Rebekka Räsänen: Anneli Juoniemen kartanossa

Rebekka Räsänen: Anneli Juoniemen kartanossa
Gummerus 1984 (4. painos), 223 sivua.

Hän ei ollut osannut kuvitellakaan, että Juoniemi olisi näin suurenmoisen ihana! Romanttisine kivimuureineen ja hurmaavine puistoineen se oli kuin ruusujen, unelmien ja satujen salaperäinen linna. Annelin, kaupunginlapsen, sydämeen ihan koski ja silmiin tahtoivat sirahtaa vedet vain näkemisen ja olemisen riemusta! Että joku voikin asua näin kauniissa paikassa!

Muutaman kanssabloggaajan ja juuri lukemani Rasavillejä ja romantikkoja -tietokirjan ansiosta tartuin alunperin 1950-luvulla julkaistuun Rebekka Räsäsen Juoniemi-sarjaan, jonka olin jostain syystä kokonaan onnistunut ohittamaan varsinaisessa tyttökirjojen ahmimisiässäni. Kolmiosaisen sarjan ensimmäinen kirja, Anneli Juoniemen kartanossa, käynnistyy perinteisen tyttöromaanin tapaan matkaan lähdön tunnelmissa: neljätoistavuotias Anneli Vaara nousee junaan mennäkseen viettämään kesää ystävänsä Hillevi Brennerin kotikartanoon Juoniemeen. Perillä Anneli tapaa Hillevin sydämellisen perheen ystävällisine vanhempineen ja hurmaavine villikkokaksosineen, isoveli Allan astuu näyttämölle myöhemmin.

Kartano ja sitä ympäröivät puistot ja puutarhat ovat hurmaavan kauniita, etenkin vaatimattomassa kerrostalohuoneistossa leskiäitinsä kanssa asuvan Annelin mielestä, mutta Juoniemen asukkaat ovat murheen vallassa. Vastikään paljastuneen testamentin mukaan Annelin isoisä olisikin jättänyt koko omaisuutensa, mukaanlukien Juoniemen irtaimistoineen, hulttiomaiselle poikapuolelleen. Ei auta, vaikka itse kuningas on aikoinaan lahjoittanut kartanon Annelin esi-isälle ja se, sekä niin ikään kuninkaan lahjoittama kultainen malja, on kuulunut suvulle iät ja ajat. Epärehelliseen elämään langenneen Einar Langenfeldtin on määrä saada kartano haltuunsa heti kesän jälkeen. Annelista tuntuu, että jotain pitäisi tehdä, mutta hän ei tiedä mitä. Ennen kartanon luovuttamista muiden haltuun olisi ainakin jännittäävää päästä maanalaisten, unohdettujen salakäytävien jäljille...

Anneli Juoniemen kartanossa on viehättävä ja kevyt, romanttissävyinen tyttökirja. Asetelmassa, jossa perheen ulkopuolinen nuori mies on perimässä sukukartanon, on kaikuja Jane Austenin romaanien kuvaamista epäoikeudenmukaisista, miessukupuolta suosivista perintöjärjestelmistä. Tulee mieleen Mr. Collins kuljeskelemassa omistajan elkein Longbournin mailla. Ystävykset, joista toinen on tarinan alussa köyhä ja toinen rikas, on tuttu parivaljakko monesta tyttökirjasta, kuten Anni Swanin Sarasta ja Sarrista ja Louisa M. Alcottin romaanista Tytöistä parhain – ja taisipa niissäkin olla "rikkaasta köyhäksi" -juonikuvio. Tyttökirjaperinteeseen sointuu myös Räsäsen kirjan hahmojen ihanteellisuus, optimistisuus ja reipashenkisyys.

Kirjan kauhuromanttiset piirteet taas nostivat mieleeni suuren nuortenkirjasuosikkini, ruotsalaisen Maria Gripen 1980-luvulla ilmesteen Varjo-sarjan, jonka romaanit toki ovat Juoniemi-sarjaa syvällisempiä ja juoneltaankin monimutkaisempia. Kaikenkaikkiaan Anneli Juoniemen kartanossa oli viihdyttävä, lämminhenkinen lukukokemus, ja luen ehdottomasti myös sarjan seuraavat osat Jälleen Juoniemessä ja Juoniemeä ei voi unohtaa.

Juoniemi-kirjoista ovat kirjoittaneet myös Sara, kirsimaria ja Miia.
Kirja on luettu osana Klassikkojen lokakuuta.