boris Spasskin, mestaruusottelua. Erlendur toimii vielä järjestyspoliisissa ja vain vilahtaa kirjan lopussa ennakoiden tarinaa, jota kuvataan kirjassa Reykjavikin yöt. Päähenkilönä onkin tällä kertaa Marion Briem, jonka lukijat tuntevat aiemmista kirjoista Erlendurin entisenä pomona, joka antoi pitkään eläkkeelle jäämisestä jälkeenkin kullanarvoisia neuvoja oppipojalleen.

Rikostutkinta alkaa, kun nuori, päävammaa vuoksi hieman yksinkertainen ja erikoinen poika löydetään surmattuna elokuvateatterista kello viiden näytöksen jälkeen. Pojalla oli tapana tallentaa katsomiensa elokuvien ääniraita nauhurillaan, ja herää epäilys, että hän olisi samalla vahingossa nauhoittanut jonkin arkaluontoisen keskustelun ja joutunut sen vuoksi henkirikoksen uhriksi. Hämmästyttävää kyllä, näinkin järkyttävän ja erikoisen rikoksen ympärille on syntynyt todella unettava, paikoillaan junnaava dekkari. Toki aikakauden rikostekniset välineet ja keinot ovat varsin vaatimattomia, ja suon Mariolle sen, että hän innostuu todella paljon venäläisestä savukeaskista johtolankana.

Ongelma onkin kerronnassa, jossa mysteerin selvitys katkeaa milloin mihinkin, kuten Marionin työtoverin Albertin illalliseen vaimonsa kanssa ja ennen kaikkea Marionin lapsuuteen liittyviin takaumiin tai salaperäisiin puheluihin. Marionin elämään ja persoonaan on suuresti vaikuttanut hänen lapsena sairastamansa tuberkuloosi, jota hoidettiin muun muassa Tanskassa. Ikävä kyllä parantolaosuudet olivat tylsimmät koko kirjassa. Hassua kyllä myös Arnaldurin tapa viedä tarinaa eteenpäin yllättävillä puhelinsoitoilla tuntuu nyt pelkästään kömpelöltä, vaikka aiemmissa kirjoissa se, miten Erlendur heräsi äkilliseen puhelinsoittoon ja langan toisessa päässä olevan henkilöllisyys paljastui vasta vaivihkaa, oli minusta tavattoman viehättävää.

Ehkä Mestaruusottelun perimmäinen ongelma on juuri siinä, että se ei kerro Erlendurista, jonka elämä ja persoona jaksoivat kiinnostaa kirja toisensa jälkeen. Muuten kyllä pidän näiden "etko-osien" ideasta, joissa päästään myöhemmin tutustumaan nuoreen Erlenduriin tai katsotaan asioita aiemmin sivuroolissa olleen henkilön (Marionin) näkökulmasta. Kylmän sodan tematiikka ja viittaukset Kleifarvatn-järveen vievät ajatukset erityisesti Mies järvessä -dekkarin tapahtumiin. Jäin tällä kertaa myös miettimään, esiintyykö tässä kirjassa taustahenkilönä eräs Varjojen kujien päähenkilö.

Olen muuten lukenut Erlendur-dekkarit järjestyksessä, mutta kolmesta viimeksi julkaistusta mutta kymmentä muuta osaa varhaisempaan aikaan sijoittuvista luin ensimmäiseksi viimeisimmän, Muistin piinaamat – itse asiassa se oli ensimmäinen Arnaldurin dekkari, jonka luin. Nyt näitä "1970-luku-Erlendureja" lukiessa hienoisesti häiritsee, kun muistan hämärästi, miten esimerkiksi Marionin menneisyyteen liittyviä tapahtumia valotetaan jatkossa enemmän.