Leonid Tsypkin: Kesä Baden-Badenissa

Leonid Tsypkin: Kesä Baden-Badenissa
Venäjänkielinen alkuteos Leto v Badene 
ilmestyi 1982 Novaja Gazeta -lehdessä New Yorkissa.
Johdanto Susan Sontag.
Suom. Marja-Leena Jaakkola.
Tammi 2004, 230 sivua.

– vaunu heittelehti voimakkaasti puolelta toiselle, oikealta vasemmalle, sen tunsi varsinkin lähempänä eteistä, ja kun ulkona oli niin pimeää että ei näkynyt kuin valkean lumen kajo, kun Moskovan lähiseutujen huvilat olivat takanapäin ja kun ikkunassa vilisti enää oman kuvani lisäksi vain heijastuma vaunusta, sen katto- ja seinälampuista ja istuvista matkustajista, kaivoin pääni yläpuolelle verkkohyllylle nostamastani matkalaukusta kirjan, jonka lukemisen olin aloittanut jo Moskovassa ja jonka olin varta vasten ottanut mukaan tälle Leningradin-matkalle, avasin kirjan kirjanmerkin kohdalta, [– –] – kirja oli Anna Grigorjevna Dostojevskan omista pikakirjoitusmerkinnöistään purkama päiväkirja, jota hän oli pitänyt ensimmäisenä avioliittokesänään ulkomailla –

Ostin Leonid Tsypkinin romaanin Kesä Baden-Badenissa jo vuosia sitten, kauniin kannen ja hyvin kiehtovalta kuulostavan tarinan – sekä kirjan sisäisen tarinan että sen käsikirjoituksen ja kirjoittajan tarinan – vuoksi. Susan Sontagin, Tsypkinin uudelleenlöytäjän, esipuheen olenkin lukenut jo aiemmin usempaan kertaan. Venäjänjuutalainen lääkäri Leonid Tsypkin eli Neuvosto-Venäjällä vuosina 1926–1981 ja kirjoitti romaaniaan iltaisin päivätyönsä jälkeen, vailla toivoa julkaisemisesta. Tsypkin pelkäsi sensuuria ja työpaikan menettämistä, eikä hän kuulunut edes Moskovan kirjallisiin piireihin, joissa kiellettyjäkin tekstejä kierrätettiin monisteina kädestä käteen. Romaanin käsikirjoitus onnistuttiin salakuljettamaan Yhdysvaltoihi, Kesä Baden-Badenissa julkaistiin lopulta Amerikan venäläisemigranttien Novaja Gazeta -lehdessä vähän ennen Tsypkinin kuolemaa. Toisin kuin poikansa ja käsikirjoituksensa, Tsypkin vaimoineen ei päässyt Neuvostoliiton rajojen yli lukuisista anomuksista huolimatta.

Kesä Baden-Badenissa sen sijaan ylittää monia rajoja; aikatasot limittyvät, tajunnantilat liukuvat ja Moskovasta Leningradiin matkaavasta junasta siirrytään hetkessä Baden-Badeniin. Tsypkin ihaili syvästi Fjodor Dostojevskia (kuten myös runoilija Marina Tsvetajevaa, joka esiintyy paitsi Baden-Badenissa, myös, päähenkilönä, Riikka Pelon tänä vuonna julkaisemassa romaanissa Jokapäiväinen elämämme) ja romaanin innoittaja toimivat Dostojevskin vaimon, Anna Dostojevskan julkaistut päiväkirjat. Romaanin kertoja (Tsypkin) lukee mainittuja päiväkirjoja junamatkalla Leningradiin (jonka taustalla sykkii Dostojeskin ajan Pietari), eläytyy Dostojevskien vaiheisiin ja samalla sukelletaan keskelle pariskunnan hienovireisesti kuvattua avioliittodraamaa:

– ja sitten yhtäkkiä hän havahtui siihen ahkeruuteen, jolla Anna Grigorjevna paikkasi kulunutta vaatettaan, kieli melkein pistäen suusta, ja hänen mielensä heltyi ja täyttyi säälistä vaimoa kohtaan, ja hän suuteli vaimonsa käsiä ja hänen hameensa lievettä ja laskeutui taas polvilleen – nyt täysin vilpittömänä – ja hyväili vaimonsa olkapäitä ja niskaa, josta hiukset oli kammattu ylös raskaaksi nutturaksi, mikä teki hänet vanhemman ja kenties viisaammankin näköiseksi – hiuksillaan hän piti lähes aina, silloinkin kun pysytteli kotosalla, kevyttä ja läpikuultavaa mutta aina mustaa guipurepitsistä huivia ikään kuin olisi surrut jotakuta, Fedja taas pyysi häntä aina riisumaan huivinsa, ja hän teki sen jostakin syystä vastahakoisesti –

Kuten näistä lainauksista voi päätellä, Tsypkin ei mitenkään ryöstöviljele pistettä ja jouduinkin ottamaan sitaatit aina jostain äärettömyyksiin jatkuvien lauseiden keskeltä. Pilkut ja ajatusviivat rytmittävät tekstiä, joka etenee kuin hengitys, välillä kiihtyen ja välillä taasaantuen. Katkokset lukemisessa eivät olleet eduksi lukukokemukselle, mutta onnistuin jotenkin pysymään Tsypkinin piirtämällä kartalla, vaikka sen maisemat vaihtelivatkin alituiseen. Kesä Baden-Badenissa on vaativuudestaan huolimatta vangitseva teos.

Kesä Baden-Badenissa osui silmiini, kun etsin (hieman viime hetken paniikissa, haaste päättyy huomenna) luettavaa Nannan kirjakimaran Teemamaana Saksa -haasteeseen. Saksalaista kirjallisuutta ei hyllystäni juurikaan löydy, ja venäläisen Tsypkinin romaanikin kelpaa haasteeseen sillä verukkeella, että se osittain sijoittuu Saksan Baden-Badeniin. Huomasin, että kirja sopii lisäksi kolmeen muuhun lukuhaasteeseen: Täällä toisen tähden alla -blogin Venäjä-haasteeseen ja (modernina klassikkona) omaan Klassikkojen lokakuuhuni sekä Avioliittojuoniin. Haasteista riippumatta kannustan kaikkia romanttisen vatuloinnin, tajunnanvirran ja väkevän kerronnan ystäviä tarttumaan tähän hidaslukuiseen, mutta upeaan romaaniin.

Muualla sanottua: Oksan hyllyltä, Kiiltomato, Leena Lumi, Helsingin sanomat.

Haasteet: Teemamaana Saksa, Venäjää valloittamaan, Klassikkojen lokakuu, Avioliittojuonia

Rebekka Räsänen: Anneli Juoniemen kartanossa

Rebekka Räsänen: Anneli Juoniemen kartanossa
Gummerus 1984 (4. painos), 223 sivua.

Hän ei ollut osannut kuvitellakaan, että Juoniemi olisi näin suurenmoisen ihana! Romanttisine kivimuureineen ja hurmaavine puistoineen se oli kuin ruusujen, unelmien ja satujen salaperäinen linna. Annelin, kaupunginlapsen, sydämeen ihan koski ja silmiin tahtoivat sirahtaa vedet vain näkemisen ja olemisen riemusta! Että joku voikin asua näin kauniissa paikassa!

Muutaman kanssabloggaajan ja juuri lukemani Rasavillejä ja romantikkoja -tietokirjan ansiosta tartuin alunperin 1950-luvulla julkaistuun Rebekka Räsäsen Juoniemi-sarjaan, jonka olin jostain syystä kokonaan onnistunut ohittamaan varsinaisessa tyttökirjojen ahmimisiässäni. Kolmiosaisen sarjan ensimmäinen kirja, Anneli Juoniemen kartanossa, käynnistyy perinteisen tyttöromaanin tapaan matkaan lähdön tunnelmissa: neljätoistavuotias Anneli Vaara nousee junaan mennäkseen viettämään kesää ystävänsä Hillevi Brennerin kotikartanoon Juoniemeen. Perillä Anneli tapaa Hillevin sydämellisen perheen ystävällisine vanhempineen ja hurmaavine villikkokaksosineen, isoveli Allan astuu näyttämölle myöhemmin.

Kartano ja sitä ympäröivät puistot ja puutarhat ovat hurmaavan kauniita, etenkin vaatimattomassa kerrostalohuoneistossa leskiäitinsä kanssa asuvan Annelin mielestä, mutta Juoniemen asukkaat ovat murheen vallassa. Vastikään paljastuneen testamentin mukaan Annelin isoisä olisikin jättänyt koko omaisuutensa, mukaanlukien Juoniemen irtaimistoineen, hulttiomaiselle poikapuolelleen. Ei auta, vaikka itse kuningas on aikoinaan lahjoittanut kartanon Annelin esi-isälle ja se, sekä niin ikään kuninkaan lahjoittama kultainen malja, on kuulunut suvulle iät ja ajat. Epärehelliseen elämään langenneen Einar Langenfeldtin on määrä saada kartano haltuunsa heti kesän jälkeen. Annelista tuntuu, että jotain pitäisi tehdä, mutta hän ei tiedä mitä. Ennen kartanon luovuttamista muiden haltuun olisi ainakin jännittäävää päästä maanalaisten, unohdettujen salakäytävien jäljille...

Anneli Juoniemen kartanossa on viehättävä ja kevyt, romanttissävyinen tyttökirja. Asetelmassa, jossa perheen ulkopuolinen nuori mies on perimässä sukukartanon, on kaikuja Jane Austenin romaanien kuvaamista epäoikeudenmukaisista, miessukupuolta suosivista perintöjärjestelmistä. Tulee mieleen Mr. Collins kuljeskelemassa omistajan elkein Longbournin mailla. Ystävykset, joista toinen on tarinan alussa köyhä ja toinen rikas, on tuttu parivaljakko monesta tyttökirjasta, kuten Anni Swanin Sarasta ja Sarrista ja Louisa M. Alcottin romaanista Tytöistä parhain – ja taisipa niissäkin olla "rikkaasta köyhäksi" -juonikuvio. Tyttökirjaperinteeseen sointuu myös Räsäsen kirjan hahmojen ihanteellisuus, optimistisuus ja reipashenkisyys.

Kirjan kauhuromanttiset piirteet taas nostivat mieleeni suuren nuortenkirjasuosikkini, ruotsalaisen Maria Gripen 1980-luvulla ilmesteen Varjo-sarjan, jonka romaanit toki ovat Juoniemi-sarjaa syvällisempiä ja juoneltaankin monimutkaisempia. Kaikenkaikkiaan Anneli Juoniemen kartanossa oli viihdyttävä, lämminhenkinen lukukokemus, ja luen ehdottomasti myös sarjan seuraavat osat Jälleen Juoniemessä ja Juoniemeä ei voi unohtaa.

Juoniemi-kirjoista ovat kirjoittaneet myös Sara, kirsimaria ja Miia.
Kirja on luettu osana Klassikkojen lokakuuta.

Klassikkojen lokakuu

Syyskuussa kirjabloggaajat tempaisivat lukemalla sata suomalaista 2000-luvun kirjasuosikkia ja kirjoittamalla niistä sata tuoretta blogiarviota. Tuoreiden kotimaisten kirjojen vastapainoksi ajattelin lukea lokakuussa klassikkoja, etupäässä käännöskirjallisuutta. Klassikkolokakuu-idea on lähtöisin Kirjojen salainen puutarha -blogista, josta voi käydä lukemassa alkuperäisen postauksen teemasta. Koska Kirjojen salainen puutarha on toistaiseksi tauolla, ei blogiin ole tulossa listausta haasteeseen mahdollisesti osallistuvista muista blogeista, mutta jos monikin innostuu tästä teemasta, voin tehdä kuun lopussa jonkinlaisen koonnin siitä, mitä klassikoita blogeissa on lokakuussa luettu.

Klassikko-sanan voi tulkita omalla tavallaan; joskus puhutaan moderneista klassikoista ja joskus hyvinkin tuoreista teoksista voi puhua klassikkoina. Kaipaan nyt erityisesti vähän vanhempaa kirjallisuutta (vanhakin on tietysti suhteellinen käsite!), joten oma klassikkolokakuuni käsittää pääasiassa 1800-luvulla julkaistuja teoksia. Ajattelin lukea lokakuussa jonkin tai joitakin seuraavista kirjoista:

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (koska moni on tätä rakastanut ja koska Cunninghamin Tunnit...)
Fjodor Dostojevski: Netotska Nezvanova (olisi kiva lukea taas Dostojevskia, mutta lyhyesti, kiitos)
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (koska tämä must read on vieläkin lukematta!)
Aale Tynni: Tuhat laulujen vuotta (koska luen parhaillaan Aale Tynnin elämäkertaa)
Charles Dickens: Suuria odotuksia (koska tämä on jäänyt minulta joskus kesken)
Charlotte Brontë: Shirley (koska tämä on ainoa Brontën sisarusten romaaneista, jota en ole lukenut)
George Elliot: Mylly joen rannalla ja Middlemarch (koska näitäkin on kovasti kehuttu)

Saa nyt nähdä, miten tämäkin kirjalistan kanssa käy... Lähden klassikkomatkalle rennolla otteella; jos saan yhdenkin näistä ikuisuuksia to be read -listoilla keikkuneista kirjoista luettua, olen tyytyväinen!

Kaunista ja värikästä lokakuun alkua!